Rakkaus: ei koskaan helppoa

Luku 5. Vastaihastuneen katse

Oli kulunut viikko Rodolphuksen uhkauksesta eikä mitään ollut tapahtunut. Aiden kuvitteli pojan tulleen toisiin aatoksiin. Jos hän olisi kuitenkin tiennyt mitä Rodolphus ajatteli, hän ei olisi tosiaankaan ollut sitä mieltä.

***

Aamulla Suuressa salissa odotti yllätys. Roxy sai huomata, että luihuiset olivat hiukan vaihtaneet hiustyyliään. Jokaisen luihuisen hiukset olivat kirkkaan pinkit. Ei ollut vaikea arvata, että syylliset olivat kelmit. Lily nimittäin haukkui heitä parhaillaan, vaikka hänenkin silmistään näki huvittuneisuuden. Joskus Roxysta tuntui, että hänen ystävänsä nautti kelmeille huutamisesta ja olihan hänen keuhkonsa parantuneet sen myötä. Oli kelmeistä sitten jotakin hyötyä, sillä Roxy oli yhä vihainen Siriukselle siitä, että tämä oli saanut hänet ihastumaan itseensä.

"Tämä on teidän tekosianne, vai mitä?" Roxy kysyi huvittuneena Lilyn lopetettua saarnansa eikä ollut huomaavinaan paheksuvaa katse, jonka Lily häneen loi.

"Meidän, aitojen ja oikeiden kelmejen, Roxanne-kulta", Sirius virnisti ja sai Roxyn ainoastaan tuhahtamaan.

"Missä Aiden on?" Remus kysyi ja Roxy kohautti olkiaan.

"Hän oli lähtenyt jo, kun minä heräsin", Lily liittyi puheeseen. "Hän on uskottavasti kirjastossa, hän aikoo taikaministeriöön töihin ja te tiedätte, että sinne tarvitaan huippu arvosanat."

Remus nyökkäsi ja ilmoitti menevänsä etsimään häntä sieltä.

"Onko minulta mennyt jotain ohi?" Sirius kysyi Remuksen lähdettyä.

"Jos on, niin on minultakin", Roxy sanoi.

***

"R.L, tyhmät nimikirjaimet, tyhmä tyyppi, tyhmä minä", Remus kuuli Aidenin kiroavan hiljaa kirjastossa. Ensin hän luuli tytön tarkoittavan häntä, mutta Remus käsittänyt mistä Aiden olisi voinut saada nimikirjaimet päähänsä, joten hän päätti vain kysyä.

"Kuka R.L on?" Remus kysyi ja Aiden hyppäsi säikähdyksestä ilmaan.

"Yksi tuhat vuotta sitten elänyt ihmissusi vain", Aiden sanoi nopeasti ja pakkasi tavaransa ja lähti sanomatta enää mitään. Kohteliasta. Silti Remus tiesi Aidenin valehtelevan, sillä hän sentään tiesi jotakin ihmissusien historiasta, olihan hän itsekin sellainen. Tämä alkoi koko ajan mennä omituisemmaksi.

***

"Tänään aloitamme tekemään paritöitä", Binns sanoi äänellä, jonka parasta ennen päivän oli pitänyt mennä jo muutama sataa vuotta sitten. "Teette sukututkimuksen ja parit ovat Potter ja Falcon, Musta ja Miller, Evans ja Windsor..."

"Kumman sukututkimuksen teemme ensin?" Lucas kysyi.

"Tehdään vaikka sun, kun mun suku on jästejä, joten niistä ei varmaan läydy kovinkaan paljon tietoa", Lily sanoi eikä jaksanut olla kovin kiinnostunut asiasta, sillä oli vasta käsittänyt minkä takia Roxy halusi viettää aikaa kelmien kanssa. Se katse, jolla hän katsoi Siriusta oli tuttu. Se oli vastaihastuneen katse.

"Etkö sinä tiennyt, että jopa jästisyntyisillä on velhosukulaisia, sillä taikavoimat eivät vain ilmesty ihmisiin?" Lucas kysyi ihmeissään.

"Minkä takia kukaan ei ole sitten koskaan kertonut minulle, että heilläkin olisi taikavoimia?" Lily kysyi typertyneenä. Tuntui omituiselta, että joku hänen sukulaisensa saattoi olla velho.

"Jossain kohtaa sinun suvussasi on tullut surkki ja taikuus on katkennut, joten uskottavasti yksikään elävä sukulaisesi ei ole taikaväestöä", Lucas selitti. "Minun suvustani on Tylypahkan kirjastossa kokonainen romaani, tule."

***

"Saitteko te aloitettua teidän sukututkimusta?" Roxy kysyi samalla, kun letitti Aidenin hiuksia.

"Joo, selvisi, että mä oon sukua Kalkarokselle", Aiden sanoi ja irvisti inhosta.

"Lucas taas kerto, että mun suku ei oo kokonaan jästejä", Lily s kertoi ja Roxy ja Aiden vaihtoivat tietäväisiä katseita. Oli ilmiselvää, että Lucas oli ihastunut Lilyyn, Lily vain ei itse ottanut sitä näkeäkseen.

"Eli sitä sä kutsut etunimellä, mutta et Jamesia?" Roxy kysyi ilkikurisesti ja ansaitsi velton lyönnin Lilyltä.

"Mä lähden ulos kävelylle", Lily sanoi Roxylle ja Aidenille ja jätti paikkansa lämpimän takan äärellä.

"Pitäisiköhän meidän alkaa lyömään vetoa siitä kumman Lily valitsee?" Roxy kysyi hiljaa Lilyn lähdettyä.

"Ehdottomasti."

***

Ulkona oli huomattavasti kylmempi kuin sisällä ja saattoi havaita syksyn tekevän tuloaan.

"Oli tyhmä veto tulla tänne yksin", sanoi uhkaava ääni Lilyn takaa. Hän pyörähti ympäri ja näki Rodolphuksen sauva ojossa.

"Oli tyhmä veto luulla, että minä pelkäisin sinua", Lily vastasi, vaikka saattoi tuntea vaaran tunnun.

"Typerä tyttö, pelottomuutesi maksaa sinulla kovan hinnan", Rodolphus sanoi ja nosti sauvaansa ylemmäs.

Viimeinen asia, jonka Lily tunsi, oli polttava kipu päässä ennen kuin hän pyörtyi. Jos Rodolphus ei olisi lähtenyt niin nopeasti paikalta, hän olisi nähnyt jonkun laittavan pienen opuksen Lilyn taskuun.

***

Kommentteja?