Espresso? ∥ Namjin

Luku 1

Kkkrrräts.

”Voi jumalauta ei taas...” Jin haroi tuskastuneena hiuksiaan. Hänen pienen konditoriansa ainoa kahvikone oli taas kerran sanonut sopimuksensa irti. Jin oli tehnyt kaikkensa: hän oli vaihtanut pattereita, putsannut koneen putkia, ostanut varaosia... Ja taas mokoma kone kieltäytyi toimimasta. Jin tiesi, että huoltomies voisi olla hyvä idea, mutta viime aikoina raha oli ollut ongelma. Hän huokaisi hiljaa. Konditoriassa kävi paljon vakioasiakkaita, jotka aina kehuivat hänen leivonnaisiaan, mutta fakta oli, että muutama ystävällinen mummo ei riittänyt tarjoamaan Jinille elatusta. Hän rakasti työtään, oma konditoria oli aina ollut hänen unelmansa, mutta arki ei ollut tällä hetkellä ruusuista. Suoraan sanottuna, hajonnutta kahvikonetta ei olisi nyt kaivattu.

Kello kilahti asiakkaan saapumisen merkiksi ja pakotti Jinin unohtamaan hetkeksi murheensa. Hän suoristi esiliinansa ja kiirehti tiskin taakse. ”Tervetuloa Konditoria Simjangiin, mitä teille saisi... Jimin!” Jin keskeytti rutiinipuheensa huomatessaan parhaan ystävänsä. Jiminillä oli mukanaan kangaskassi ja iso urheilulaukku, joten Jin päätteli hänen tulleen suoraan treeneistä. Jimin opiskeli tanssia erikoislinjalla Busanin yliopistossa, ja vietti pitkiä iltapäiviä harjoituksissa. Pinkkihiuksinen poika oli aina pirteä ja jopa yliaktiivinen, ja nytkään Jin ei ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin Jiminin tavarat olivat kasassa nurkassa ja hän oli kiivennyt tiskin yli Jinin luo.

”Moi! Ajattelin tulla katsomaan miten sulla menee kun pääsin lähtemään etuajassa tunnilta. Mitään uutta Jinnie-maailmassa?”
Jin pyöräytti silmiään ystävänsä höpötykselle ja huokaisi. ”Tässähän tämä. Kahvikone hajosi taas eikä mulla ole rahaa huoltoon. Tuntuu ettei mikään oikein toimi. Katso nyt, me ollaan keskellä nättiä iltapäivää ja sä olet ainoa asiakas. Mä oon ehkä vähän huolissani miten mä tästä taloudellisesta puolesta selviin”, hän tunnusti. Jimin kallisti päätään ja harkitsi hetken. Lopulta hän totesi: ”Kuule, sun konditoria on loistava ja mä tiedän miten kauan sä oot unelmoinut tästä, joten älä luulekkaan et mä antasin sun luovuttaa nyt. Pää pystyyn, kyllä niitä asiakkaita tulee. Äläkä sä huolehdi siitä kahvikoneesta, mä hoidan sen.”
”Sä hoidat mun kahvikoneen?”
”Yep. Mä hoidan sun kahvikoneen. Mulla on yksi tuttu joka korjailee kaiken laista. Äläkä kato noin, se tekee oikeesti hyvää jälkeä.”
Jin huokaisi ja pakotti kohonneen kulmakarvansa takaisin normaaliin asentoon. Hän ei voinut olla epäilemättä Jiminin tuttujen korjaustaitoja, mutta kahvikone oli niin toivoton, että kaiketi tyypin voisi antaa yrittää. Jimin tulkitsi vilkkaaseen tapaansa asian loppuun käsitellyksi ja kiepahti tiskin yli takaisin salin puolelle. Jin ummisti silmänsä ettei olisi nähnyt tiskin tahraavia sormenjälkiä.
”Mun pitää nyt mennä, mutta yritän saada sen tyypin tulemaan tänne huomenna. Nähdään!” Jimin huikkasi kerätessään kamppeitaan ja syöksyi ulos ovesta.
Jin jäi pyörittelemään silmiään. Hänen ystävänsä liikkeet olivat toivottoman nopeita, ja tämä todennäköisesti unohtaisi koko kahvikoneen ennen kuin pääsisi kotiin. Mutta Jimin tarkoitti aidosti hyvää, ja sen takia Jin häntä jaksoikin katsella. Nytkin Jin otti esiin liinan ja ryhtyi tuttuun tapaan pyyhkimään tiskiä Jiminin jäljiltä.

Iltapäivän aikana kävi vielä muutama asiakas, mutta hiljaisuus oli painostavaa. Jin luovutti lopulta varttia ennen sulkemisaikaa ja laittoi paikan kiinni. Kävellessään vilkkaassa väkijoukossa kotiin hän ei voinut olla miettimättä miten huonolta hänen tulevaisuutensa näytti. Ja kahvikonekin pitäisi luottaa jonkun Jiminin heittiön tutun käsiin... Jin hieroi otsaansa tuntiessaan päänsäryn tekevän tuloa, ja tiesi viettävänsä tulevan yön stressaten ja pyörien unettomana sängyssään.

500 sanaa