It leaves a mark

6

18.32

Se ei ollut vastaus jota Niko oli odottanut. Hän ei tosin ollut tiennyt mitä odottaa, mutta Joonaksen vastaus tuntui silti oudolta, kaukaa haetulta.

"Miten niin pakko?" Niko kysyi hänen agressionsa laantuessa. Sydän ei silti lopettanut naurettavan nopeaa jumputusta.

Joonas ei edelleenkään vastannut. Niko oli osannut odottaa tätä. Oli siis aika edetä suunnitelman mukaisesti.

Niko kumartui Joonakseen päin, ja kun tämä ei perääntynyt, Niko suuteli häntä. Ihan pienesti, kevyesti ja nopeasti. Joonaksen silmät olivat kiinni, mutta hän avasi ne kun Niko vetäytyi pois.

He tuijottivat toisiaan. Silloin Joonas teki juuri niinkuin Niko oli arvellutkin. Hän laittoi kätensä Nikon vyötäisille, ja veti tämän pitkään, kiihkeään suudelmaan. Niko vastasi, vaikka osa hänestä käski lopettaa, vetäytyä ja nyhtää Joonaksesta totuus jollain muulla tavalla. Niko pysyi kuitenkin suunnitelmassaan.

Joonas veti häntä lähemmäs, ja pian he eivät enää istuneet sylikkäin, vaan makasivat sohvalla. Jalat solmussa ja vartalot niin lähellä toisiaan kuin fysiikan lait sallivat. Suudelma ei loppunut. Joonas kapusi pian puoliksi Nikon päälle ja kun Niko tunsi hänen kuumana hohkaavan vartalonsa, hän melkein unohti sen, että kaikki oli vain osa suurempaa kokonaisuutta. Hetken huumaa, ennen kuin seuraava vaihe alkaisi.

Lopulta jokin sai Joonaksen vetäytymään, ja hän jäi Nikon päälle makaamaan hengästyneenä. Niko makasi hetken itsekin hiljaa. Hän tunsi Joonaksen sydämen hakkaavan yhtä lujaa kuin omansa.

"Voisitko sä mennä keittää meille kahvia?" Niko kysyi hetken kuluttua.

Joonas katsoi tätä yllättyneenä, mutta nyökkäsi ja nousi sohvalta jättäen Nikon yksin astellessaan keittiöön.

Nyt oli sen aika. Jos tämä ei toimisi, Niko olisi neuvoton. Hän nousi sohvalta hiljaa ja hiippaili ovelle. Hän tajusi miltä Joonaksesta oli aiemmin tuntunut, nyt kun teki itse samoin. Omatunto alkoi kolkuttaa.

Tällä kertaa Niko päätti olla se, joka kävelee pois. Niinpä hän avasi oven hiljaa, epäröi, mutta vain silmänräpäyksen ajan, ja astui ulos.

19.10

Niko istui pubissa ja viimeisteli ensimmäistä juomaansa. Oli kulunut jo yli 20 minuuttia. Niko alkoi jo luopua toivosta. Hän oli ajatellut, että Joonas tulisi tänne, vetäisi pään täyteen ja viruisi epätoivossaan. Ehkä Niko oli ollut väärässä.

Pubissa soittava bändi tapaili uutta biisiä. Niko kuuli kuinka hänelle hyvin tuttu laulu Snap out of it alkoi särähdellä ilmoille.

What's been happenin' in your world? What have you been up to?

Niko ei kestänyt kuunnella biisin osuvia sanoja, ja päätti lähteä. Vaiva oli ollut turha.

Hän nousi tuoliltaan, kääntyi ja näki Joonaksen edessään.

I wanna grab both your shoulders and shake baby Snap out of it

He tuijottivat toisiaan.

I get the feeling I left it too late, but baby Snap out of it

Joonas liikahti ensimmäisenä. Hän kurottautui Nikoa kohti, otti tätä kädestä ja lähti kulkemaan ulko-ovelle.

Hetken käveltyään Joonas istuutui penkille ulkona vähän matkan päässä pubista. Hän puristi Nikon kättä. Niko ei puristanut takaisin, ei vielä. Hän halusi ensin kuulla mitä Joonaksella olisi sanottavana. Hetken hiljaisuuden jälkeen Joonas huokaisi syvään ja alkoi kertoa.

Hän kertoi, kuinka läheisyydestä oli tullut riippuvuus. Hän kertoi, kuinka oli yrittänyt ottaa etäisyyttä ja kuinka oli ensin onnistunut siinä. Hän kertoi miten rappukäytävässä sattunut tapaaminen oli vaikuttanut kaikkeen ja miksi hän oli ollut outo sen jälkeen.

Joonas takelteli hieman selittäessään maaseudulla tapahtuneen kohtauksen syitä, mutta rentoutui Nikon jo lämmenneen katseen alla. Kun hän kertoi kuinka paluumatka juhlista oli ollut hirvittävä kokemus, Nikon sydäntä särki. Joonaksen ääni tärisi hieman, kun hän päätti kertomuksensa sanomalla:

"Mua pelotti." Joonas katsoi Nikoa syvälle silmiin kuin etsien merkkiä ymmärryksestä. Sitä ei tarvinnut etsiä kauaa, Niko oli kokenut saman.

"Ens kerralla, puhu mulle." Niko sanoi painottaen jokaista sanaa. Joonas nyökkäsi. Taakka hänen harteiltaan oli pudonnut. Ainakin suurimmaksi osaksi.

"Mä olen edelleen riippuvainen." Joonas sopersi hiljaa. Vihdoin, Niko puristi Joonaksen kättä sanoessaan:

"Mä olen myös riippuvainen susta. Ei sillä oo väliä. Elämä on elämistä varten. Ja mä tunnen olevani elossa silloin, kun sä olet mun vierellä."

The end.