Part 3

0 0 0
                                    

Herään hetken päästä valkoisesta, melkein autiosta huoneesta. Korvani juuressa piippa sykemittari ja kädessäni on tippaletku. Yritän nousta istuma-asentoon tuloksetta. Toinen jalkani on kipsattu reiden puolivälistä varpaiden päähän asti. Huokaisen ja käännän katseeni huoneen toiselle puolelle. Sama blondi poika nukkuu nyt sairaalan sohvalla. Yritän ottaa puhelimeni varovasti pöydältä. Käteni kumminkin tärisevät ja pudotan puhelimen rymisten lattialle. En huomaa pojan heränneen ja kiirehdin ottamaan puhelinta lattialta. Olen kumminkin pudota sängyltä, kunnes vahvat kädet nostavat minut takaisin. Katsahdin ylös päin ja näin blondin hymyilemässä minulle. Hän istuutui viereeni sängylle.
Edith:
-" Kuka olet? Ja mitä minä teen täällä? Missä veljeni on?" Kysyn kysymyksiä niin tiuhaan tahtiin ettei pojalla ole edes mahdollisuutta vastata niihin ajoissa.
Poika:
-" Olen Nathan. Näimme eilen iltapäivällä koneen putoavan läheiseen metsään ja hetken päästä kuului räjähdys. Kone oli tuhoutunut. Lähdimme etsimään eloonjääneitä ja sinä olit ainoa jonka lyösimme. Tänään aamulla tuli tieto, että koneen 200 matkustajasta vai sinä olit elossa. Kyselit muuten unissasi veljesi perään. Kuka hän on? Asuuko hän täällä?" Poika puhuu rauhallisesti.
En pysy kuitenkaan rauhallisena. Veljeni on kuollut. Hän on kuollut minun takiani. Vain sen takia, että Jonathan kertoi Jakelle minun kiusaamisestani! Syy on minun! Kyyneleet virtasivat poskiani pitkin ja käteni tärisivät hullun lailla. Nathan katsoi minua ihmeissään ja samaan aikaan hieman järkyttyneenä.
Nathan:
-" Anteeksi sanoinko jotain väärin?" Hän kysyy matalalla äänellä.
Edith:
-" Et, ei se sinun syysi ole. V- veljeni oli kanssani samassa koneessa.." Siinä vaiheessa murruin täysin. Nathan otti minut varovasti syliinsä ja antoi minun itkeä hänen olkapäähänsä. Hän keinahteli varovasti paikoillaan niinkuin olisi nukuttanut pientä, hyvin heiveröistä lasta.

Kun vihdoin olin saanut tyynnyteltyä itseni, poika hellitti otettaan ja kääntyi katsomaan minua.
Edith:
-" Mikä maa tämä on? Olemmeko jo Islannissa?" Kysyin kuiskaten.
Nathan:
-" Ei. Olette lentonne väli pysäkillä Norjassa. Teidän lentonne oli tarkoitus pysähtyä täällä mutta kuten näkyy laskeutumisessa tuli ongelmia."
Edith:
-" Ai, selvä."
Nathan:
-" Aiotko lähteä seuraavalla lennolla Islantiin? Asuuko perheenne siellä vai olitteko menossa opiskelemaan?"
Edith:
-" Koko lähisukumme on kuollut. En tiennyt suvustamme ketään muuta kuin veljemme ja kuolleen äitini. Minulla ei taida tällä hetkellä olla edes kotia, saati sitten töitä/koulua." Huokaisin raskaasti. Olimme myyneet melkein kaikki tavaramme ja ne harvat mitä olimme valinneet säästävämme tulisivat seuraavalla koneella tämän pysähdys paikan kautta.
Nathan:
-" Hmmm... Voisithan sinä tulla asumaan meille. Veljeäni se tuskin haittaa ja ei sinulla taida olla kovin kova hinku lähteä yksin uuteen maahan?" Hän toteaa pienen hiljaisuuden jälkeen.
Edith:
-" En haluaisi olla vaivaksi..." Mutisen hiljaa mutta turhaan. Nathan näytti kuulleen mitä sanoin.
Nathan:
-" Ei sinusta ole haittaa! Päin vastoin olisi kiva saada taloon edes vähän juttu seuraa. Veljestäni ei ole siihen!" Hän naurahti.
Edith:
-" Kai minä sitten voin. Mutta tavarani Lontoosta pysähtyvät kai tälle samalle paikalle myöhemmin tänään. Voisitko pyytää jotakuta hakemaan ne?" Kysyin varovasti, koska en tiennyt miten hän siihen reagoisi.
Nathan:
-" Uskon, että se onnistuu. Seuraava lento on täällä tunnin päästä. Taidan pyytää veljeäni hakemaan ne ja viemään sitten meille." Hän toteaa itsekseen.

