[TAUOLLA] In The End, It's Him And I || MINSUNG || Fin.

-4-

Jisung Pov.

Minho halas mua, jolloin mä tahdoin vain itkeä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, tunsin oloni turvalliseksi. Se oli Minhon takia. Halattiin siinä tosi pitkään. Minho oli ainoa, johon mä luotin. Oltiin tunnettu niin vähän aikaa, mutta taisin löytää mun parhaan ystävän. Minho toi ees vähän hymyä mun elämään. Oon todella kiitollinen. Ei Minho kaikkea mun masennusta ja ahdistusta veisi pois, mutta vanhempi oikeasti autto mua, tunsin sen jo nyt. Mä selviän, jos tahdon.

-

Huomenna taas tavalliseen tapaan oli koulua, mutta mulla oli tosi huono olo, ja miettisin, menisinkö ees. En ois millään jaksanut, mutta muistin että tänään oli matikan koe. Nousin, puin jotkut vaatteet, mitkä sain ekana käteeni, ja kävelin keittiöön.

Löysin reppuni jostakin olohuoneesta, ja sen otettuani, ja hampaat pestyäni kävelin bussipysäkille. Bussissa ootin taas Minhoa, kuin kuuta nousevaa. Tämä ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt.

Ajattelin tuon olevan vain kipeä, ja päätin olla välittämättä asiasta sen enempää, onneksi mä osasin olla yksin, eikä mua haitannut olla yksin.

-

Koulupäivä sujui hyvin, ottamatta huomioon pieniä ahdistus kohtauksia. Niin, en mä ollut parantunut vaikka hetken mussa eli sellainen toivo. Ei se hoidu parissa päivässä.

Pääsin bussiin, ja soitin heti Minholle. Ei vastausta.. tunsin kaksi kyyneltä valuvan alas mun poskia. Miksi mä olen näin heikko? Mä kai yliajattelijana ajattelin, että Minho ei välitä musta enää. Voi kuinka väärässä mä olinkaan. En vielä tässä vaiheessa arvannut, mistä tässä kaikessa olikaan kyse.

No, miten vaan. Hyppäsin bussista ulos, ja kävelin kotiin. Mä vaan romahdin sohvalle. Yritin vielä soittaa Minholle, mutta sain vastaukseksi typerän vastaaja naisen äänen. Heitin puhelimeni lattialle, ja nappasin sohvapöydän laatikosta tutun terävän, mustan veitsen. Vedin hihani ylös ja raapustin käteeni sanoja. Mua alkoi itkettää, ei se kipu, kyllä mä sen kestin. En mä edes tiedä miksi mä itkin, mutta annoin kyynelten vaan valua. Minho olikin mulle tärkeämpi, kun mä edes tajusin. Oli mennyt niin hyvin, kun tuo oli läsnä. Näemmä en selviä ilman tuota.

-

Mä olin menossa nukkumaan, kun ovelta kuului koputus. Kävelin varovaisesti eteiseen, ja kuuntelin, ketä siellä voisi olla. Hiljaisuus. Päädyin kuitenkin avaamaan oven.

Ovella seisoi kaksi miestä, ihan tavallisen näköisiä. Toinen kuitenkin veti taskustaan lapun, joka todisti näiden olevan poliisista. Mä hätäännyin.
"Oletko sä Han Jisung?" Toinen näistä miehistä kysyi. Nyökkäsin varovasti. "Mitä asia koskee..?" lisäsin.

"Lee Minho löytyi kadulta, ja testeissä hänen sisältä löytyi erilaisia myrkkyjä. Olitte viimeisin yhteystieto joka löytyi hänen puhelimesta." Kauhukseni, pidempi poliiseista sanoi. Noita sanoja mä en tahtonut kuulla. Tuijotin poliiseja järkyttyneenä, enkä saanut sanaa suustani. "Tunnette siis Minhon?"
Mä nyökkäsin vastaukseksi. Halusin itkeä, mutta en kehdannut, jouduin oikeasti pidättelemään itkua, ja raivoa jonka halusin nyt päästää sisältäni. Mun on päästävä näkemään Minho. Juttelin poliisien kanssa hetkisen, kunnes nuo lähtivät.

