Kolmentienristeys [Mäkiharjun ratsutila]

3

Luokan seinällä raksuttava kello sekä etummaisille pulpeteille levitetyt muoviset ihmiskehon palaset ärsyttivät Leoa entistä enemmän. Hän oli vahingossa valvonut liian myöhään, nukkunut huonosti ja kaiken huipuksi myöhästynyt ensimmäiseltä tunnilta yli 20 minuuttia, jonka vuoksi opettaja jaksoi edelleen mulkoilla häntä pahasti. Tommi teki hänen vieressään ahkerasti muistiinpanoja ja Päivi sekä Olivia supattivat keskenään kahden pulpettirivin päässä. 
   "Tytöt! Jos opetus ei kelpaa, niin luokasta saa kyllä lähteä", opettaja, vanhempi naishenkilö, ärähti kärsimättömänä. Päivi ja Olivia olivat häiriköineet koko luokan työrauhaa koko tunnin ajan. Kuinka pitkältä ajalta 45 minuuttia voikaan tuntua? Leo huokaisi raskaasti ja painoi päänsä käsiinsä. 
"Tuleeko siitä Wilmamerkintä?" Päivi kysyi virnistäen voitonriemuisesti. Aivan kuin tyttö olisi halunnut häiriköidä opettajaa tarkoituksenmukaisesti. 
"Tulee. Kaksikin, jos ette nyt ole hiljaa. Kuten juuri sanoin, haiman tehtävä on...."
   Opettajan puhe kulki korvasta sisään ja toisesta ulos.  Leo tuijotti luokan kelloa pakkomielteisenä. Eikö tunti olisi voinut jo päättyä?
    "Hei, mikä sulla on?" Tommi kysyi tönäisten Leon olkaa kevyesti. 
"Nukuin huonosti. Eikö tämä päivä voisi jo loppua?" Leo kallisti päätään taaksepäin. "En jaksa enää!"
"No, älä nyt", poika hänen vieressään sanoi ja taputti hänen käsivarttaan. "Mennään koulun jälkeen tallille. Jos vaikka Tiina tarvitsisi apua alkeistunneilla?"
   Leo tyytyi nyökkäämään. Ihan kuin kentällä juokseminen avuttomien pikkulasten surkeaa ratsastusta tukien parantaisi yhtään hänen oloaan! Toisaalta, pääsisipähän hän hoitamaan hevosia ja illempana olisi heidän tuntinsa Kirsin kanssa. Tiina oli ajatellut, että ratsastus sujuisi paremmin pienemmissä ryhmissä ja jakanut kokeneiden junnujen tunnit kahtia. Ensimmäisellä tunnilla olivat hän, Kirsi ja Tommi, seuraavalla Päivi, Olivia, Tuuli ja Asta. Niin jokaisella olisi paremmat mahdollisuudet keskittyä itse ratsastukseen ja kenttä turvallisempi jokaiselle ratsukolle. Leo yritti muistella tuntikalenteria ulkoa, muttei kyennyt keskittymään siihenkään.

Aika kului hitaasti ja tunnit vierivät madellen. Leo ei saanut mitään aikaiseksi, joten viimeisen tunnin loputtua hän vain pinkaisi heti kellon soitua luokasta ulos, välittämättä Tommista tai tytöistä.
   Hän pysähtyi vasta ulkona pyörätelineillä. Taivas oli harmaiden pilvien peitossa. Kohta sataisi. Hän avasi pyöränsä lukon kiireesti ja vilkuili koulun oville, joista tursusi ulos oppilaita. Viimeinkin Tommi ja tytöt osuivat hänen silmiinsä.
   "Mihin sulla tommonen hoppu oli? Vesisateeseenko?" Päivi ihmetteli.
"Mua ei vaan huvittanut olla siellä sekuntiakaan ylimäärästä. Miten on, mennäänkö suoraan tallille?"
"Meidän tunti on vasta seittemältä", Olivia sanoi. "Me ei tulla kyllä ennen sitä - etenkään jos alkaa satamaan!"
"Entä sä, Tommi?" Leo käänsi katseensa ystäväänsä. Tommi näytti miettivän hetken.
"Mun pitää hakea paremmat kengät kotoa", tuo sanoi ja osoitti tennareita.
"Mä voin varmaan tulla mukaan?"
"Juu, voitsä. Äiti on kotona", Tommi sanoi puhelintaan vilkaisten.
   Pojat ottivat pyöränsä, heilauttivat käsiään heipoiksi tytöille ja lähtivät polkemaan tienristeystä kohti.

