Rakkauden riitasoinnut

5. luku

"Naimisiin?! Oletko sinä ihan latvasta laho?" kivahdan kauhistuneena ja tönäisen Codyn kauemmas itsestäni. Tarvitsen nyt vähintäänkin kahden metrin turvavälin tuohon kundiin. Hän pelaa peliä, jonka sääntöjä en yksinkertaisesti ymmärrä. Ja se tekee tästä koko tilanteesta minulle vaarallisen.

"Isla kiltti, olen tosissani. Tiedän kyllä, että tämän täytyy kuulostaa omituiselta, mutta antaisit minun selittää", Cody sanoo rauhallisesti irrottamatta katsettaan minusta.

"Omituiselta?" piipitän ja kuulen ääneni kohoavan täysin uusiin oktaaveihin. "Ei, Cody. Tämä ei ole omituista. Tämä on suorastaan mielipuolista. Sinä et voi olla ihan terve. Mistä tahansa tässä onkin kysymys, vastaukseni on ei. Minä lähden nyt", totean napakasti.

Sen sanottuani käännähdän kannoillani ja suorastaan rynnistän ovelle. Pelkään tulevani katumapäälle. Codylla on jokin kummallinen ote minusta. Hän saa minut tekemään outoja asioita. Hän saa minut hylkäämään parhaan ystäväni kampuksen pihalle (toivottavasti Blake ei ole minulle kovin vihainen) sekä hiippailemaan asuntolan autioilla käytävillä keskellä yötä kuin mikäkin teinityttö. Ei, tämä ei yksinkertaisesti käy päinsä.

"Et menisi", kuulen Codyn sanovan hiljaa kun käteni on jo hakeutunut ovenkahvalle.

Jokin Codyn äänessä saa minut pysähtymään niille sijoilleni. Käännyn hitaasti ympäri. Mitä tahansa odotankaan näkeväni, en ainakaan tätä.

Pesukoneeseen nojaava Cody on nostanut kätensä kasvoilleen, ja hän nojaa käsiinsä täysin voimattoman oloisena. Jään tuijottamaan näkyä suu ammollani. Käteni on edelleen kuin liimautunut kiinni ovenkahvaan, valmiina avaamaan oven ja pakenemaan tästä absurdista tilanteesta. Jostain syystä en kuitenkaan kykene hievahtamaankaan.

"Mistä tahansa tässä on kyse, en usko sitä hetkeäkään. Voit lopettaa esityksesi nyt", sanon varovasti kokeillen kepillä jäätä.

"Kunpa tässä olisikin kyse jostain kusetuksesta", Cody kuiskaa pudistaen hitaasti päätään kädet yhä kasvoillaan ja puhaltaa sitten hitaasti ilmaa ulos. Ele kuvastaa suurta turhautumista, ellei sitten jopa epätoivoa.

Käyn hetken sisäistä kamppailua. Toisaalta haluaisin rynnätä ulos pesutuvasta ja jättää tuon hourailevan ääliön oman onnensa nojaan. Toisaalta Cody vaikuttaa ihan aidosti ahdistuneelta. Tiedän hänen näyttelijänkykynsä olevan huipputasoa, joten kaikki voi olla bluffia. Toisin sanoen minun pitäisi poistua ja vähän äkkiä sittenkin, mutta palan halusta tietää mistä helvetistä tässä kaikessa oikein on kyse.

"No, hyvä on sitten. Olen valmis kuulemaan selityksesi", totean viimein ja irrotan sitten otteeni ovesta. Käännyn Codyn puoleen ja ristin käteni napakasti rinnalleni. Tiedän eleen uhkuvan puolustuskannalla oloa, mikä ei kyllä tässä tilanteessa haittaa yhtään.

Cody tuijottaa pieneltä ikuisuudelta tuntuvan ajan tiukasti lattiaan, mutta nostaa lopulta katseensa minuun. Ensimmäistä kertaa ikinä hän näyttää läsnäollessani epävarmalta.

"Hyvä on", hän sanoo, "mutta voidaanko mennä puhumaan jonnekin muualle?"

***

Viisitoista minuuttia myöhemmin istahdamme lähellä kampusta sijaitsevan 24-kahvilan syrjäisimpään loosiin. Paikka on tähän aikaan vuorokaudesta lähes tyhjillään, joten saamme olla täysin rauhassa ulkopuolisten katseilta.

Paikka huokuu klassista vanhan ajan Amerikkaa, jota varmasti normaalitilanteessa osaisin arvostaa enemmän. Tilanne on kuitenkin yksinkertaisesti todella kummallinen, joten hädintuskin kiinnitän huomiota ympäristööni. Sen sijaan huomioni on keskittynyt minua vastapäätä istuvaan Codyyn, joka on epäilemättä ylimääräistä huomiota vältelläkseen vetänyt verryttelytakin hupun lippiksensä yli ja tuijottaa ulos ravintolan likaisesta ikkunasta.