Luku 6: Häävalmistelut

98 2 0
                                    

Oli häitä edeltävä aamu. Istuin taas kerran sängylläni. Edward, Jasper ja Emmett eivät olleet vieläkään palanneet polttareista. Alice oli stressaantuneena alakerrassa ja pomputti kaikkia siellä olevia. Yritin pysyä mahdollisimman hiljaa, ettei hän muistaisi minua ja kutsuisi alakertaan.

"HETKINEN MISSÄ BREE ON!!!" Alicen ääni kajahti alakerrassa. ^voihan pieru^ ajattelin ärsyyntyneenä.

Ei kestänyt aikaakaan kun Alice ilmestyi huoneeseeni. "Vaihda vaatteet ja tule alakertaan!" hän käski. "mutta häät alkavat vasta-" aloitin. "kolmen tunnin kuluttua niihin ei ole enää paljoa aikaa" Alice keskeytti minut. "entä jos en tule sinne?" kysyin haastavasti. "entä jos tulet" Alice vastasi.

Hän häipyi ja palasi mekkoni kanssa luokseni. "pue ja tule alakertaan!" hän toisti ja väläytti minulle voitonriemuisen ilmeen. Mulkaisin Alicea.

Puin mekkoni päälleni. Alice oli jättänyt minulle valkoiset korkokengät huoneeseeni. Katsahdin niitä epäluuloisena. Päätin pitää omat tennarini jalassani.

Avasin huoneeni oven ja lähdin kävelemään portaita alaspäin. Alice pysäytti minut portaikossa. "ensiksi miksi sinulla ei ole antamiani kenkiä?" hän kysyi. "toiseki sinulla ei ole vieläkään meikkiä eivätkä hiuksesi ole kampauksella" hän jatkoi. Avasin suuni sanoakseni jotain ärsyyntyneesti, mutta tällä kertaa Esme tuli luoksemme. "voin pistää Breen kuntoon" hän sanoi. "hyvä!" Alice sanoi tyytyväisenä.

Esme johdatti minut takaisin huoneeseeni, jonka jälkeen hän haki joitain meikkejä huoneestaan. "en tahdo korkkareita!" valitin, kun hän tarjosi niitä minulle. "hyvä on, mutta Alice ei tule olemaan tyytyväinen" Esme sanoi.

Kuulin kuinka ulko-ovi avattiin. "tulimme takaisin!" Emmett huusi turhan kovaa. Kuulin Alicen askeleet, jotka menivät ulko-ovelle. "te kolme, menkää pukeutumaan! Heti!" hän käski.

Esme hymyili hieman. "aloitetaan hiuksistasi" hän sanoi. "minkälaisen kampauksen tahdot?" hän kysyi. "en tiedä, tykkään pitää hiukseni vapaina" sanoin. "hmmm..." Esme mietti. Mitä jos laitetaan hiuksesi sivullesi" hän ehdotti. "sopii" vastasin.

Esme alkoi harjata hiuksiani. "miten olet viihtynyt täällä?" hän kysyi. "ihan hyvin" vastasin.

Ajattelin aina välillä Frediä. Hän luultavasti luuli minun kuolleen ja tunsin huonoa omatuntoa siitä. Ehkä minun olisi pitänyt yrittää tavoittaa hänet. En kuitenkaan uskonut, että olisin saanut siihen lupaa Culleneilta. Jasper olisi ollut sitä vastaan. Hän varmaan luulisi, että karkaisin.

"meikataanpa nyt sinut" Esme sanoi keskeyttäen ajatukseni. "en tahdo hirveästi meikkiä naamalleni" sanoin. Esme nyökäytti päätään.

Hetken kuluttua hän lopetti meikaamiseni. "noin, olet nyt valmis!" hän sanoi. "kiitos" vastasin. Esme hymyili minulle ja käveli ulos huoneestani.

Kuulin askelia, jotka lähestyivät huonettani. Oveni avautui ja Jasper ja Emmett astuivat sisään. Kuulin melkein heti sen jälkeen auton äänen. ^Bella tuli^ ajattelin. "meistä tulee häiden ajaksi vartioitasi" Emmett ilmoitti pilke silmäkulmassaan. "jee...tosi kivaa!" sanoin sarkastisesti, joka sai Emmett:in naurahtamaan. "vartiat eivät yleensä naura" huomautin. "olen hieman erikoisempi vartija" Emmett sanoi.

Aloin haistamaan Bellan hajun. Jasper katsahti minuun hermostuneesti. "Ota iisisti Jasper! En usko, että Bree tekee mitään" Emmett rauhoitteli häntä. "Alice olisi nähnyt sen" hän jatkoi. Näin kuinka Jasper rentoutui hieman, mutta tuijotti edelleen minua keltaisilla silmillään.

"Milloinkohan Denalit tulevat" Emmett huokaisi vaihtaen puheenaihetta. "noin puolituntia ennen juhlien alkua" Alicen ääni vastasi alakerrasta.

En ollut vieläkään tottunut siihen, että kaikki talossa olevat kuulivat toisensa. Tai no kaikki muut paitsi Bella. Ja sitten oli vielä Edward, joka kuuli kaikkien ajatukset... Täällä ei ollut hyvää yksityisyyttä.

"eli...mitä tehdään?" Emmett kysyi. Hän ei selkeästi jaksanut vain seistä huoneessani. "en tiedä" vastasin. Emmett katsahti kysyvästi Jasperiin, joka kohautti olkiaan. "jutellaan vaikka siitä, että Edward ei ole kohta enää neitsyt" Emmett keksi virnistäen. Käänsimme Jasperin kanssa päämme melkein samaan aikaan Emmett:iin. "ei muuten puhuta!" sanoin. "joo, ei puhuta" Jasper sanoi näyttäen kuitenkin hieman kiinostuneelta aiheesta.

^miks mä asun idioottien kaa^ ajattelin.

Twilight fanfictio ~ Bree Tannerin toinen mahdollisuusWhere stories live. Discover now