» 𝒪𝓊𝓇 𝓌𝑜𝓇𝓁𝒹 « FIN~Chanbaek

Ξ 2 Ξ

" No mitä me sitten tehdään meidän elämän viimeisillä hetkillä" Jongin kysyi huokaisten. Hän makasi patjalla tuulen leikkien pojan tummilla hiuksilla. Taivas kutsui häntä. yllä siintävä pilvetön taivas olisi kiusannut jokaisen ihmisen mielikuvitusta tässä tilanteessa. Ajatus siitä että voisi lentää huolettomana maailman yllä. Mutta maallinen taakka ei päästäisi puhtaintakin ihmistä toteuttamaan unelmiaan.

Asuttamattoman kerrostalon katto oli juuri sopiva paikka heidän kaltaisille ihmisille. Heistä luultiin paljon muka maamme tulevaisuus. Ei. Ei he olivat vain teini porukka joka halusi paeta todellisuutta. Kerrostalon katolla he olivat jakaneet kaikki yhteiset hetket ilot ja surut mukaan lukien. Jimin ja Chaeyoungin ensi suudelma, kun Chanyeol oli kertonut olevansa homo ja kun Jongin oli itkenyt koko yön juuri kuolleen äitinsä kuoleman takia.

" Hei jätkät ja Chaeyoung, me ei ihan oikeasti voida kääntää selkää maailmalle" Chanyeol tokaisi lopulta ja hyppäsi kattoa ympäröivän kaiteen päälle.

" Mutta entä se meidän suunnitelma karata ulkomaille" Jimin kysyi. Poika istui maassa Chaeyoungin pehmeillä hiuksilla leikkien.

Chanyeol rapsutti niskaansa ja mutristi suutaan merkiksi että hän miettii.

" No.... no mä en ainakaan karkaa ulkomaille itsekäänä pelkurina. Mä meen armeijaan ja aijon parantaa mailmaa" Chanyeol totesi ja yritti kuulostaa itsevarmalta. Jimin ja muut taisivat hiukan yllättyä siitä mitä Chanyeol sanoi sillä he katsoivat merkillisesti poikaa.

" Et kai sä oo tosissas. Me ollaan vihattu asepalvelusta koko elämämme ja tehty vaikka kuinka paljon suunnitelmia että karattaisiin. Ja nyt sä livistät ja meet tapattaa ittesi sotaan" Jongin karjahtaa ja nousee patjan päältä. Jongin ja Chanyeol olivat olleet parhaat kaverit aina koulun aloittamisesta asti. Joten oli selvää että kumpikaan ei halunnut menettää tätä lujaa ystävyyttä.

Chanyeol muuttui heti hiukan surullisemmaksi. Oli vaikeaa valita parhaan ystävän ja tuhansien ihmisten puolustamisen välillä. Chanyeol laskeutui takaisin kaiteen päältä. Chanyeol katsoi surullisesti totisen olemuksensa alta Jonginia. pitkän hiljaisuuden jälkeen Jimin tokaisi.

" No niin höpö nassukat. Te näytätte ihan siltä että meidän pitäis ottaa ryhmä hali" Jimin huokaisi ja nappasi heidät halaukseen. Vaikka Jimin oli poikia lähes puolitoista päätä lyhyempi hän sai itsensä näyttämään isommalta uhoavan luonteensa takia. Chanyeol ja Jongin vastasivat halaukseen naurahtaen iloisesti.

" Jätkät hei kuka unohtui" Chaeyoung kysyi mutristaen pehmeitä punaisia huuliaan käden puuskassa. Pojat käänsivät hämmästyneet katseensa kohti surullisen pettynyttä tyttöä. Chaeyoung änkesi suoraan poikien halauksen keskelle.

Tyttö nauroi iloisemmin kuin koskaan ennen. Nauru ei ollut kimeää tai ärsyttävää. Se ei ollut pikkulapsen naurua. Se oli aidosti onnellisen ihmisen, se kertoi tarinaa elämästä. Kauniinpa naurua saa kyllä hakemalla hakea. Jongin, Chanyeol ja Jimin saisivat olla kiitollisempia siitä että saavat tuntea Chaeyoungin. Tytön kauneus, kiltteys ja arvoituksellisuus olisi saanut kenet tahansa polvilleen.