Romahdin samantien lattialle itkemään. Olin siinä kokoyön. Seuraavana aamuna en kyennyt edes mennä kouluun, tai lähteä sairaalalle. Olin siirtynyt eteisestä sohvalle, enkä tehnyt mitään. Itkin vain. Kelasin myös asioita hiljaa mielessäni.. myrkkyjä? Se tarkoittaa, että joku on myrkyttänyt Minhon, eikö? Kuka tekis sellaista niin ihanalle ihmiselle? Mä en tiennyt, mulla ei ollut mitään tietoa mistään. Ei edes ajantajua enää löytynyt.

-

Ennemmin tai myöhemmin mä kuitenkin vilkaisin kelloa, ja se näytti puolta viittä. Menin tarkastamaan bussiaikatauluja. Seuraava lähtisi varttia vaille. Otin itteäni niskasta kiinni ja puin päälleni ulkovaatteet, ja kävelin lähimmälle pysäkille. Tuttuun tapaani hyppäsin bussin kyytiin, ja katselin ikkunasta ulos.

Saavuin sairaalalle. Tuijotin tuota isoa rakennusta, mun suurin pelko olisi joutua itse tuonne. No, kävelin sisään ja suoraan info tiskille, koska en tiennyt, missä huoneessa Minho on. "Anteeksi..?" Keskeytin vanhan rouvan, joka istui tiskin takana tietokoneellaan. Rouva nosti katseensa minuun kysyvästi. "T-tiedäksä missä on Minhon huone, Lee Minhon siis..?" kysyin. "Oletteko läheinen?" Rouva varmisti. "Kaveri..joo." sanoin. Rouva katsoi mua hetken epäillen. "Selvä.. 4419" Tuo sanoi
Nyökkäsin kiitokseksi ja lähdin vaeltamaan pitkin sairaalan käytäviä. 4416, 4417, 4418... siinä! 4419! Koputin oveen, mutta kun en kuullut ääniä, tai minkäänlaista merkkiä siitä, että joku avaisi oven, päätin vain kävellä sisään.

Näky sai mut melkeen itkemään, taas. Minho makaamassa sairaala sängyllään, kiinni monessa letkussa, silmät kiinni, varmaan siis tajuttomana vieläkin. Kävelin hiljaa tuon sängyn vierelle, ja katselin vanhempaa. Mitään ulkoisia merkkejä ei näkynyt. Hieman sinistä suunpielessä. Mä en tiennyt, miten mun pitäis nyt tähän reagoida, mitä mun pitäis tehdä, mä olin shokissa. Mä en tiennyt, mitä myrkkyä tuon sisässä oli, ja oliks se vaarallista, mä en edes tiennyt selviäiskö Minho. Otin vanhemman käden omaani, ja tunnustelin sitä. Se oli niin kylmä. Mun piti tarkistaa varmaan viiden sekunnin välein, että hengittihän tuo varmasti.

Kello tuli kahdeksan, ja älysin että mun pitäisi lähteä. En tiiä oisinko ees saanut olla vierailulla noin pitkään. Hyvästelin Minhon, vaikka ei tuo ollut hereillä vieläkään, ja kävelin ulos rakennuksesta. Juoksin pysäkille, joka oli sairaalan vieressä, koska näin kaukaata bussin lähestyvän. En tiennyt oliko se bussi se, joka veisi meille, mutta arvelin niin koska ei täältä muita oikeen kulkenut.

Ootin bussia kunnes se oli kohdalla, ja olihan se mun bussi. Hyppäsin kyytiin ja istuin taakse. Näin pari mun luokkalaista siellä, ja huomasin että ne tuijotti mua, mutta annoin asian olla. Pääsin kotiin, ja menin suihkuun. Katselin vanhoja kunnon huumeitani himoiten, mutta mä hallitsin itseni. Valitsin hyvän elokuvan, heittäydyin sohvalle ja aloin katsella sitä. Kesken kaiken mun puhelin kuitenkin soi...

OMG MITÄ. En oo ees kunnolla tajunnu ettei oo tullu osaa yli kuukauteen, mut silti tulee vaan lisää lukijoita. Nyt jo 100❤️ Kiitos! +anteeks super sekava osa, kirjotusvirheet ja yhdyssana virheet😎