VAIN SINUN SILMILLESI | louis tomlinson

iv.

Kylmän tuulen vireen yltyessä, Ellie kietoi kätensä tiukemmin ympärilleen. Hänen olisi vain pitänyt pitää se takki, jonka Niall oli laittanut hänen ylleen ennen tytön lähtöä.

Ellie vilkuili vähän väliä puhelimensa ruutua, mutta näytöllä näkyvä kello tuntui liikkuvan hyvin hitaasti. Siitä oli melkein kaksikymmentä minuuttia, kun Ellie oli soittanut Louisille ja jokaisen minuutin myötä katumus ja pieni ahdistus nousivat enemmän pintaan. Hänen olisi pitänyt soittaa Niallille tai Harrylle, jopa Liam olisi ollut parempi vaihtoehto.

Vihdoin, monen pitkän minuutin jälkeen, tuttu musta auto kaarsi klubin pihaan pysähtyen Ellien eteen. Tyttö avasi etupenkin oven ja istuutui lämpimään autoon sulkien oven perässään. Hän piti katseen edessä, koska ei tiennyt, mitä olisi sanonut häntä tuijottavalle miehelle.

"Minä toin sinulle takin", Louis rikkoi hiljaisuuden ojentaen mustan kangasmytyn Ellielle ja tuo veti sen nopeasti päälleen yrittäen saada siitä kaiken mahdollisen lämmön irti.

"Kiitos", hän mumisi vilkaisten nopeasti Louista, joka nyökkäsi pienesti.

"Anteeksi, että herätin sinut", Ellie jatkoi hiukan nolostuneena, kun mies lähti liikkeelle. "En tiennyt kenelle muulle soittaa. Liam olisi vetänyt raivarit."

"Ei se haittaa", Louis vastasi pitäen katseensa tiessä. Hän näytti siltä, kun olisi tullut suoraan sängystä -tai niin hän olikin; ainostaan college-housut ja huppari päällään. Hänen kasvonsa eivät olleet vihaiset tai pettyneet niin kuin Ellie oli odottanut, ainostaan väsyneet.

Ellie käänsi katseensa ikkunaan ja puri huultaan kiusallisen hiljaisuuden laskeutuessa heidän päälleen. Viimeksi, kun he olivat olleet kahdestaan samassa tilassa, he olivat päätyneet yhdessä sänkyyn. Tietenkään niin ei kävisi nyt, mutta Ellie ei voinut mitään muistoille, jotka pulppusivat pintaan.

"Voinko kysyä jotain?" Ellie yhtäkkiä sanoi kääntyen Louisin puoleen. Hän nojasi leuallaan käteensä ja tuijotti odottavasti miehen vastausta.

"Mhmm", Louis hymähti myöntyvästi ja Ellie otti paremman asennon epämukavaksi muuttuneella penkillä.

"Millainen minä olin?" Hän kysyi, eikä ollut epäilystäkään, etteikö alkoholilla olisi ollut osaa äkilliseen rohkaistumiseen.

"Mitä?" Louis kysyi vilkaisten nopeasti vieressään istuvaa tyttöä.

"Sinä kuulit kyllä", Ellie vastasi virnistäen.

"Sinä olet humalassa", Louis pudisti päätään huumorittomasti vaivautumatta edes vastaamaan Ellien kysymykseen.

"Niin minä olin silloinkin", hän tokaisi ajattelematta sen enempää ja näki, kuinka Louisin leuka kiristyi hiukan.

"Tuo oli turhaa", mies sanoi katsomatta Ellieen, joka tunsi kasvojensa vaihtavan väriään punaiseen. "Minä en aio puhua tästä nyt, kun sinä olet tuossa kunnossa."

"Ole sitten hiljaa, senhän sinä osaat parhaiten", Ellie laukoi turhautuneena kääntäen katseensa ulos ikkunasta samaan aikaan, kun Louis käänsi katseensa häneen. Tämä ei kuitenkaan sanonut mitään vaan pysyi hiljaa. Hyvä. Ellie sulki silmänsä ja nojasi ovea vasten antaen auton tasaisen hurinan vaivuttaa hänet uneen.

Oli melkein keskipäivä, kun Ellie vihdoin heräsi pehmeästä sängystä. Heti silmät avattuaan, hän kuitenkin toivoi, ettei olisi herännyt. Jomottavan päänsäryn lisäksi Ellien jokaista paikkaa koski ja hän tunsi olonsa zombiksi. Tilannetta ei tietenkään auttanut hämärät muistikuvat viime illasta ja Ellien teki mieli hautautua syvälle näiden peittojen alle, eikä koskaan nousta enää ylös.