muistan kun kerran saatoit mua
sanoit rakas ja lähdit
ovi sulkeutui takana
mä jäin yksin
orpona sanat kurkussa
ajatella, miten en osannut aatella
että jokin vois olla pahempaa
kuin tuo ontto tunne rinnassa
sun häviävä lämpö iholla
nyt sun tuoksu häviää tyynyltä
tulitko todella tänne saakka
ihan vaan lähtemään
vaikka olishan mun pitänyt tietää
että vaan unessa tai valheessa
vaan sillon osasit sanoa
että säkin rakastat mua
enkä edes tahtois ymmärtää
miks aiot heittää sen menemään
vaikka rakastaisin sua kaikella
mitä mulla on antaa
eikö se oo sulle mitään
mut lähtiessäs säkin itkit
kerroit että sä edelleen välität
ainoo mitä siitä kuulin
oli kuinka helvetin lähellä olin
kuinka pieni matka siihen pisteeseen
jossa olen sulle tarpeeksi
ja vittu voit vaan kuvitella
miten halusinkaan huutaa
rakastamuarakastamuarakastamua
mut sä olit jo kaukana
osaatko sä edes rakastaa
kun kaiken jälkeen en saa edes vihata sua
lähtiessäs työnsit mut maan alle
seisoinko valmiiksi reunalla
kaivoin sen kuopan itse kun rakastin sua
sama vaikka olisin itseni sinne saattanut
kun et sä rakastanut mua
vaan minkä sille mahtoi etten ollut se sulle
ČTEŠ
Suoraan yöpöydän laatikosta
PoezieMulla on sellainen sinikantinen runovihko, jonne puran pieniä ja suuria elämän ilonaiheita ja murheita ja muuten vain sotkuisia ajatuksiani. Useimmiten tietysti öisin. Lopulta päätin jakaa niitä myös täällä, sillä seinäni alkoivat täyttyä muistilapu...
