KAKSI surullista||vkook✔️

➖016➖

[016: kaikki kaikessa]

Siitä oli kulunut kaksi viikkoa.
Kaksi viikkoa sitten, Taehyung oli tehnyt päätöksensä.
Kaksi viikkoa sitten, kaikki oli muuttunut.

Taehyung oli sulkeutunut yksin huoneeseensa. Hän oli ajatellut ihan kaikkea, ihan liikaa.

Ysien tanssit olivat ihan pian ja sitten olisi enää kaksi päivää kevätjuhlaan. Taehyung tiesi kyllä, ettei hän enää muuttaisi mieltään. Hän oli todella ajatellut järjellä.
Jungkook ei ollut hänelle hyväksi. Ei Jungkook välittänyt hänestä samalla tavalla.
Miten hänellä olikaan voinut mennä niin kauan aikaa niin yksinkertaisen asian tajuamiseen?

Taehyung käänsi katseensa avonaisen vaatekaapin suuntaan. Henkarissa roikkui hänen mustat farkkunsa ja musta kauluspaita. Ne hän laittaisi tansseihin ja luultavimmin myös kevätjuhlaan. Jotenkin koko yhdeksännen luokan ja koko peruskoulun päättyminen tuntui ihan älyttömältä ajatukselta.
Nytkö he eivät enää olisikaan viattomia lapsia?
Nytkö he olivat valmiita maailmaan?

Taehyung oli hakenut lukioon, sillä hänellä ei ollut mitään tietoa missä ammatissa haluaisi työskennellä. Mikään ei oikeastaan tuntunut omalta. Olivathan he keskustelleet koulussa kaikista eri vaihtoehdoista, mutta ei hän vielä halunnut päättää ammattia.

Huomaamattaan vaaleahiuksinen poika ajautui ajattelemaan taas Jungkookia. Kaikkea sitä mitä he olivat yhdessä tehneet ja kaikkea mitä heidän vielä piti tehdä. Heillä oli ollut hauskaa, mutta se ei nyt riittänyt. Vaikka Jungkook oli ensimmäinen ihminen, jonka kanssa hän todella oli kokenut palasen elämää. Palasen, jonka hän olisi voinut myös jättää kokematta.
Palasen, joka ei loppuen lopuksi tuonut hänen elämäänsä mitään hyvää.

Taehyungin oli jätettävä taakseen asiat ja ihmiset jotka vain satuttivat häntä. Jos hän ei nyt tekisi sitä, milloin hän sen sitten tekisi?

Mutta silti..
Silti Taehyung ei luopuisi Jungkookista mistään hinnasta. Ihmisestä kyllä, mutta muistoista ei. Jungkook pysyisi aina hänen muistonaan.

Ei hän olisi sama ihminen ilman omia kokemuksiaan. Hyviä ja huonoja, ne olivat kaikki saman arvoisia.
Niillä kaikilla oli erityinen merkitys, sillä muistot loivat ihmisestä sellaisen kuin hän oli. Ilman muistoja, ei olisi mitään.

Taehyung ei nähnyt Jungkookia kuin vilaukselta aina välillä. Muutamana päivänä tummahiuksinen käväisi koulussa, mutta viipyi tuskin puoltakaan päivää.

Suurimman osan jäljellä olevista koulupäivistä Taehyung oli yksin.

Välillä hän oli Yoongin ja Jiminin kanssa, mutta yleensä yksin. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut, sillä oikeastaan sitä Taehyung tarvitsikin. Hän tarvitsi aikaa itselleen ja omille ajatuksilleen.
Ei hän ollut kertonut Jungkookille paljon mitään mistään, mutta eipä tuo ollit kysynytkään. Kyllä he vielä puhuivat puhelimessa silloin tällöin, mutta kyllä Taehyung tiedosti heidän ystävyytensä hiipuvan.

Ehkä Jungkook ei tajunnut sitä vieläkään.
Ehkä hän ei todella katunut mitään.
Ehkä hän ei koskaan ymmärtäisi, kuinka väärin hän oli toiminut.

Mutta ei kai sillä lopulta ollut mitään väliä.

__

"Etkö sä todella aijo tanssia kenenkään kanssa?" tanssiharjoituksia pitävä opettaja kysyi yllättyneenä.

