18.

528 18 6
                                    

Alen nk.

Katselin nukkuvaa Ollia. Oliver nukkui Ollin vatsan päällä, pää tämän rintakehällä. Otin näystä kuvan Alinalle. Tämä vastasi melkein heti sydän emojilla. Oli lohduttavaa saada taloon lapsi joka sai ajatukset muualle. Vieläpä oma sellainen.
Hipsuttelin olohuoneeseen. Tommi ja Auroora olivat lähteneet hetki sitten. Kiitos Aurooran olimme saaneet käännettyä pussin tekstin suomeksi. Päätin tehdä itselleni kahvia. Laitoin keittimeen puruja ja vettä.
Katselin kuinka kahvia tippui pannuun. Mietin samalla tälläistä iltaa,kun asuin silloin joskus yksin. Se oli ollut stressaavaa, varsinkin kun minulla oli ollut hyvin kiimaiset naapurit, jotka panivat melkein koko ajan. Ei siinä oikeastaan ollut mitään väärää, mutta yöllä olisi kuitenkin voinut yrittää olla hiljaa.
Olli käveli keittiöön. "Minne sä Oliverin jätit?" Kysyin Ollilta. "Laitoin sen siihen pinnasänkyyn" sain vastauksen, ja pusun nenänpäähän. Olli osasi olla kyllä söpö kun vain halusi. Ovellemme pimpotettiin. "Kukahan siellä nytten sitte on?" Olli kysyi sarkastisesti ja meni avaamaan ovea. Itse menin tarkastamaan Oliverin tilannetta.
Kuulin Ollin puhuvan jonkun kanssa. Otin Oliverin syliin, ja menin katsomaan kuka ovella oli. "Aa moi Aleksi" kuulin Joelin itkuisen äänen ovelta. Osoiton vauvvaa ja kävelin takaisin huoneeseen. Kuulin oven menevän kiinni. Toivoin että Joel jäisi, jotta voisimme puhua.
Kävelin takaisin olohuoneeseen kun olin saanut Oliverin uneen. "Joel mikä on?" Kysyin kun näin Joelin itkemässä sohvalla. "Mun tyttöystävä.." Joel aloitti. "Pettikö se sua?" Olli kysyi väliin. "Ei vaan-vaan- vaan se-kuoli.." Joel sopersi hiljaa. Säpsähdin. Miten ihmeessä meidän bändillä olikin näin hyvä tuuri. "Voi ei.." kuiskasin ja halasin Joelia. Olli teki samoin.
-----------------------------------------------------------
Sanoja:244
Moikka. Mulla on nytte ollu liikaa hermot taivaissa ja kaikkii muitaki ongelmia juttujen kanssa, joten mä toivon että te ymmärrätte. Kirjotin ny tälläsen super super lyhyen pätkän, koska mulla on asiaa. Mä luultavasti lopetan tän tekemisen, jos joku ei erikseen halua mun jatkavan.:( koska niiku ootte huomannu, multa ei oo tullu nytte ikuisuuksiin uutta kontenttia, paitsi siihen mun toiseen kirjaan. Mä toivon että te ymmärrätte ja ette vihaa mua nytte :D Mutta mä oon kiitollinen että ootte lukenu tätä tänne asti, ja vielä kiitollisempi että jotkut on kommentoinu omia mielipiteitä näihin pätkiin. Mutta syynä mun loppaamiseen on myös se, että mulla ei oo mitään ideaa miten jatkaa tätä. Haluun vielä tähän loppuun sanoa että ootte parhaita <33

So Many Things.. OllixAle FFWhere stories live. Discover now