Jasmine Conway ja ongelmien vuosi

1. Luku. Uudet naapurit.

Jasmine

Istuin auton takapenkillä ja katselin maisemia. Maaseutumaisemat kiisivät ohitsemme auton poukkoillessa kuoppaisella tiellä. Pari päivää sitten äiti oli palannut häämatkaltaan - minne lie olikaan mennyt uuden aviomiehensä kanssa - ja ilmoittanut meidän muuttavan Englantiin tämän herra Täydellisen luokse. Ei Laurentissa mitään vikaa ollut, mutta jouduimme isoveljeni Rafaelin kanssa vaihtamaan koulua, koska muutimme kokonaan toiseen maahan.

Ai niin. En vielä esitellyt itseäni. Olen Jasmine Conway, kuusitoistavuotias noita, joka on juuri matkalla uuteen kotiinsa. Se on kuulemma jokin hulppea kartano. En itsekään tiedä mikä minua raivostuttaa tässä muutossa. Varmaan se, että jouduin hylkäämään parhaan - ja samalla myös ainoan - ystäväni Mikaelan. En ole kovin hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin, mikä vuoksi olen hieman epävarma uudessa koulussa aloittamisesta.

"Onko kaikki hyvin Jas? Olet ollut hiljaa koko matkan", äiti kysyi katsoen minua auton taustapeilin kautta.

"Olen ihan kunnossa", vastasin, enkä vilkaissutkaan häntä.

Etupenkillä istuva Rafael katsoi minua huvittuneena.

"Luulisi, että olisit innoissasi siitä, että vaihdoimme Tylypahkaan. Siellä on taatusti paljonkin poikaystäväehdokkaita sinulle", hän virnisti.

Tuhahdin ja mulkaisin häntä ärtyneenä.

"Ihan kuin sinä antaisit kenenkään lähestyäkään minua", huomautin ärtyneenä.

Rafael vain virnisti ja kääntyi katsomaan eteenpäin. Minäkin katsoin takaisin ulos ja huomasin meidän tulleen uuteen kotikyläämme, Godrickin notkoon. Katselin ihastuneena ympärilleni, koska olin tosiaankin ihastunut jo ensisilmäyksellä tähän pieneen kylään. Se oli aika vanhanaikainen, mutta juuri sen takia minä pidin siitä. Äiti pysäköi auton suuren valkoisen kartanon pihaan. Talon molemmilla puolilla oli lähes samanlainen kartano. Ilmeisesti täällä pienessäkin kylässä asui paljon rikkaita ihmisiä.

"Tuossa vasemmalla puolella asuu muuan velhoperhe. Heillä taitaa olla sinun ikäinen poika", äiti kertoi, kun aloimme kantaa tavaroitamme sisälle Laurentin taloon.

"Aha", vastasin, koska en tiennyt mitä minun pitäisi sanoa.

Eteisessä meitä vastassa olivat Laurent ja tämän poika Alexandre, joka oli nyt minun ja Rafaelin velipuoli. Laurent toivotti meidät hymyillen tervetulleeksi ja alkoi sitten auttaa äitiä auton purkamisessa. Minä, Rafael ja Alexandre jäimme kolmisin eteiseen. Syntyi hieman kiusallinen hiljaisuus ennen kuin Alexandre avasi suunsa.

"Olen Alexandre, kuten varmaan tiedätte, mutta kutsukaa minua vain Alexiksi", hän sanoi ja me nyökkäsimme.

"Olen Rafael ja tässä on pikkusiskoni Jasmine. Te kaksi taidattekin olla samanikäisiä?" Rafael huomautti kysyvästi ja Alex nyökkäsi.

"Mennään ylös. Näytän, mitkä huoneet voitte ottaa", hän totesi ja lähti johdattamaan meitä leveitä portaita pitkin yläkertaan.

Minusta tuntui, että tulisin eksymään näin valtavassa talossa. Se oli täynnä huoneita ja käytäviä, mikä teki siitä sokkeloisen. Alex näytti minulle ja Rafaelille meidän huoneemme, jotka olivat samalla käytävällä hänen oman huoneensa kanssa. Minun huoneeni oli suuri, ainakin kaksi kertaa suurempi kuin edellinen huoneeni. Ihastuin siihen heti.

Huoneessa oli kermanväriset seinät ja puinen lattia. Huoneessa oli leveä sänky, yöpöytä, kirjoituspöytä, vaatekaappi - tai pikemminkin vaatehuone - ja kylpyhuone. Huoneen lattialla oli pehmeä pörrömatto ja ikkunoissa oli valkoiset verhot. Huoneen sisustus oli muutenkin melkein kokonaan valkoinen, mutta se ei haitannut minua ollenkaan. Ikkunasta näki suoraa sen toisen velhoperheen taloon. Huoneeni oli kolmannessa kerroksessa, ja kun katsoin suoraan eteenpäin, näin vastapäisen talon ikkunasta huoneeseen, jossa oli tällä hetkellä kaksi poikaa.