Rakkauden riitasoinnut

4. luku

"Missä sinä olet piilotellut?" paras ystäväni Blake Gunners kysyy minulta seuraavana aamuna sännätessäni luentosaliin tapani mukaan myöhässä. Olen eilisen kaksoisroolin vetämisen jäljiltä edelleen niin uuvuksissa että voisin nukahtaa pystyyn, mutta minun on pakko suorittaa talouslaskennan alkeiden tentti. Voinkin ainoastaan ristiä käteni ja rukoilla parasta, sillä rehellisesti sanottuna en tiedä kyseisestä aiheesta juuri mitään.

"Olen ollut kiireinen", sanon huokaisten raskaasti ja istahdan Blaken viereen. Hän näyttää omaan tapaansa virkeältä (hän on luultavasti jo käynyt päivittäisellä kymmenen kilometrin juoksulenkillään) ja valmiilta tenttiä varten.

Blake on melkoinen ilmestys ja kerää katseita minne ikinä sitten meneekin. Hän on 195 senttimetriä silkkaa lihasta, rusketusta ja täydellistä hymyä. Ironiseksi homman tekee se, että Blake on äärimmäisen kiltti ja itse asiassa täysin tumpelo naisten kanssa. Olen yrittänyt saada hänet treffeille parinkin eri tuttavani kanssa, mutta jostain syystä hän onnistuu aina sotkemaan asiat. Yhdessä vaiheessa epäilin hänen olevan homo, mutta asia ei ollut niin (ja sain todella tuntea sen nahoissani yritettyäni junailla hänet deiteille erään homoystäväni kanssa). Uskonkin vakaasti, että Blake tarvitsee ohjausta löytääkseen rakkauden, ja minä olen enemmän kuin valmis toimimaan hänen mentorinaan. Enkä välitä tippaakaan siitä, ettei hän oikeastaan vaikuta kovinkaan kiinnostuneelta avustani.

"Alice sanoikin, että olit käynyt etsimässä minua", sanon yrittäen tukkia valtoimenaan karkailevia hiuksiani hiuslenkin sisään. En ehtinyt pesemään kuontaloani eilen, joten nyt hiukseni ovat täydellisen kurittomat.

"Totta. On uskomatonta, että nykyaikanakin yhden ihmisen tavoittaminen voi olla näinkin hankalaa. Sinä et vastaa viesteihin", Blake sanoo katsellen minua syyllistävästi tummien kulmiensa alta.

"Olen pahoillani", huokaisen uudelleen. "Voinko korvata asian sinulle lounaan merkeissä tentin jälkeen? Mikäli siis selviän siitä hengissä."

"Etkö taaskaan lukenut?" Blake kysyy. Nyt hänen äänensä on enemmänkin huolestunut kuin syyttävä.

"Heikosti", sanon virnistäen pienesti samalla kun kokeessa käytettäviä sähköisiä vastauslaitteita aletaan jakaa. "Joten peukut pystyyn."

"Sinä pystyt siihen", Blake kannustaa hymyillen minulle rohkaisevasti.

Ensimmäisen tenttikysymyksen lävähtäessä ruudulle tiedän kuitenkin olevani tuhoon tuomittu. Monivalintakysymykset ovat tosin siitä hyviä, että minulla on viidenkymmenen prosentin mahdollisuus onnistua. Menetän kuitenkin pisteen mikäli vastaan väärin. No, ehkäpä onnetar on tänään puolellani.

Vastaan kysymyksiin summamutikassa. Kokeen viimeisenä tehtävänä on essee, johon vastaan parilla lauseella. Poistun salista ensimmäisten joukosta jääden odottamaan Blakea, joka ilmestyy ovesta vasta kolmen vartin kuluttua.

"Miten meni?" hän kysyy minulta ja heilautan kättäni sen merkiksi, etten oikein tiedä.

"Se selviää kun tulokset tulevat", vastaan ja nousen seisomaan. Blake on minua melkein kolmekymmentä senttiä pidempi, joten joudun katsomaan häntä ylöspäin. "Miten sinulla meni?"

"Ihan hyvin, luulisin", Blake sanoo huolettomasti ja tiedän hänen selviytyneen loistavasti. Hän ei ole mikään tyhmä tyyppi, ja toisin kuin minä hän oikeasti lukee.

"Hieno juttu", sanon iloisesti ja vaihdamme high fivet. "Olisiko nyt sen lounaan aika?"

Blake vilkaisee puhelintaan ja pudistaa sitten pahoittelevasti päätään. "Se olisi mahtavaa, mutta en valitettavasti millään ehdi. Pakko käydä treenihallilla."

"Voi hitsi", sanon irvistäen. Olen aidosti pahoillani siitä, etten taaskaan pääse viettämään aikaa ystäväni seurassa.

"Onko sinulla suunnitelmia tälle illalle?" Blake kysyy selvästi huomaten närkästykseni.