Taehyung nyökkäsi alakuloisena.
"Ei mulla oo paria."
Jungkook oli ilmoittanut viime hetkellä, ettei halua sittenkään tanssia, eikä tummahiuksista näkynyt tänäänkään koulussa. Taehyungilla ei ollut hajuakaan mikä toisella oli, mutta enää se ei tulisi hänen tielleen. Enää hän ei sortuisi yhtään alemmas.

Opettaja hymyili hänelle.
"Kyllä me sulle pari löydetään. Tuol kulmassa istuu ainakin kolme tyttöä jotka ei joko halua tanssia, tai sitten niilläkään ei oo paria. Mä voin käydä kysymässä jos haluut?"

Taehyung katsahti liikuntasalin kulmaan. Tosiaan, kolme tyttöä istuskelivat siellä. He selailivat puhelimiaan ja naureskelivat. Ainakin yksi noista oli hänen kanssa samalla luokalla. Taehyung ei ehtinyt edes vastata kunnolla, kun opettaja oli jo kävelemässä heitä kohti.
Muutaman minuutin kuluttua hän palasi pienesti hymyillen.
"Kyllä sä parin sait. Tää sun luokkalaises suostu tanssimaan sun kanssa. Onhan tässä vielä yhet harkat ennen varsinaista esitystä. Kyllähän te askeleet jo osaatte molemmat", hän ilmoitti.

Taehyung vain nyökkäsi, ja palasi sitten istumaan liikuntasalin lattialle.

Ei hän oikeastaan edes olisi halunnut tanssia koko tansseja. Se tuntui ihan turhalta nyt. Alunperin Taehyung oli odottanut tätä,
mutta ilman Jungkookia se ei tuntunut oikealta.

Tuntuisiko mikään enää?

__

Kaikesta huolimatta tanssit menivät todella hyvin. Vaaleahiuksinen oli onnistunut unohtamaan kaiken muun siinä hetkessä.

Musiikki oli kovalla ja tanssiminen oli hauskaa. Se tyttö jonka kanssa Taehyung oli tanssinut, paljastautuikin erittäin mukavaksi. Tuolla oli ollut yllään sellainen harmaa, pitkä, kaunis ja kimaltava mekko.
Melkein kaikilla pojilla oli puku päällä, mutta Taehyung ei halunnut laittaa kuin kauluspaidan ja ne farkut. Ne olivat ihan tarpeeksi siistit.

Kaikilla oli ollut todella hauskaa. Tuntui kuin kaikki olisivat olleet ystäviä keskenään. Harjoituksissa jokainen auttoi toista, eikä kukaan ollut yksin. Täydellinen lopetus ennen koulun loppua.

Taehyung oli hymyillyt siihen asti, kunnes hän oli nähnyt katsomossa erään.
Erään, jota hän ei todellakaan uskonut näkevänsä.

Jungkook.

Poika todella oli tullut katsomaan tansseja. Hän istui siellä alempien luokkien oppilaiden, opettajien ja vanhempien joukossa.
Heidän katseensa kohtasivat ihan hetkeksi, mutta se hetki tuntui ikuisuudelta.

Se oli kaikki kaikessa.

Se saattoi olla heidän viimeinen katsekontaktinsa.

Kevätjuhla meni nopeasti ohitse. Eihän sen kauaa kuulunutkaan kestää. Jungkookin ja Taehyungin välissä oli ollut vain yksi paikka koko juhlan ajan.
Koko sen ajan Taehyung halusi kertoa Jungkookille kaiken. Hän olisi halunnut puhua kaikki tunteensa ääneen, saada ne ulos päästään.
Mutta se oli jo myöhäistä.

Tämä olisi heidän viimeinen kohtaamisensa.

Se oli päätös, jota Taehyung oli vältellyt ihan liian kauan. Se oli päätös, joka vain oli tehtävä.
Vaati rohkeutta päästää irti.
Oli paljon vaikeampaa lähteä kuin jäädä.
Ja totta puhuen, Taehyung olisi tuskin koskaan pystynyt siihen ilman Jungkookin kanssa kokemaansa aikaa. Ilman niitä muistoja, jotka he yhdessä olivat luoneet.

Ja kevätjuhlan päätyttyä Taehyung käveli pois.
Hän ei katsonut taakseen. Ei enää.
Se oli ollut hänen ensimmäinen oikea päätöksensä pitkään aikaan.

Ja vain sillä oli väliä.

__

❤️❤️❤️