mä ja sä ainiaan

epilogi: ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti

2033

Atte rullasi lastenvaunuja eteenpäin pitkin soratietä. Maassa on yhä lunta, ja pakkanen nipisteli poskia.

Eelis käveli Aten vierellä, pitäen kiinni pienen pojan tumpulla peitetystä kädestä. Tomas oli juuri täyttänyt neljä, ja hän oli Aten mielestä maailman suloisin ja uteliain lapsi. Tänään Tomas oli aamiaspöydässä ilmoittanut haluavansa nähdä "sen eskarin, missä isi ja iskä oli tavannut".

Tomas halusi yhäkin kuulla uudestaan ja uudestaan tarinan siitä, miten Atte ja Eelis olivat ensimmäistä kertaa tavanneet. Isäänsä tullut romantikko, oli Eelis kerran vitsaillut, ansaiten muksautuksen olkapäähän Atelta.

Joten nyt he suuntasivat kohti sitä paikkaa, missä kaikki oli alkanut.

Eskarin piha ei ollut muuttunnut lainkaan. Kaikki leikkitelineet samoilla kohdillaan, hiekkalaatikon vasen kulma oli yhäkin haljennut. Tomas juoksi innoissaan tutkimaan paikkaa, ja Eelis seurasi katseellaan poikaa, hymyillen itsekseen.

Miehet istahtivat vierekkäin penkille, ja Atte katseli yhä ympärilleen.

-Toden totta, mikään ei oo muuttunut.

-Ainoastaan me.

Atte käänsi katseensa Eelikseen hymyillen.

-Sun takki ei oo enää vihreä.

Eelis tuhahti, tarttuen Attea kädestä kiinni. - No en nää suakaa rakentelemas mitää hiekkalinnoja tuolla kulmassa. Atte naurahti miehen kommentille, antaen katseensa kiertää pihaa. Yhtäkkiä hän huomasi jotain maisemassa.

Atte nousi ylös, kävellen ripeästi pihan suurimman männyn luokse, etsien katseellaan jotain. Mies hymyili lämpimästi nähdessään tutun raapustuksen puun alaosassa.

A + E = aina

Eelis oli saapunut Aten viereen, nähden mitä toinen mies katsoi. Atte käänsi hymyilevät kasvonsa Eelikseen.

-Sähän ton raaputit, varastit nastan ilmoitustaululta.

-Siinä piti lukea "aina yhdessä", mutta aika loppui.

Atte naurahti hiljaa. -Ainakin se näyttää toteutuneen, tämä jatkoi. Eelis katsoi miestä hymyillen, astuen sitten askeleen taaksepäin. - Siitä puheenollen, tämä aloitti. Atte katsoi hieman hämmentyneenä miehen touhuja tämän polvistuessa, mutta kun miehen taskusta ilmestyi pieni laatikko, Atte tajusi mitä oli tapahtumassa.

-Eelis.

-Atte Oja. Mun elämäni ensimmäinen, paras, suurin rakkautteni. Rosvo mun poliisille, Eelis aloitti virnistäen. Aten silmänkulmat kostuivat, ja tämä vei kätensä suunsa eteen.

-Haluatko totettaaa ton raapustuksen, ja suostua mun aviomiehekseni?

Aten poskille valui kyyneleitä, mutta tämä ei välittänyt.

-Joo, ehdottomasti, kyllä!

Eelis hymyili, nousten seisomaan. Atte hymyili yhä itkien, vetäen Eeliksen itkun- ja nauruntäytteiseen suudelmaan.

Ja totta vie. Kun he vuotta myöhemmin kävelivät alttarille sanoakseen tahdon, Atte ja Eelis tiesivät, että niin se tulee aina olemaan.

E + A = aina.