Häkkilinnut [COMPLETED/VALMIS]

IV

Judrigalla oli paha tapa suuttua typeristä asioista. Hän oli sitä kiremäpi, mitä vähemmän suomea hän sai puhua. Hänestä tuntui, että hänen otteensa siitä pienestä määrästä omaa kulttuuriidentiteettiä, joka hänellä vielä oli jäljellä, alkoi lipsumaan hänen otteestaan. Wemriä tuli enemmän korvista ulos kuin sitä meni sisään. Tingamon oli matkustanut Maviraan leikkimään maailman pelastavaa sankaria. Hän oli ollut poissa jo toista viikkoa.

Samassa leirissä majaileva Ellen puhui suomea auttavasti. Tyttö osasi esitellä itsensä, mutta hänen kielitaitonsa oli hyvin puutteelinen. Hän puhui useimmiten ruotsia, josta Judriga puolestaan ei saanut mitään selvää. Toki joukkoon oli eksynyt pari virolaistakin, mutta he puhuivat niin nopeasti kummallisin sanoin, ettei Judriga pysynyt mitenkään perässä.

Aino puhui suomea, samoin Joshua. Kumpikin puhui vieläpä hyvin sujuvasti, mutta Judriga ei halunnut tulla nähdyksi rodullisten kanssa. Toki hänellä oli tapana nähdä Joshuaa useinkin, mutta nyt tilanne oli toinen. Judriga joutui Tingan käskystä olemaan jatkuvasti leirissä Ainon lapsenvahtina. Aino oli ärsyttävä. Kaiketi se johtui koko Ainon olemuksesta. Vaaleat hiukset, heleä iho ja siniset silmät. Aino oli ihanteellisen perinteisen suomalaisen ulkonäön ruumiillistuma. Pelkästään Judrigan violetit hiukset saivat hänet kadehtimaan Ainoa aina vain enempi.

Hän oli ohjeistanut tyttöä olemaan jatkuvasti Tingan teltassa. Judriga nukkui jo ties kuinka monetta viikkoa Garonin kanssa samassa teltassa, eikä hän ollut vieläkään tottunut tämän kuorsaukseen. Jos Aino tarvitsi happea ja teltan ilma alkoi tuntua tunkkaiselta, oli Judriga ohjeistanut tyttöä rullaamaan oven suuta hieman ylös, mutta vain sen verran ettei raosta näkisi, että sisällä oli joku.

Judriga saapui teltalle. Hän näki selvästi tytön vaaleat varpaat pienestä raosta. Sekö sai hänen verensä kiehumaan. Kaikesta vannottamisesta huolimatta, tyttö oli mennyt rikkomaan sitä yhtä ainutta sääntöä, jonka hän oli tälle antanut. Se ei ollut paljoa, mutta se oli silti viimeinen tikki. Judriga ei vain jaksanut vahdata jatkuvasti jotakuta joka ilmeisesti halusi kovasti paljastua.

Judriga lähti pois, metsään. Hän näki Joshuan, hymyili. Joshua sai hänet aina hymyilemään.

"Kaikki okei?" Joshua kysyi.

"Ei helvetti puhuta siitä. Se helvetin rodullinen vaan käy hermoille", Judriga purki tunteitaan ja hymykin haaleni.

"Rauhotu", Joshua sanoi ja silitteli Judrigan selkää.

"Jos haluut, et rauhotun saat luvan vaimentaa mut", Judriga sanoi. Joshua painoi huulensa Judrigan huulia vasten. Hän laski kätensä Judrigan lanteille.

Judriga oli Joshuaa lyhyempi päänmitan verran. Judriga ei edes ollut lyhyt ikäisekseen, Joshua vain oli sattunut kasvamaan hänenkin edestään.

Aino oli lähtenyt Judrigan perään. Hän oli kuullut turhautunutta huutoa teltan ulkopuolelta ja kurkistaessaan nähnyt vihaisen auran ympäröimän Judrigaan marssivan metsän sekaan. Tingamon oli painottanut ennen lähtöään, että Ainon pitäisi pitää Judriga rauhallisena. Judi käyttäytyi vihaisena kuulemma varsin ajattelemattomasti.

Aino kuuli Judrigan äänen. Hän jäi kelon taakse piiloon, ihan vain tarkistaakseen tilanteen, mutta yllättyi kuullessaan suomea. Hän kurkisti turvapuunsa takaa. Judriga ja toinen hahmo eivät sanoneet mitään, he eivät silti olleet ääneti.

Ainolla oli kovin syntinen olo. Hän ei halunnut kuulla raskaita huokauksia. Ei ainakaan tässä yhteydessä. Kaikki olisi ollut oikein hyvin, jos huokaus olisi kuulunut merkkinä pitkästyneisyydestä tai ollut tasaisempaa hengen haukkomista urheilusuorituksen jälkeen. Ainon kuulema ääni ei ollut kumpaakaan.

Aino päätyi siihen lopputulokseen, että oli parempi poistua paikalta vähin äänin. Hänen piilopuunsa juurakko ja maan painovoima olivat kuitenkin eri mieltä. Ainon räsähtäessä maahan, ääntä kuului aivan liian paljon.