Mä en tahdo unohtaa sun hymyä

Luku 1 - Auringonkukka ja pyörremyrsky

A/N: moii! oon pyöritelly tätä tarinanpoikasta päässäni aivan hitsin kauan ja välillä myös luopunu koko ideasta, kun on tuntunu, ettei tästä mitään synny. ja sit oon aina palannu tähän uudestaan ihan vaan todetakseni, että ääh, mun on pakko kirjottaa!

höttöstä rakkautta, ihmissuhdesotkuja ja kasapäin ongelmia, sitä tää varmaankin tulee olemaan (eeeööö niin ku mun tekstit aina????).

hei nakkaa jotain kommenttia jos vaan viitsit, arvostaisin <3 :')

*
MÄ EN TAHDO UNOHTAA SUN HYMYÄ
*

Luku 1 – Auringonkukka ja pyörremyrsky

Rämisevä skeittipunk halkoi salin ilmaa ja mä valuin hikeä. Hengästytti, käsiä särki, jalkoja särki, mä olin ihan loppu. Koko kroppa huusi taukoa, lepoa, rauhaa.

"Hei Alma, väsytkö sä?"

Rasse nauroi sanojensa perään, se yllytti mua. Helkkari se osasi sen, se sai muhun ihan uudenlaista virtaa vaan äänensävynsä ja härnäävän naurunsa avulla. Siksi se oli paras nyrkkeily – ja sparrauskaveri, se sai mut lyömään kovemmin, nopeammin, enemmän. Se puristi musta ihan kaikki mehut, ja sitten, kun se oli puristanut ne kaikki, niin se vielä imi mut ihan kuiviin.

"En", mä huohotin raskaasti.

"Näytät siltä", Rasmus lausahti naljaillen ja mun teki mieli viskata ne suojat sen käsistä ja mojauttaa pari koukkua sen naamaan. En kuitenkaan tehnyt niin, Rasse oli hyvä tyyppi. Mun harvoja hyviä frendejä täällä.

Kun se jonkin ajan päästä antoi mun rääkkäämisen olla, niin mä lysähdin puolikuolleena nyrkkeilysalin pitkälle penkille ja nojasin huohottaen seinään. Rasse laittoi musaa hiljaisemmalle ja tuli istumaan mun viereen, laski vesipullon mun syliin.

"Sä tapat mut", mä huokasin ja pyyhin litimärkää otsaani nyrkkeilyhanskaan.

"Älä ulise", jätkä nauroi leppoisasti ja pukkasi mua kylkeen. Mä käänsin kasvoni sitä päin irvistäen. Rasse hymyili mulle leveästi. Se oli mua viisi vuotta vanhempi, se oli kahdenkymmenenkuuden. Me oltiin tutustuttu pari vuotta sitten, kun mä olin päätynyt lukuisten mutkien kautta asumaan Kuopioon. Se oli mun vanhan kaverin Ninnin poikaystävä.

Ei mulla täällä paljon muita ollut kuin Ninni ja Rasse, ja tietysti duunikaverit ja ne muutamat kaverit, tai tutut, sellaiset, joiden kanssa tuli lähinnä vaan istuttua baarissa. Kun mä muutin Kuopioon Ninnin tarjottua mulle töitä sen enon kapakasta, niin mä en ollut tiennyt koko kaupungista mitään.

Toisaalta ei ollut mitään menetettävää, ei mulla ollut missään muuallakaan mitään. Kai mä olin kelannut, että uudet ympyrät muuttaisivat jotain, saisivat mun elämän balanssiin. Paskat, mulla meni edelleen ihan liian lujaa ja kaikki levisi käsiin. Ne baarimikon hommat loppuivat yhden kesän jälkeen, se kapakka meni konkkaan. Nykyisin mä tein vuoroja yhdellä huoltsikalla muutaman kerran viikossa. Ihan paskaduuni, mutta siinä kai se meni. Sellaiset kolme vuoroa viikossa oli ihan sopivasti, ehti kaikkina muina päivinä tehdä jotain ihan muuta.

"Jumalauta", hengähdin ja lopulta ojensin käteni Rasselle, että se riisuisi hanskat mun kädestä. Jätkä kohotti mulle toista kulmaansa, mutta jeesasi kuitenkin. Se nakkasi hikiset hanskat penkille ja mä liikuttelin mustin nyrkkeilysitein päällystettyjä käsiäni.

Mä olin hakannut säkkiä jostain ihan pikkulikasta asti, meillä oli ollut kotona autotallissa nyrkkeilysäkki. Yläasteella mä aloin pyöriä mun kotikylän pienellä nyrkkeilysalilla. Ei siellä muita mimmejä ollut, ja jätkät olivat vaan naureskelleet, että mene muija himaan täältä. Se oli antanut mulle vaan lisää puhtia.