Pikkutalon piha oli tyhjä. Tommin isän auto oli poissa, kuten myös Nannan polkupyörä. Topi tulisi kotiin vasta viiden jälkeen, samoihin aikoihin isän kanssa.
   Hiekkatieltä räiskyi kuraa Tommin housunlahkeelle. Taivaalta satoi vettä kuin saavista kaatamalla.
"Tulee hyvä sää ravata ympäri kenttää!" Leo hymähti ja Tommi virnisti.
"Ehkä sä piristyisit siitä."
He jättivät pyörät nojaamaan kuistiin, ruusupensaan viereen. Ruusut olivat vallanneet kuistin seinustan, mutta nyt ne olivat jo laonneet. Syksy teki tuloaan ja lokakuu lähestyi.
   He juoksivat ovelle ja Tommin avattua oven sisään ulkoeteiseen, mihin he jättivät kuraiset kenkänsä. Jossain peremmällä talossa kolahti ovi.
"Tuliko joku?" naisen heleä ääni kysyi.
"Moi äiti!" Tommi huikkasi. "Tulin hakemaan toiset kengät, me lähetään kohta tallille!"
"Me? Kuka sulla on siellä kaverina?" Martta Virtanen avasi sisemmän välioven Tommin kaivaessa kumikenkiä kenkäkaapista.
Nähtyään Leon naisen kasvoille nousi kummastuksen sijaan iloinen hymy.
"Hei Leo! Pitäisikö teidän syödä jotain ennen kuin menette? Vai teenkö teille eväät?"
"Me varmaan saadaan Tiinalta jotain vastalahjaksi jos autetaan alkeistunnilla", Leo sanoi.
"Aa, käyhän se niinkin", Martta hymyili. "On siellä kyllä kurja sää ratsastaa. Pitäisi niiden rakentaa halli sinne, niin olisi kivempaa. Mahtaako Tiina pitää edes tunteja tänään?"
"Ei niitä peruttu ole. Pääasiassa tunnit pidetään, ellei ole hirmupakkasia!" Tommi sanoi. Hän veti villasukat jalkaansa ja pujotti jalkansa kumisaappaisiin.
"Me mennään nyt. Moikka!"
Pojat kiisivät ulos ja pyörilleen.
"Äh, satula on ihan märkä! Tänään tulee kyllä aivan mahtava sää hevostella!"
"Älä viitsi", Leo huokaisi ja hyppäsi pyöränsä satulaan välittämättä sadevedestä, joka kasteli hänen housuntakamuksensa läpikotaisin. Onneksi heidän ratsastus- ja heppailuvaatteensa olivat tallilla tuntilaisille varatuissa, lukituissa kaapeissa.

Tallilla kävi kuhina. Pieniä lapsia kulki edestakaisin käytävillä selkeästi eksyksissä, joku yritti epätoivoisesti saada Hulin kavioita putsattua ja eräs kantoi satulaa selkä vääränä kohti yhtä karsinaa. Lisäksi taukotilasta kuului äänekästä rupattelua, kun alkeistuntilaisten kuskit ja vanhemmat olivat jääneet seuraamaan lastensa tuntia. Yläkerran taukotilasta oli yllättävän hyvät näkymät kentälle.
   "Ohoh", Tommi sanahti heidän astuessaan sisään. Leo kohotti kulmiaan hämmentyneenä.
"Tommi, Leo! Hyvä että tulitte!" Tiina huudahti Saken karsinasta. Sakke katseli poikia uteliaana ja hörähti tervehdykseksi. "Voisitteko auttaa? Voisitte pistää Hulin ja Tepon valmiiksi."
Pojat vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät yhtä aikaa.
"Sen takia me tänne jo tultiin - avuksi", Tommi naurahti ja kiirehti Hulin karsinalle. Pojan iloinen moikkaus katosi hälyyn.
   Leo heitti reppunsa pieneen toimistotilaan ja asteli Tepon karsinalle. Karsinassa pieni tyttö yritti nostaa satulaa valkoisen connemaran selkään.
"Hei, mä voin auttaa", Leo sanoi astuessaan sisälle karsinaan. Pikkutytön poskille nousi puna, eikä tuo sanonut vanhemmalle nuorelle mitään. Leo otti satulan häneltä ja nosti sen korkeammalle.
"Sä voit mennä tonne Tepon toiselle puolelle ja ottaa vähän vastaan. Sekä ottaa satulavyön pois jalustimesta!"
Tyttö kiersi hevosen etukautta - mahdollisimman kaukaa Tepon turpaa, Leo pisti sen merkille - sen toiselle kyljelle ja ojensi kätensä ylöspäin.
"Noin. Mä nostan tän nyt Tepon selkään, voit vetää vähän satulahuopaa jos se on rytyssä."
Leo nosti satulan aluksi osaksi Tepon säälle, kunnes liu'utti sen selkää pitkin lautasten suuntaan. Hän tunsi, kuinka tyttö otti satulaa vastaan ja nyki hieman satulahuopaa. Leo vilkaisi tyttöä ponin ylitse - tyttö keskittyi hommaan kiskaistessaan satulavyön jalustimesta. Satulavyön soljet kilahtivat lattiaa vasten.
"Osaatko sä pistää satulavyön?" Leo kysyi.
"Joo", tyttö mumisi ja tuli Leon viereen, kurotti satulavyön hevosen etujalkojen takaa ja asetti paikalleen. Tyttö veti vastinhihnat soljista läpi ja asetti ne ensin löysään reikään, kunnes alkoi vuoronperään kiristää niitä. Leo hymyili hieman.
"Mä voin laittaa suitset", hän sanoi ja kurotti karsinan ulkopuolisesta koukusta Tepon suitset. Teppo kuunteli, kun hän puhui sille rauhallisesti niitä näitä ja laski päätään, jotta suitsiminen olisi pojalle helpompaa. Kuolaimet menivät suoraan ponin suuhun ja niskalenkki korvien taakse. Leo taputti Tepon kaulaa ja hymyili tytölle, joka kiirehti karsinasta ulos pistämään kypärää päähänsä.