Silloin huoneeseen astuu lääkäri. Hän sulkee oven ja katsahtaa Nathaniin päin.
Lääkäri:
-" Sinunhan piti tulla ilmoittamaan, kun potilas herää!"
Nathan:
-" Anteeksi, jäin suustani kiinni, kun mietimme minne tyttö jää asumaan."
Lääkäri:
-" Miten niin minne? Eikös hän mene vanhempiensa luokse?"
Nathan:
-" Leo! He ovat tytön omien sanojensa mukaan kuolleet.."
Lääkärin nimi oli siis Leo. Outoa hän näyttää korkeintaan 25 vuotiaalta. Miten hän voi olla jo lääkäri?!
Leo (lääkäri):
-" Minne tyttö sitten menee?" Leo katsoo ystäväänsä ja hänen ilme muuttuu samantien ymmärtäväiseksi.
-" Alat siis leikkimään pikku prinssiä, sepä mukavaa! Noh katsotaampa sitä jalkaa."

Hetken tutkimisen jälkeen minut päätettiin päästää pois sairaalasta. Sain vaaleanpunaiset kävelykepit joiden kanssa saatoin kävellä. Autoon pääseminen tuotti kuitenkin ongelmia. Lopulta Nathan päätti nostaa minut kyytiin niin, että pääsisimme joskus kotiinkin. Ajoimme vanhaa hiukan kuoppaista tietä. Ympärillä näkyi paljon lehtimetsiä ja edessäpäin näkyi jo kaupunki. Kaupunki ei ollut kovin iso. Yksi kauppa keskus ja muutama söpö kahvila. Kaupungin reunamilla näkyi kerrostaloja ja olin jopa näkevinäni koulun jonka pihalla näkyi nuorien kaveri porukoita. Yhtäkkiä auto kumminkin pysähtyi erään omakotitalon pihaan. Talo oli taivaan sininen, kaksi kerroksinen ja sitä reunusti pensasaidat. Etupihalla näkyi pieni pöytä ja tuolit, sekä uima-allas.  Talo oli kaikin puolin upea. Nathan nosti minut taas pois autosta ja lähdin nilkuttamaan kohti etuovea. Pojat eivät selvästikään olleet köyhiä. Päin vastoin. Kaikki näytti olevan erittäin kallista. Nathan juoksi edelleni ja avasi puolestani etuoven. Sisään tultuani huomasin saman teeman jatkuvan sisälle asti. Huonekalut olivat moderneja ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Riisuin kengän ja laitoin sen, sen parin viereen. Samassa Nathan pyyhälsi ohitseni reppuni selässään. Hän laski sen keittiön pöydälle ja juoksi yläkertaan. Nilkutin keittiöön. Pöydässä istui pieni poika, selkeästi hyvin keskittyneenä maalaukseensa. Kävelin hänen viereensä. Poika katsahti minuun. Hätkähdin. Pojalla oli samanlaiset vihreät silmät kuin Nathanilla. Mutta eihän se voinut olla hänen veljensä. Hänhän sanoi sairaalassa, että lähettää veljensä hakemaan tavarani. Ellei sitten... En ehtinyt ajatella pidemmälle ennenkuin Nathan tuli yläkerrasta ja pieni poika kysyi.
Poika:
-" Onko tuo äiti?"

Sanoja 796
-D

Take Me Away From YouDonde viven las historias. Descúbrelo ahora