Yadinin Tarina

2. Kuolemantähdellä

Minä haukottelin. Onneksi kukaan ei kuullut sitä, koska uupumuksen ja väsymyksen näyttämisestä seurasi aina jonkinlainen rangaistus.

Iskusotilaat eivät haukottele!

Iskusotilaat eivät nojaa seinään, jos eivät jaksa seistä.

He eivät kulje hartiat lysyssä.

He eivät pysähdy huohottamaan kesken juoksun tai korjaamaan kypäränsä asentoa.

Eivät kompuroi, eivät keskeytä tehtäväänsä vessahädän takia, eivät paljasta tunteitaan. Eivätkä iskusotilaat ikinä missään tilanteessa itke.

Meidät päivä päivältä muokataan kauemmas inhimillisyydestä. Kaikki mitä teemme on tehtävä järjestyksessä. Siistissä, pelkistetyssä, yksinkertaisessa järjestyksessä. Meidän askeleemme menevät samaan tahtiin, nostamme sädepistoolit varustevyöltämme samaan tahtiin ja painamme liipasinta samaan tahtiin. Asetumme käskystä tarkkaan harkittuun muodostelmaan. Seisomme selät suorina, valmiina uhraamaan henkemme Imperiumin puolesta. Me kätkeydymme haarniskoidemme aavemaiseen nimettömyyteen ja unohdamme elävän ihmisen sen sisällä. Olemme vain osa suurta mustavalkoista massaa, joka järjestelmällisesti noudattaa annettuja käskyjä.

Minä en ole klooni. Olen aito elävä ihminen, vaikka usein minusta ei kyllä tunnu siltä. Imperiumin iskujoukot koostuvat suurimmaksi osaksi klooneista, mutta seassa on myös meitä ihmisiä. Kloonit on luotu planeetta Kaminon laboratoriossa. Heidän kaikkien DNA on peräisin samasta lähteestä: palkkionmetsästäjä Jango Fettistä. Kloonit näyttävät identtisiltä ja osaavat liikkua identtisesti. Heidät erottaa toisistaan niskaan merkitystä sarjanumerosta, joka on kloonien tunniste ja ainoa heille annettu nimi.

Iskusotilaisiin kuuluvat ihmisetkin on nimetty koodeilla, ja omani on ZQ88421. Vihaan sitä koodia. Joka pahuksen päivä saan kuulla: "ZQ, asetu paikoillesi", "Kiristä tahtia ZQ", "ZQ88421, mene käytävään D-55!" Joka kerta kun kuulen minua puhuteltavan koodinimelläni, ajattelen: Älä kutsu minua sillä nimellä. Se ei ole oikea nimeni. Se on vain iskusotilaan koodi, jolla ei ole mitään tekemistä minun, oikean ihmisen kanssa!" Koodinimi on taas yksi keino, jolla meidät yritetään saada unohtamaan henkilöllisyytemme. Olen huomannut, että monet muut ikäiseni iskusotilaat ovat jo tässä ajassa ehtineet unohtaa kotiplaneettansa, oman perheensä, oman nimensä ja oman elämänsä vapaana ihmisenä. Minä en ole unohtanut niistä mitään. Muistelen vanhaa elämääni joka päivä, enkä voisi ikinä unohtaa sitä.

"ZQ? Etkai vaan haukotellut?"

Havahduin hereille ajatuksistani. Vieressäni kulkeva iskusotilas IG35460 puhutteli minua.

"Mi... Miten sinä huomasit?" Hämmästelin. IG vain kohautti harteitaan ja kuiskasi kypäränsä mikrofoniin, joka oli käännetty minun ja hänen väliselle taajuudelle: "Jätit kaiuttimen päälle kypärästäsi." Kirosin hiljaa, mutta sotilaskypäräni mikrofoni suuntasi ääneni yhä kaiuttimelle. Kaikki 19 iskusotilasta ja ryhmämme komentaja kuulivat sen. IG nauroi, mutta sitä kukaan muu läsnäolijoista ei kuullut.

"ZQ, varo kielenkäyttöäsi täällä Kuolemantähdellä... Vai haluatko joutua Keisarin puheille? Selvästi olet viettänyt liian kauan aikaa Raithalilla. Joukon hännille siitä ja sulje kaiuttimesi!" Ryhmän komentaja Pietsch murahti ja jatkoi kävelyään kuin ei olisi kuullutkaan äskeistä sadatteluani. Onneksi Pietsch on ymmärtäväisempi kuin Raithalin akatemian komentajat. Tuosta äskeisestä olisin jo joutunut tekemään rangaistukseksi 50 punnerrusta. Ajattelin laahustaessani porukan viimeiseksi. Vaikka minulla on ollut jo pari kuukautta aikaa opetella käyttämään iskusotilaan haarniskaa, en vieläkään osaa sitä kunnolla.

Minä ja muut ryhmäni sotilaat valmistuimme Raithalin iskusotilaidenkoulutuslaitokselta noin kuukausi sitten. Me olimme siellä jo etukäteen harjoitelleet sotilaspuvun käyttöä ja nyt Kuolemantähdellä jouduimme pitämään haarniskoja koko ajan, ellei tullut erikoismääräyksiä. Kypärän käyttö oli pahinta. Keskittymiseni ja motivaationi monimutkaisen kypärän toimintojen opetteluun oli hyvin pieni. Muistan, kuinka muut ryhmäläisistä olivat innosta sekaisin, kun ensimmäisen kerran saimme kokeilla haarniskoja. Minä en ollut. Teeskentelin kyllä kiinnostunutta, mutta todellisuudessa olin ahdistunut. En nähnyt uusissa ja moderneissa haarniskoissa mitään hienoa. Näin vain ahtaan ja epäinhimillisen vankisellin, johon meidät ihmispoloiset avuttomina kahlitaan. Ja kun täynnä omatuntoa oleva elävä olento on poissa pelistä, jäljelle jää vain mekaaninen kuori, joka tekee hirmutekoja jonkun toisen käskystä. En ymmärrä, miten se oli muista hienoa.