I'm (not) OK // why don't we fanfiction (VALMIS)

Osa 13

Emelie POV

Tänään lähdemme Pariisiin! En malta odottaa. En ole, koskaan käynyt siellä, enkä muuallakaan Euroopassa ja nyt pääsen kerralla noin puoliin maista. Voitaisiinko jo lähteä?

Raahaan laukkuani takaisin vanhaan samaan Phoenix bussiin jossa viettäimme noin kahden tunnin matkamme lentokentälle. En haluaisi taas sinne, mutta on pakko.

Christina liittyy seuraamme 23. marraskuuta jolloin lähdemme Roomasta lentämään kohti Madridia.

Hänellä on lisäksi syntymäpäivä yllätyn jossa saan kuulemma auttaa. En tiedä mikä yllätys on ja miten autan, mutta luotan siihen, että hän kertoo.

"Onko kaikki kyydissä?" Kuuluu kuskin väsynyt ääni edestä. Mahtaako olla nukkunut ollenkaan.

"Kaikki on! Matka kohti lentokenttää saa alkaa." Corbyn vastasi osoittaen toisen lauseen meille.

Matka sujui suhteellisen nopeasti ja pian saavuimme kentälle. Juoduimme vain odottelemaan turvamiehiä puoli tuntia kun tunkivat itsensä fanilauman läpi.

"Pojat ja Emelie! Nyt vauhdilla! Nää on hetken aikaa aisoissa, mutta eivät kauaa!" Yksi turvamies, August huusi bussin ovelta.

Kukaan meistä ei sanonut mitään vaan lähdimme änkeytymään miesten perässä. Laukut oli viety etukäteen.

Corbyn POV

Halasin matkalla osaa faneista ja muutamien onnekkaiden kanssa ehdin napata myös kuvat. Nimikirjoituksia en ehtinyt antaa, mutta keikkojen jälkeen on meet & greettejä joissa ehtii paremmin vaikka niidenkin aika on rajallinen.

Kun lopulta pääsin yksityiseen odotus huoneeseen, tiputin käsissäni olevan vuoren lattialle. Fanit olivat tunkeneet syliimme kaikkea mitä olikaan mahdollista. Esimerkiksi oman kasani päällä olevat kolme maissin tähkää.

"Mitäs mä näillä teen?" Naurahdin pyöritellessäni tähkiä käsissäni ja katsellen pikkusiskoani joka ihmetteli hänelle annettua pehmolelua.

"Syö. Mut miks mulle annettiin pehmo? Enhän mä ole edes mikään julkkis?" Eme tokaisi.

"Et uskokkaan montako pehmolelua Anna on saanut. Se on antanut niitä hyväntekeväisyytenkin ihan vaan, koska se ei oo mahtunut kävelemään huoneessaan. Sori vaan niille antajille." Daniel nauroi alkaessaan survoa omia lahjojaan suuriin säkkeihin mitä meille tuotiin.

"Mut miks mulle annettiin?" Eme kysyi uudestaan tutkiessaan valkoisen nallekarhun tummia nappisilmiä.

"Meidän fanit on sellaisia et ne fanittaa meitä ja samalla koko meidän perhettä. Ja sä nyt satut kuulumaan mun perheeseen. Halusit tai et." Selitti iloisesti hymyillen tiputellessaan pehmolelujaan muoviseen säkkiin.

"Mut en mä voi syödä näitä maisseja raakoina!" parahtin perään katsellessaan jälleen noita kolmea tähkää.

Emelie POV

En kiinnittänyt enään huomiota poikiin. Katselin nallea jonka olin saanut. Se oli valkoinen ja tuijotteli minua lempeästi hymyillen. Suurilla, tummilla nappisilmillään.

Nallen sylissä lepäsi vaaleanpunainen sydän jossa luki kauniilla käsialalla "I love you". Nalle kaulalle oli sidottu saman värinen kauluhuivi.

Minulle tuli otettu olo lahjasta. En ole suosittu joten miksi joku halusi antaa minulle lahjan? Miksei pojille? Heitähän he fanittavat. Eivät minua.

Keskityin mieteskelyyni niin paljon, että ajantajuni katosi ja lopulta Jonah herätti minut horroksestani.

"Eme hei. Me päästään jo koneeseen. Sä istut Zachin vieressä." Tuo ilmoitti hymyillen.

Olen pikkuhiljaa sitä mieltä, että joku on järjestänyt nyt paikkamme. Ensin jäin kahdestaan Zachin kanssa bussiin, sen jälkeen nukuin pojan kanssa reilun viikon samassa huoneessa ja nyt joutuisin istumaan tuon viereen.

Ei sillä. Zach on mukavaa seuraa, mutta koko ajan? Ei häntäkään koko aikaa jaksa. Tai siis hän on hyvin -tarkoitan hyvin- kiukkuinen nälkäisenä ja näin ollen pitkät lennot ovat aika painajaismaisia. Varsinkin kun lentokoneruoka ei ole ihan sitä viiden tähden luokkaista.

Hessu Hopo

Taas uusi osaa... yllätys?

Mitäs mitäs..

Teitä on jo kasaantunut melkoinen määrä sinne teitä limelighteja ja ei-niin-limelighteja. Jos ette oo viel limelighteja niin käykääpäs tsekkaamassa poikien uusi biisi (okei muutama viikko vanha) Big Plans niin puhw! Olette limelight yhteisömme jäseniä.

Hei... oon kirjottanut tän osan joskus 3 aikaan yöllä niin sen takii toi näkökulma vaihteli. Ajatukset ei pysy kasassa väsyneenä.

Ei mul muuta

Ensi osaan!