Chanyeol oli harvoin herkistynyt tai koki jonkinlaista todella syvää tunnetta ystäviään kohtaa. Mutta nyt hänestä tuntui ensimmäistä kertaa siltä että olisi ollut jollain tavalla yhtä ystäviensä kanssa. Totta kai myös tuleva elämän muutos voi tuoda esiin tunteita jotka ovat kuohuneet syvällä sisällä ja ryöppyävät nyt kun jotain oikeasti suurta tapahtuu. On totta että lähdön hetkellä ihminen voi tuntea telepaattista yhteyttä toisiin, ajatella elämäänsä löytö kissana jolle ystävät ovat antaneet kodin. Tuolta Chanyeolista tuntui juuri nyt.

Häntä ei silti itkettänyt. Ei ollut syytä itkeä. Onnenkyyneleet tekivät vain surulliseksi. Ja miksi itkeä kun voi hymyillä.

~~~~~~

27.4 klo 3:45

Aamuaurinko nousee. Se merkkaisi lähtöä.

Jongin ja Chanyeol olivat tuntemattomalla kynnyksellä, veitsen terällä. He todennäköisesti joutuvat evakuoimaan kaupunkeja tai rivisotilaiksi taistelemaan. Jiminkin oli tulossa mutta hän päätti lähteä ensin Busaniin Chaeyoungin kanssa. Koska siellä sijaitsi merisotilas koulu ja Chaeyoungin tuleva työpaikka. Kun Jimin olisi valmistunut koulusta he lähtisivät Jonginin ja Chanyeolin luo Souliin. Hankala mutta toimiva-ja ainoa suunnitelma.

Heille oli kerrottu että henkilökohtaisen tavaran piti mahtua A4 kokoiseen laatikkoon. Taehyung otti muistikirjan, kyniä, yhden t-paidan ja iso-isänsän antaman avain korun. Koreassa kerrottiin avain korujen tuottivat onnea. Sanottiin että jos kannoit sitä mukanasi aina se tulisi joskus avaamaan oven ratkaisuun. Jokainen koru rakennettiin erilaiseksi ja ainutlaatuiseksi. Ja se teki myös jokaisesta ihmisestä ainutlaatuisen.

Chanyeol astui hevoskärryihin Jonginin perässä. He lähtivät Chanyeolin kodin pihalta. Heidän kärrynsä oli vuosien saatossa ränsistynyt rutkasti. Sen puiset kaiteet tummenivat syitten kohdalta ja halkeilivat päistä. Jongin oli luvannut ohjata kärryä hevosen selästä ensimmäisenä joten poika hyppäsi satulalle Chanyeolin yhä hyvästellessä tätiään.

Heillä olisi koko päivän kestävä matka Souliin. He pääsisivät vesiteitse nopeammin mutta joen varrella vaanivat rosvot jotka tappoivat armotta ei kuulostanut lupaavalta. Lopulta kärryn puiset renkaat ottivat ensimmäiset kierrokset soraisella tiellä. Koti, täti ja 5 kissaa jäivät ehkä jopa viimeisen kerran taakse.

Chanyeol asettui makaamaan puiselle kärryn lattialle. Chanyeolin valkoisen kauluspaidan kaksi ylintä nappia olivat auki. Kuuma alku kesän aurinko porotti yhä kuumempana mitä pidemmälle he pääsivät. Jonginnin pienen hyräilyn saattelemana Chanyeol vaipui uneen. Herättyään olisi varmasti hänen vuoro olla kuljettajan paikalla.

Älkää vieläkään hämmentykö tästä muutoksesta

juupajuu tässä jällee uutta lukuu toivottavasti tää ei ole hirveän tylsä.

ekaa kertaa mulla ei oo mitää sanottavaa xd kertokaa vaikka teidän lempi biisi nii käyn kuuntelee sen.

bye bye👋👋