Heteroks ne luuli🏳️‍🌈 (en jatka enää)

3.

Anton

Sieltä se pikku brune käppäili lumisateessa. En tiiä miks sanoin sitä itekseni 'pikku bruneks', mut no olihan se aika söpö ja sillee, pakko myöntää. Tänään ku näin sen ekan kerran nii sydän jätti pari lyöntiä välistä.

Se näytti niin viattomalta ku se käveli mun autolle päin, en tiiä miten joku pysty näyttämään niin hyvältä vaan kävellessään.

"Moi." Jonatan sanoi kun oli istunu apukuskin paikalle ja laittanu turvavyön kii.

"Moi, moneen saat olla meillä?" Kysymys vain lipsahti huuliltani, eikä mun ollut takoitus sitä vielä kysyy. Mutta kysymykseni jälkeen käynnistin autoni ja lähdin meille päin.

"Noh... ei mulla oikeestaan oo mitään aikaa millon pitäs olla kotona. Voin olla suunnillen nii pitkään ku sä vaa jaksat mua." Brune naurahti. Ja mä naurahdin myös.

"Okei." Vastasin hymyillen pojalle.

"Onks tästä pitkä matka teille?" Se kysy hetken hiljaisuuden jälkee.

"Ehkä joku 4 kilsaa." Vastasin katse tiukasti tiessä.

"No, oisin mä voinu kävellä. Ei aun ois tarvinnu vaivautuu ja lähtee hakee mua autolla vaan neljän kilsan takia." Poika sanoi ehkä hieman vaivaantuneena.

"No voin mä sut jättää keskelle tietäkin jos sä niin paljon haluut kävellä." Naurahdin hieman ja katsoin poikaa.

"No en mä nyt sitä tarkoittanu!" Poika nauroi ja näytti rentoutuneen aika rutkasti. 

Kun oltiin meidän pihassa mä sammutin auton ja otin avaimet. Jonatan oli jo pihalla, kun mä vasta avasin oveni.

"Haittaako jos mä poltan yhen tupakan tässä ennenku mennään sisälle?" En mä tietenkään halunnu polttaa jos häiritsi Jonatania jotenki.

"Ei haittaa, mut tota voitko heittää yhen?" Se kysyi ja se tuli vähän puskista koska ei Jonatan vaikuttanu sellaselta joka poltti.

"Oikeesti, poltatko säkin?" Kysyin hämmentyneenä ja kavoin tupakka askin taskustani ja heitin yhden Jonatanille.

"Kyllä, mä joskus mut en kovinkaan usein koska äiti ei tykkää. Vaikka oonki jo 18 se ei usko, että osaan päättää omista asioistani." Jonatan sanoi vaisusti. Ja kaivoi taskustaan sytkärin. Siinä me sitten polteltiin yhet tupakat ja mentiin sitte sisälle mummoni taloon.

"Vähänkö teillä on iso talo." Jonatan sanoi puoliksi itselleen, mutta vastasin silti.

"Onhan se aika, ja sori unohin sanoo, että tää on mun mummon Floran talo." Sanoin vähän vaivaantuneesti.

"Aaa... Miks sä täällä asut vaan et kotonas?" Jonatan kysyi ja mulle tuli vaan mieleen mun ja isän tappelu edellisenä päivänä.

"No isä ryyppää aika paljon nii en oikein tykkää olla siellä." Vastasin ja mustin ruhjeet kasvoissani.

"Hakkasko se sua!" Jonatan huudahti kauhuissaan ja katsoi kasvojani tarkemmin.

"Hei tota, mä en haluis puhuu tästä aiheesta ihan kauheesti. Nii mennäänkö, vaikka mun huoneeseen pelaamaan?"  Kysyin vihaisemmin mitä oli tarkoitus.

"Joo, mennään vaan." Jonatan sanoi hieman arasti. Se varmaan vähän säikähti mun äänen sävyä.

"Hei, ei ollu tarkotus olla tyly tai mitään. Sori." Sanoin ja hymyilin pojalle ja vetäisin hänet mukanani huoneeseeni.

Hetken kaappeja pengottuani löysin änärin.

"Haluut sä pelata änäriä?" kysyin Jonatanilta peliä hänelle antaen. Hän otti sen käteensä ja tutkaili sitä hetken, kunnes nyökkäsi.

"Ootko sä pelannu aikasemmin?" Kysyin samalla kun laitoin peliä koneeseen. Jonatan ravisti päätään. Minä nyökkäsin vastaukseksi.

"No mähän voin vaikka opettaa sua, jos sä siis haluut." Kysyin.

"Joo, haluun." Se vastasi hieman hymyillen. Ei hitto, että se oli hyvännäkönen kun se hymyili.

Laitettiin peli päälle ja puhuttiin siinä samalla jotain meidän perheistä, harrastuksista ja monesta muusta aiheesta. Huomasin keskustelumme aikana, että Jonatan rentoutui vähän.

"Oh shit! Kello on jo 22:35! Mun pitäs varmaan lähtee." Se huudahti samalla katsoen puhelintaan.

"Mä voin viiä sut." Sanoin ja katsoin poikaa kysyvästi.

"Joo jos vaan viitit." Poika sanoi samalla kun veteli ulkotakkiaan päälle.

Menimme eteiseen laittamaan kenkiä jalkaamme, kun Flora tuli eteiseen.

"Onkos tämä joku sinun kaverisi?" Flora kysyi ja katsoi brunettea poikaa vieressäni.

"Ööh... tota...-" katsoin Jonatania ja se nyökkäsi. "joo on se"

"Hauska tavata. Mikäs sinun nimesi on?" Flora kysyi kätellen Jonatania.

"Jonatan, ja mukava tavata myös sinut." Jonatan sanoi kohteliaasti.

"Kuinkas kauan te olette tunteneet?" Flora kysyi ja päästi Jonatanin kädestä irti.

"No, tutustuttiin tänään." Minä sanoin.

"Jaaha, no teistähän voi tulla vielä todella hyvät kaverit." Flora sanoi ja hymyili iloisesti.

"Joo o." Sanoin katsoen Jonatania kysyvästi. Ja Jonatan nyökkäsi.

"Mutta, meidän pitää mennä nyt." Sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen. Ja lähdimme kävelemään autoa kohti.

"Sun mummosi on tosi kiva." Jonatan sanoi, kun olimme lähteneet ajamaan.

"Joo, on se. Se hyväksyy kaikki ihan sama minkälainen ihminen on. Taino melkein kaikki." Naurahdin, mutta pidin katseeni tiessä.

Kun olimme päässeet Kaivokujalle, Jonatan hyppäsi pois kyydistä ja käveli sisälle. Minä jäin vielä katsomaan sen perään ennenkuin lähdin takaisin Floran luokse.

"Se Jonatan vaikuttaa todella mukavalta pojalta." Flora totesi, kun olin juuri kävellyt keittiöön.

"Joo, niin se onkin. Vaikka oon tuntenu sen vaan tän päivän, mutta silti." Sanoin ja huulilleni nousi pieni hymy.

Sori, että tää osa oli vähän lyhyt, mutta yritän AINA tehdä niistä niin pitkiä kuin mahdollista.