Fanfiction joka kertoo Min Yoongi nimisen pojan elämästä joka on ihastunut. Lähi aikoina Min Yoongi on nähnyt unta joka toistuu ja toistuu joka johtaa hänet jonkin epätavallisen ja hiukan paranormaalin ääreen.
Tämä tarina sisältää vähän rumaa kielen...
Okei nyt heti tähän alkuun, sori ettei oo tullu uusia lukuja vähään aikaan. Koitan muistaa tehä useemmin:3
Kun oli monta tuntia sitten saapunut tähän rakennukseen mistä olen nyt poistumassa ennakkoluuloni olivat ankeat ja jollakin tapaa myös tuskaiset, mutta nyt tunnen oloni onnistuneeksi. Kerrankin. Sillä yleensä en ole tyytyväinen itseeni enkä tekemisiinikään (lol en tiiä onks toi ees sana:D).
Kävelin helpottuneena juna-asemaa kohti jotta pääsisin vihdoin kotiin. Istuin tuolille odottamaan junaani takaisin kotiia kohti.
"Hei, nuorimies" jonkun matala ääni sanoi ja heilutti olkapäätäni. Raotin silmiäni nähdäkseni kuka tuo oli, kunnes hätkähdin ja tajusin tilanteen. Olin nukahtanut penkille ja nyt joku vartija oli tullut minua herättelemään jostakin kumman syystä. Minun junanikin oli luultavasti jo mennyt. "J-joo oon hereillä" sanoin nopeasti. "Susta oli ilmoteltu, ootko sä juonut?" Vartija kysyi. "En mä vaan nukahin tähän" sepitin hätääntyneenä. "Okei, jotkut olivat soitelleet että joku olis sammunut penkille" mies sanoi ja kaivoi taskustaan puhallus laitetta(en tiiä sen nimee enkä tiiä onko vartijoilla niitä mut ei kai se mitää xd). "Mä puhallutan sut varmuudeks" vartija sanoi ja ojensi laitteen käteeni " Puhalla tohon" Minä puhalsin, ja katsoin laitteen ruutua kauhusta kankeana vaikka tiesin että en ollut juonut mitään. "Hyvä, kaikki ok. Sä voit nyt mennä mut älä enää nukahtele penkeille" mies sanoi ja taputti selkääni. Minä vain nyökkäsin samalla kävellessäni jo pois päin vartijasta. Huh toi oli hirveetä. Lausuin mielessäni kun tajusin että minähän en pääse täältä mitenkään pois. Rupesin panikoimaan ja etsin puhelimeni taskusta. Akku loppu. Eikä, miks just nyt. Mitä mun pitäs nyt tehä. Panikoin vielä lisää ja kävelin minne sattu. Pian olinkin jo missä lie.
Jos koitan ettiä jotain tuttua. Sain päähämpistoksen ja päätin noudattaa sitä kello oli jo 20.38. Pyöritin päätäni suuntaan ja toiseen löytääkseni jonkun. Astuin vaate kauppaan. Tällä kertaa en tutkinut vaatteita vaan ihmisiä. Katselin kaupan kerran jo kokonaan läpi kunnes katseeni kiinnittyi. Pyöreän vaaterekin kimpussa hyöri poika hänessä oli jotain tuttua. Kävelin pojan luo siinä toivossa jos tuntisin hänet. Esitin tutkivani vaatteita ja nopeasti käänsin pääni tuohon poikaan. Park Jimin. Se sama ihan liian hyvän näköinen Jimin. Käänsin pääni äkillisesti pois päin. "Yoongi? Säkö siinä?" Jimin sanoi ja otti olkapäästäni kiinni. "Jimin, ja joo mä tässä" sanoin ihan kun en olisi tiennyt että tuo oli jimin. "Mitä sä tääl teet, taas" poika sanoi ja naurahti. "No siis. Mulle kävi semmonen äksidentti et mun juna meni ja mun puhelimesta on akku loppu ja en pääse mitenkää himaa." Sopersin ja väänsin väkinäisen pikkuhymyn ja raavin niskaani. "Eikä" poika sanoi ja yllätyksekseni tuo näytti olevan oikeasti huolestunut. "Jjooo" sanoin kiusaantuneena "No, s-sähän voisit tulla yöks mun hotellihuoneesee" tuo ehdotti ja perhoset mahassani jotenkin kummasti heräsivät eloon ja lentelivät nyt vatsassani. "No... j-joo jos siitä ei oo haittaa sulle" sopersin hiljaa. "Et sä oo vaivaks" Jimin tokaisi "Okei hyvä" sanoin ja katselin kengänkärkiäni. "Sovitan vaan nää ja sitte voiijaan mennä" tuo sanoi ja nyökkäsin. Oon maaaailman onnekkain ihminen!! Toistin mielessäni uudelleen ja uudelleen.
Mitä tapahtuu kun nää poitsut pääsee samaan hotellihuoneeseen hmmmm. Okei anteeks lopetan:D Ja anteeks taas kökköä kirjotusta._.
Kertokaahan mitä piditte baaaiiii<33
Tähän loppuun katsokaa miten täydellinen hän on🤩
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
