Maailma,
jona me sen tunnemme,
rikkoo sielumme,
kaihtaa ehtomme.
Tajunta,
joka kaiken luo,
satuttaa meitä,
sytyttää tulen.
Kaikkeus,
sen pimeä vala,
hioo uskomme,
taivuttaa sanamme.
Kulje,
pitkin pimeitä polkuja,
sydämessä toivo,
askeleissa laho kaiku.
Lopulta eksy,
tähän elämän vidakkoon,
sydän täynnä epäuskoa
ja luovutettua toivoa.
YOU ARE READING
Runoja syntymästä, kuolemasta ja ajasta niiden välillä.
PoetryMun ajatuksia runoina, koska mä en osaa kirjoittaa niitä mitenkään muuten. Kuva: https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/asetelma-kasvikunta-kaunis-kelluva-1671643/
