mä ja sä ainiaan

1, hiekkakakkuja ja pusuhippaa

2009

Eskarin piha oli vielä osittain luminen, ja hiekoitushiekka sekoittui hiekkalaatikon hiekkaan. Rakennus itsessään oli aika tylsännormaali, harmaa ja kivinen. Pian kuitenkin sen tylsyyteen vilkahti eloa, kun 6-vuotiaat eskarilaiset ryntäsivät etuovesta ulos.

Yksi vilkkaimista pojista, Eelis, juoksenteli ympäri pihaa nauraen. Kaikki oli kiinnostavaa, jokaista leikkipaikan lelua ja laitetta oli kokeiltava. Tytöt kikattivat vintiön ympärillä, tämän heittellessä muita poikia lumipalloilla. Pienen punapäisen pojan nauru raikui ympäri pihaa, ja kulmassa istui joku siitä kiinnostunut.

Atte oli pienikokoinen, ujo poika. Pojan vaaleat piirteet sekoittuivatkin helposti taustalle, ja muiden lasten leikkiessä hän mieluummin puuhaili omiaan. Vuoden alussa eskaritädit olivat ensin hieman huolissaan, koska pojalla ei ollut yhtäkään kaveria. Kuitenkin päivien kuluessa he vain jättivät pellavapään suosiolla rauhaan, tämä kun näytti olevan ihan onnellinen omissa touhuissaan.

Nytkin poika rakensi etanoille taloa ja juoksurataa. Hiekasta rakennettun talon katos oli romahtanut, muttei se haitannut. Kolme etanaa, jotka Atte oli löytänyt pihalta, pitivät siitä silti. Ainakin niin Atte ajatteli, hän kuin ei osannut puhua etanien kieltä. Poika asetteli tarkasti pikkukivet ja neulaset, saaden tehtyä hiekkataloon oven ja ikkunat.

Asetellessaan kävyistä puskia, Atte kuuli askelia läheltään. Kohottaen katseensa, hän huomasi edessään kiharapäisen pojan, jolla oli kirkkaanvihreä takki. Eelis. Aaro katsoi poikaan hämmentyneenä, eihän hän yleensä halunnut Atte kanssa leikkiä. Nyt punapää kuitenkin hymyili niin leveästi, että huomasi tämän molempien etuhampaiden irroneen.

-Me pelataan pusuhippaa, ja me tarvitaan yks poika vielä.

-Mut mä en tykkää hipasta.

-Tykkääks sä pusuista?

Atte punastui pojan kysymyksestä, mistä hän nyt semmoista tietäisi. Äiti on sanonut, että pusut ovat aikuisten juttuja. Että sitten, kun on iso, saa pussailla. Onkohan edes laillista pussata liian nuorena? Kuitenkin pienesti iloisena, että hänetkin päätettiin ottaa kerrankin mukaan, Atte suostui moiseen leikkiin.

Eelis virnisti iloisena, pinkaisten heti karkuun. -Adalmiina on ekana hippa! Pieni punapäinen tyttö lähti ripeästi liikellle, moiskauttelen kikattavien poikien tai tyttöjen poskille märkiä suukkoja. Atte oli kauhuissaan, hän ei ollut enää niin varma koko osallistumisesta. Adalmiinan oltua hetken hippana, lapset päättivät vaihtaa hippaa. Mietintä oli pitkä, kunnes joku sai idean.

-Atte saa olla!

Atte jäi seisomaan paikalleen pelästyneenä. Eihän hän voinut olla, ei hän osannut antaa pusuja, saati juosta tarpeeksi lujaa! Lapset kuitenkin pinkoivat hetki hetkeltä kauemmas, ja joku hänen oli otettava kiinni. Silmäkulmastaan Atte huomasi tutun vihreän takin. Eelis kipitti nopeasti eteenpäin, muttei silti tarpeeksi lujaa. Atte kiri nopeasti pojan kiinni, valmiina moiskauttamaan suukon pojan poskelle.

Kuitenkin kriittisellä hetkellä Eelis käänsi päätään, ja Atte tuikautti suukon suoraan kiharapäisen pojan huulille.

Eelis älähti punaisena, ja Atte perääntyi pelästyneenä. Muut lapset kikattivat ympärillä, ja näytti nolostuneelta. -Atte pussassi Eelistä! Adalmiina kiljaisi, saadan muut tytöt kikattamaan kovemmin. Atte näperteli hermostuneena tumppujaan, tuntien punan leviävän poskilleen.

Eelis näytti hämmentyneeltä. - Nyt meidän pitää sitten kai mennä naimisiin, tämä lopulta tokaisi punaisena. -Miten niin? Atte älähti. -Äiti sanoi, että vaan naimisissa saa pussailla, Eelis selitti. Atte mietti hetken, avaten sitten suunsa uudestaan. -Lapset ei saa mennä naimisiin, tämä totesi, ja Eeliskin meni miettiliääksi.

Yhtäkkiä kiharapäisen pojan kasvot valaistuivat tämän saadessa idean.-Sitten meidän pitää olla parhaita kavereita siihen asti että ollaan aikuisia, tämä sanoi hymyillen. -Mulla ei ole koskaan ollut parasta ystävää, Atte sanoi hieman nolosti.

-No, nyt sulla on mut!

Eelis ojensi pienen kätensä, ja Atte tarttui siitä hymyillen. Pojat jatkoivat Aten etanatalon rakentamista yhdessä.

A/N//

Kappas perkelettä, olen palannut.

Kirjoitin sitten tälläisen lyhyen viisiosaisen tekstin.  Aluksi ei ollut edes suunitelmissa julkaista sitä, mutta nyt kun joudun jälleen ottamaan pientä taukoa kirjoittamisesta, päätin julkaista tämän tekstin tännekin.

Toivottavasti nautitte tästä pienestä, lyhyestä ja suloisesta kirjasta!