Suoraan yöpöydän laatikosta

~hajonnutta lasia~

hassu pieni ihminen

etkö tajua miten kauniita halkeamia nuo on

pakenen sun katon kokoiseen tähtitaivaaseen

tähdenlentoja katonrajassa, on valo läpi lasisydämen

oot niin kaunis vaikka katsot mua itkien

tyhmä pieni ihminen

kestää vielä tämän pudotuksen

sun pieni sydän säröineen

menikö se rikki, sama tuo mulle

sanoinhan, oon seireeni sulle

hukutan sut laulaen

sydän on nyrkin kokoinen

ja mulla on pienet kädet

kun annan siitä aivan kaiken ja enemmän

niin että sormenpäissä polttaa

jos en sitäkään saa riittämään

voiko mua silloin rakastaa?

jätän muistot pahvilaatikossa ullakolle

puhdistan sormenjälkiä sydämestä

joka pudotessaan meni säröille

liimaan sen kokoon vielä jonain päivänä

pelkäänkö mä rakastaa

vai sitä että oon ainoa

onko seuraava kerta

se kun sydän tomuksi asfalttiin hajoaa

vaikka ehkä vielä huomenna

odottaa sirpaleet ullakolla

ylihuomenna saatan ne korjata

mut mitä jos en saa liekkiä palamaan

kyynelten kastelemia tulitikkuja

vaikka joku olis mulle valoja taivaalla

mitä jos, mitä jos

ja vaikka jo eilinen

oli viimeinen runo sulle

poltan nää sanat kylkiluiden sisällä

jotta siellä olisi lämmintä

muuten jäätyy kädet kun paikkaan haavoja

älä huoli, jos sydämeni naarmuttaa sun sormia

sun ei tarvitse lukea