Tommi kuikkasi Tepon karsinaan.
"Eikö olekin mukavaa?" tuo kysyi naurahtaen ja Leo kohautti olkiaan.
"No joo, vielä. Käydään kiireesti vaihtaa kamppeita, jos kerta mennään auttamaan."
He astelivat ripeästi portaikkoon ja yläkerran taukohuoneeseen. Portaikossa heitä vastaan tuli seiskaluokkalainen Sini Peso mukanaan Inge Hagen, norjalainen vaihto-oppilas, joka oli myös puoliksi suomalainen.
"Moi!" Sini huikkasi ja Inge hymyili oman tervehdyksensä.
"Ootteko tekin tulossa taluttamaan aloittelijoita?"
"Joo, oli tarkotus. Onko niitä monta?"
"Kuusi. Me talutetaan Sakkea ja Hulia. Joudut Tommi tyytymään Aideniin!" Sini naurahti. Tommin silmissä käväisi harminpilkahdus, mutta suu pysyi hymyssä. Kaikki tiesivät, kuinka tärkeää Tommille oli saada olla Hulin kanssa.
"No, ei se haittaa. Mä talutan sitten Aidenia. Leo hoitaa varmaan Tepon?"
"Juu", Leo totesi. He työnsivät taukotilan oven auki ja muutamien aikuisten katse käväisi heissä. He tervehtivät yleisöä ystävällisesti ja melkein juoksivat kaapeilleen.
  Leo veti ratsastushousut päälleen ja otti saappaansa kaapista. Niiden pohjista varisi kuivunutta hevosenlantaa ja kuiviketta lattialle. Pitäisi hommata paremmat tallityökengät, hän mietti kiskoessaan saappaat jalkoihinsa. Tommi veti kuoritakkinsa vetoketjun kiinni.
   Pojat olivat pian valmiita ja ryntäsivät takaisin alas portaat natisten. Tallin käytävillä meno oli rauhoittunut. Tunnille lähtijät seisoivat hevosineen karsinoissa, avustajat hevosten toisella puolella. Inge seisoi Hulin rinnalla, eikä Tommi voinut estää mustasukkaisuuden pistosta sydämessään. Sini oli asettunut Saken tykö ja taputteli ruunan kaulaa. Tiina jakoi tallin ovella ohjeita kulkemisesta. Edessä olevan ratsukon peräpäässä ei saanut kävellä kiinni, vaan väliä piti jättää muutamia metrejä. Leo ja Tommi kiiruhtivat omien avustettaviensa luokse, ja Tiinan poika Kaapo astui talliin Esko Saarisen, 16-vuotiaan nuoren, kanssa. He siirtyivät suoraan omien avustettaviensa vierille. Ropsu, jonka luokse Esko saapui, hamusi taluttajansa takin helmaa välittömästi.
"Et saa vielä herkkuja!" poika naurahti.
Kaapo tervehti Tiuhtia ennen kuin laittoi riimunnarun kiinni hevosen suitsiin.
"Jes, nyt on valmista. Sakke tulee ensimmäisenä, sitten Aiden, Teppo, Huli ja Ropsu. Tiuhti viimeisenä!"
Ratsastuksenopettaja avasi tallin ovet ja jäi sivuun seuraamaan toimitusta. Teppo hyrähti leppoisasti sitä taluttavan tytön lähtiessä kävelemään reippain askelin. Leo harppoi ratsukon rinnalla vesipisaroiden iskiessä vasten hänen kasvojaan.