KAKSI surullista||vkook✔️

➖010➖

[010: syvälliset mietteet]

"Nähään huomenna."
"Juu. Öitä."
"Hyvää yötä."

Taehyung odotti, että Jungkook oli lopettanut puhelun. Sen jälkeen hän lysähti makaamaan selälleen sängylleen, siirtäen katseensa samalla kattoon. Huoneessa oli aivan pimeää.

Taehyung piti pimeästä. Synkkyydestä. Se sai ajattelemaan maailmankaikkeutta ja elämän tarkoitusta. Mitä pimeämpi oli, sitä syvempiä olivat myös ajatukset. Hän oli oikeastaan luonut ilmiölle jonkinlaisen teoriankin;

Valojen, ihmisten tai muiden huomiota vievien asioiden ympäröimänä ihmismieli ei pystynyt keskittymään syvempiin ajatuksiin. Valot häikäisivät ja peittivät ihmisen synkimmät kohdat hetkellisesti. Jos ympärillä ei ole muita ihmisiä, ajatteleminen on helpompaa. Silti valot vievät ne syvälliset mietteet piiloon. Mutta pimeydessä ei ollut häiriötekijöitä. Silloin oli vain pimeää, eivätkä silmät nähneet mitään muuta. Se antoi tilaa tavallisesta poikkeaville ajatuksille, lauseille ja kysymyksille.

Ja siinä tilassa Taehyung oli nyt.

Äskeinen puhelu Jungkookin kanssa oli saanut hänet ajattelemaan.
Tuo poika oli kuin toisesta ulottuvuudesta. Se, joka oli joutunut väärälle tielle. Se, joka kaipasi apua ja vierelleen toisen sielun, joka näki asiat samalla tavalla kuin hänkin. Enemmän kuin mitään muuta, Taehyung halusi olla se. Hän halusi osoittaa olevansa toisen kanssa samalla viivalla. Se oli vain liian haastavaa, sillä Jungkook oli jo niin palasina. Pojan ajatteleminen sai Taehyungin väheksymään itseään. Eivät hänen murheensa olleet mitään verrattuna Jungkookin päässä oleviin demoneihin.

Ei hän osannut auttaa, antaa rakkautta. Ei Taehyung ollut koskaan rakastanut toista siten. Ei hän tuntenut siihen tarvetta. Mutta silti, hän halusi tehdä kaikkensa auttaakseen Jungkookin pois mielensä syövereistä. Hän halusi pelastaa tuon, eikä millään muulla ollut väliä.

Taehyung antoi muutaman kyyneleen valua poskilleen ja niiskaisi. Hän oli herkkä, ei sille mitään voinut. Poika otti lattialta vihkon, johon hän oli piirtänyt moneen otteeseen, mutta lopulta repinyt sivut irti ja heittänyt ne roskakoriin. Ei hän koskaan onnistunut piirtämään ajatuksiaan sellaisina, kuin oli alunperin ajatellut.

Niinpä hän kirjoitti.

Se oli hänen pakokeinonsa elämästä lukemisen lisäksi. Mutta ei Taehyung koskaan lukisi niitä tekstejä ääneen. Ei koskaan, eikä kenellekkään.

__

Kun Taehyung seuraavana aamuna avasi puhelimensa, hän hämmentyi. Jungkook oli laittanut hänelle pitkän viestin noin kello kolme yöllä.
Taehyung luki sen kahteen otteeseen, jotta ymmärtäisi varmasti joka sanan. Vaikka hän tunsi melkein sokaistuvansa puhelimen kirkkaana loistavan valon johdosta, hän jatkoi lukemista. Se meni kaiken edelle.

'Sori et häiritsen sun unias. Sori et ylpäänsä ees kerron sulle tätä, mä yritin ihan kaikkeni et en kertois mut silti oon täs kirjottamas tätä. Ehkä en lähetä tätä, ehkä lähetän. Mä haluun vaan kertoo, että oot muodostunu mulle tosi tärkeeks ystäväks vaikkei olla ees tunnettu kovin kauaa. Mä harvoin luotan ihmisii enkä kerro oikeestaan kellekkään kaikkee itestäni. Eli en sullekkaa, vaikka ehkä haluaisinki. Kai en vaan osaa tai haluu puhuu siit tai ylipäätään mistään mun asioist. Ei mul oo tapaa jol saisin tän olon ulos itestäni, joten pidän sen siel. Mä oon tavannu ihmisii, jollasii en kuvitellu ees olevan olemassa. Kun mä olin osastol mun masennuksen ja kaiken takii ni elämä oli oikeest täyttä paskaa. Mut mä luotan suhun ja siihen, että sä et pidä mua erilaisena sen takii mitä oon kokenu. Mä oikeesti välitän susta, mut mä en osaa olla sulle niin avoin ku sä mulle. Hyvää yötä Taehyung, nuku hyvin❤️'

