Jasmin 2

Elinkö unessa?

Herään hytistäni, isäni laivasta. Eikö se uponnut? Oliko kaikki vain unta? Missä vaiheessa sitten nukahdin? Siis oliko Rowena tätikin unta? Mitääh??!

Hetken päästä hyttini ovi avautuu, ja sisään astelee Joy. Ja Jillian.

Olin herätessäni noussut istumaan riippumattoni reunalle, yhä hämmentyneenä.

"Totaa... Kuinka kauan mä nukuin?" Kysyn isältäni. "Yhden... viikon" Joy kertoo, tietäen reaktioni siihen.

"Viikon??!!!!!" Huudahdan, ja nousen ylös, hölkäten toisiaan vilkaisevien Joyn ja Jillianin välistä hytistäni pois laivan kannelle. Kaikki ovat normaalisti töissään, eikä tulipalosta näy jälkeäkään.

Miten... Kuinka... Miten ihmeessä pystyin lähes elämään unessani?! Herranen aika kuolleet hyökkäsivät siinä!

Hitto mulla on vilkas mielikuvitus...

Kukaan ei ole huomannut minua, onneksi. Haluan nyt olla yksin, rauhassa, ja kerrata tapahtumat.

Kiipeän ylös märssykoriin, oikeastaan vain siellä saan olla rauhassa. Päästessäni ylös köysiä pitkin, huomaan nuoren miehen, ehkä 20- vuotiaan, istumassa märssykorissa. Tuolla on hieman tummemmat ruskeat hiukset kuin minulla, ja pojan nostaessa katseensa minuun, huomaan tuolla hieman tuuheammat ripset kuin useimmilla ja kirkkaan vihreät silmät. Keskijakaus ja lyhyet hiukset näyttävät ehkä jopa söpöiltä, ja huomaan suuni olevan raollaan, enkai kuolaa?

Säpsähdän todellisuuteen, kun poika nousee seisomaan - ja on noin 185 cm pitkä kun taas minä olen 166 cm pitkä. Joudun katsomaan ylöspäin, nähdäkseni pojan kasvot näin läheltä.

Lasken katseeni, jotten rasita niskaani. Pojalla on päällään mustat housut, tummanruskea vyö, vaalea löpö paita, ja ruskea liivi. Mustat saappaat, melkein samanlaiset kuin minulla, mutta vain miesten mallina, on tuon jaloissa hänen seistessään edessäni.

En jonkintakia enää halunnutkaan olla yksin, tähystämässä märssykorissa.

"Tuota..." Aloitan, mutta en tiedä mitä sanoa tai tehdä. Ehkä pitäisi vain lähteä ja... jättää poika rauhaan...

Istun märssykorissa hetken kuluttua, pojan vieressä. Emme puhuneet muuta kuin; miksi olet täällä, mitä asiaa, ja loppujen lopuksi päädyimme istumaan vierekkäin märssykorin pohjalle.

En oikeastaan yhtään tiedä mitä oikein tapahtui.

Istumme hiljaisuudessa laivan purjehtiessa hitaasti eteenpäin, ilman päämäärää. Ja meillä on rommia mukeissa. En ollenkaan ole koskenut omaani, kun taas poika on ottanut tasan yhden hörpyn, irvistyksen kera.

"Jasmin!" Kuulen Rowenan huutavan kannelta. Täti ei selvästi tiedä missä olen, sillä toistelee nimeäni ja katselee ympärilleen.

"Mun pitää mennä" Huikkaan pojalle. "Oota! Ootko sä siis Jasmin?" Poika kysyy, hänkin oli kuullut Rowenan huudon. Epäröin vastaanko. En halua, että minut ajatellaan sellaisena millaisena on kerrottu... nimittäin laivalla minusta taidetaan puhua aika vilkkaasti.

Hyppään märssykorin reunalle köysi kädessäni. "Joo, oon Jasmin Sparrow" Vastaan, ja katsoen poikaa astun reunalta köysi kädessäni, ja lennän köyden varassa kannelle, Rowenan taakse.

Rowena ehtii huutaa nimeni vielä kerran, ennenkuin kääntyy ja näkee minut, selvästi liian lähellä, sillä tuo säpsähtää ja vetäisee säikähtyneenä henkeä. Naurahdan tuon reaktiolle, ja aloitan.

"Niin mitä?"
"Mitä mitä?"
"Sä huusit mun nimeä..?"
"Ainiin!"
"Niin että mitä?"

Rowena epäröi aika kauan.

"Mitä?!" Kysyn jo turhautuneena, ja miksi hän näyttää surulliselta?

Vihdoin Rowena vastaa, henkäisten surullisena; "sun veljes Jillian on kuollut"

~

Keksin nyt tämmösen, että se oliki unta niissä Sumun keskellä ja Laiva tulessa luvuissa. Nyt tää ei siis enää oo unta, eli ei oo mitään yliluonnollista yms. Kertokaa mielipiteitä kommiin (: