Jonatan
Nyt oli jo perjantai. Olimme Antonin kanssa viettäneet aikaa tällä viikolla aika paljon. Melkein koko ajan. Alan pitää Antonista entistä enemmän.
"Onks sul viikonloppuna jotain?" Anton kysyi juuri, kun tunti oli loppunut.
"Ei, miten nii?" vastasin samalla kun laitoin tavaroita reppuuni.
"Aattelin, että oisitko halunnu tulla yhelle mökille mun kaa. Voitas olla kahestaan."
"Joo, käy mulle. Mennäänkö tänää jo?"
"Joo, tuun hakee sua vaikka joskus kuuden aikoihin?" Anton kysyi, kun kävelimme luokasta ulos ja siitä pihalle.
Nyökkäsin vastaukseksi.
*
Kello oli jotain puol kuus, joten ajattelin käydä vielä syömässä ennen lähtöä. Otin pari leipäpalasta ja vettä.
Kun olin syönyt, aloin pakkaamaan reppuani. Otin mukaani mustan hupparin, valkoisen T-paidan ja sitten ihan perus laturin, puhelimen jne.
Kello oli noin viittä vaille kuusi, kun kuulin auton ajavan pihaan. Se oli Antonin auto.
Puin takin päälle, laitoin kengät jalkaan ja nappasin rahaa ja avaimet mukaan. Avasin oven, ja näin Antonin seisovan ovella.
"Ei sun ois tarvinnu ovelle asti tulla." sanoin ja katsoin Antonia ylöspäin. Huomasin vasta nyt, että poika oli minua varmaan kymmenen senttiä pidempi. Tunsin itseni niin pieneksi Antonin rinnalla.
"No, tulin silti." Anton sanoi pieni virne huulillaan ja lähti kävelemään kohti autoa. Minä varmistin vielä, että ovi oli lukossa, kunnes lähdin myös autolle.
"Kuinka kaukana se mökki on?" kysyin kun olimme jo lähteneet liikkeelle.
"No, on sinne jotain 20 kilsaa." Anton vastasi. Minä nyökkäsin vastaukseksi.
Anton pysäytti auton.
"Tästä on vähän matkaa sinne mökille. Ehkä jotain kaks kilsaa." Anton sanoi ja nousi pois autosta. Minä tein saman.
Alkumatkan oli aika hiljaista. Kunnes minä avasin suuni.
"Minkälainen se mökki on?" kysyin.
Anton mietti hetken, kunnes vastasi.
"No, se on aika vanha, mutta mä oon vähän kunnostanu sitä. Nyt siellä on telkkari, jääkaappi ja kaikki muu tarvittava. Että, ei se mikään ihan paska oo." Anton vastasi ja naurahti vähän.
Miten joku voi näyttää niin hyvältä?!
Kun olimme mökin ovella Anton kaivoi taskustaan vanhan näköisen avaimen ja avasi ulko-oven. Astuimme sisään aika siistiin mökkiin johon aukesi heti olohuone. Oikealla oli ovi joka johti ilmeisesti makuuhuoneeseen. Vasemmalla oli oviaukko joka johti keittiöön. Keittiö ei ollut hirveän iso, mutta kyllä siellä pystyi kokkaamaan.
"Sä voit jättää sun tavarat vaikka tohon sohvalle tai minne haluut." Anton sanoi samalla, kun käveli keittiöön.
Heitin reppuni mustalle sohvalle ja istuin siihen. Katselin ympärilleni ja huomasin keittiön oviaukossa seisovan Antonin joka katsoi minua. Katsoimme siinä hetken toisiamme. En tiedä kuinka kauan katsoimme toisiamme, mutta se sai minulle turvallisen olon. Katsekontaktimme katkesi kun Antonin puhelin soi. Anton kaivoi puhelimen taskustaan ja löi luurin korvaan soittajalle.
"Miks sä et vastannu?" kysyin nostaen toista kulmaani.
"Ei se ollu mitään tärkeetä." Anton vastasi ja heilautti kättään huolettomasti.
YOU ARE READING
Heteroks ne luuli🏳️🌈 (en jatka enää)
RandomVoi sisältää Seksuaalista sisältöä Päihteitä Väkivaltaa Kiroilua Lukujen pituus vaihtelee! kirjottelen aina kun on motivaatioita. kesken enkä tee enää