Ei Taehyung osannut ajatella sitä viestiä järjellä. Vaikka tosiasiassa järki olisi auttanut paljon. Mutta Taehyung antoi silti sydämensä mennä järjen edellä, eikä jäänyt miettimään. Hän kirjoitti vastausta, mutta päätyikin lopulta poistamaan lähettämänsä viestin. Koulun alkuun ei olisi enää kauaa, joten Taehyung laittoi itsensä valmiiksi ja lähti kohti koulua.

Matkalla hän ajatteli viestiä. Parhaansa mukaan Taehyung yritti laittaa järjen sydämen edelle, jolloin hän sai vain itselleen aikaan pahaa oloa ja tuskaa. Jungkook oli kuin olikin samanlainen. Samanlainen hyvin erilaisella tavalla. Hän oli kuitenkin kaikesta huolimatta avautunut Taehyungille. Järki yritti kertoa pojalle, että Jungkook olisi valehdellut aikaisemmin sanoessaan, ettei halua apua häneltä.

Jos Jungkook ei kerran halunnut hänen sotkeutuvan asioihinsa ja kantavan sitä taakkaa, miksi hän oli sitten kertonut. Kuitenkin syvällä sisällään Taehyung tiesi, ettei toinen kertonut kaikkea.
Kertoisiko tuo koskaan?

Taehyung ehti ajoissa tunnille. Hän istui Yoongin viereen, sillä Jimin oli nurkkapaikalla. Kai hänellä oli Yoongiin ihan siedettevät välit nykyään, vaikkeivat he paljoa puhuneetkaan.
"Mitä vittuu sulle on tapahtunu?" Yoongi kysyi, samalla kun silmäili viereensä istunutta poikaa.

"M-miten nii?"
"Sä näytät silt ku oisit nukkunu viimeks kaheksan vuotta sitte", Yoongi vastasi, pitäen kasvoillaan saman vakavan ilmeen kuin lähes aina.
Taehyung nojasi päätään käsiinsä ja huokaisi.
"Mä puhuin Jungkookin kaa puhelimes aika myöhää.."
Yoongi nyökkäsi ja käänsi sitten katseensa takaisin opettajaan, joka näytti kiinnittäneen huomionsa meihin.

__

Päästyään tunnilta, Taehyung avasi puhelimensa ja tarkisti olisiko Jungkook käynyt WhatsAppissa paikalla vielä tänään. Eipä tietenkään.
Taehyung mietti hetken, mutta päätti sitten kirjoittaa tuolle viestin kysyäkseen, olisko hän edes tulossa kouluun. Hän olisi todella halunnut puhua toisen kanssa vaikka mistä. Olisi muutenkin vähän outoa, että Jungkook jättäisi tulematta, vaikka oli eilen ihan selkeästi sanonut 'Nähään huomenna.'

Koko koulupäivän ajan Taehyung oli Jiminin ja Yoongin seurassa. Paitsi tietysti välitunneilla myös Hoseok, Namjoon ja Seokjin olivat heidän kanssaan. Vaikka Taehyung kuinka kyseli, kukaan heistä ei tiennyt Jungkookista. Tosin Namjoon kyllä mainitsi, että jätkä ei muutenkaan oikein tullut kouluun. Kyllähän Taehyung oli sen huomannut, mutta etenkin tänään hän olisi luullut tuon tulevan paikalle.

Aina kai voi erehtyä. Se on ihan inhimillistä.

Ei Taehyung olisi halunnut ylireagoida tai muutenkaan valtaa kysymyksille, mutta silti ne ottivat vallan.
Ehkä Jungkook ei vaik jaksanut tulla. Ehkä hän ei halunnut nähdä ihmisiä tai keskustella heidän kanssaan. Ehkä häntä ei kiinnostanut.

__

|toivon ettei tää luku ollu tylsä. tai vaikka ois olluki, ni tää on yks tän kirjan tärkeimmistä luvuista. miks? koska tää paljastaa taehyung ajattelutapaa niin paljon ja tän perusteella kaikki sen ajatukset selkenee  |