Nuoruus...

157 5 0
                                    


Herään siihen että kello on 9 aamulla ja tekee mieli käydä röökillä. Päätän nousta laittaa vaatteet päälle ja lähteä röökille ulos. Otan röökin ja sytytän sen. Muistan ensi rakkauteni. Hän oli nainen, punaiset hiukset, vuoden vanhempi ja saman pituinen kuin minä. Tapasin hänet netissä. Aloimme jutella snapissa enemmän ja enemmän koko ajan. Rakastuin häneen, vaikka tiesin että se on kiellettyä rakkautta. Hän oli kaunis ja täydellinen. Hänen kroppa oli hieno ja laiha. Minun kroppani täysi vastakohta. Me juttelimme ja juttelimme kauan. Kehuimme toisiamme ja kerroimme kuulumisia sekä kyselimme niitä. Päätimme pitkän tuntemisen jälkeen tavata vihdoin. Menin hänen luokseen junalla toiselle puolelle suomea. Odotin häntä juna asemalla ja minulla oli hänelle kukkia. Hän tuli vastaan, mutta en odottanut sitä. Hän tuli luokseni. Tää ei toimi idiootti. Hän sanoi minulle. Seuraavat 2h Hän kertoi kuinka hän on feikki ja hän ei oikeasti ole kiltti. Hön lähti ja jätti minut yksin. Junani lähtisi kohta takaisin. Kävelin junan laiturille, mistä junani lähtisi takaisin. Katsoin ruusuja ja totesin heille ääneen että haistavat paskan sekä että tämä kaikki oli turhaa. Heitän ne roskiin ja menen sisälle junaan. Istun paikalleni ja alan kuuntelemaan musiikkia. Katsahdin vielä ruusuja ja silloin päätin, että siihen paikkaan en ikinä enään olisi palaamassa. Pitkän juna matkan jälkeen pääsin kotia ja katsoin puhelinta. Siellä oli häneltä viesti.

"Mä rakastin sua, mutta mä tiesin että tämä satuttaisi meitä kumpaakin aivan ihan liikaa. Se etäisyys, erilaisuus ja luottamus. Ei se vain olisi onnistunut, vaikka rakastaisimme kumpikin toisiamme. En kadu sitä kun tapasimme netissä. Olet elämääni tärkeimpiä ihmisiä ja en vaihtaisi mitään. Oli ihana tavata mutta se ei vain onnistu. Asumme liian kaukana toisistamme. Ne kukat olivat hienot, mutta en voinut ottaa niitä, koska en olisi ansainnut niitä. Sä olet mun ensi rakkaus jota en tule unohtamaan ikinä. Älä IKINÄ unohda sitä että rakastan sinua. Väärä aika ja paikka... oikea ihminen❤ T: ensi rakkauteni."

Muistan tuo edelleen enkä tule ikinä unohtamaan niitä sanoja. Ne jäivät ikuisesti kaikumaan sisälleni. Ne kukat olivat punertavia ruusuja. Kaveruutemme loppui siihen emmekä enään ikinä puhuneet toisillemme. Näin kyllä hänestä kuvia ja videoita silloin tällöin, mutta en kehdannut kommentoida niitä. Maksimissaan tykkäsin. Mitäs neiti miettii?? Porkoo kysyy, istuu viereeni ja sytyttää röökin. Mun ensi rakkautta tässä muistelen. Vastasin haikeasti. Ensi rakkaus... mullakin oli sellanen aikoinaan. Hän totesi minulle. Hän oli minua vähän lyhyempi, tummat hiukset, harrasti lätkää ja oli vuoden nuorempi. Hän oli kaikkea mitä toivoin. Kaunis, rohkea, avulias, kiltti ja otti muut aina huomioon. Hän ei ikinä haukkunut ketään ja hän yritti aina parhaansa. Häntä haukuttiin huoraksi, lesboksi, pistorasiaksi, vammaiseksi ja muilla nimillä jääkiekossa. Minä opetin hänelle sitä, että hänen pitää haukkua takaisin. Niin hän teki ja olin hänestä erittäin ylpeä sekä iloinen. Hän haukkui heitä takaisin ja kertoi kuka hän oikeasti oli. Porko jatkoi. No missä hän nykyään on?? Kysyin häneltä varovasti. Hän on jääkiekon ammattilainen. Hän totesi. Meidän välit meni, kun hän rakastui hänen aviomieheensä. Se ei minua haittaa, koska muuten en varmaan olisi tässä. Hän jatkoi asiaansa. Okei... vastasin tuolle.

Onks Tommi kertonut sen ensi rakkaudesta?? Porko kysyi minulta. Ei ole. Vastasin. Okei no mä kerron jos oot Tommille hiljaa että kerroin sen ensi rakkaudesta. Porko ehdotti joka kävi minulle. No Tommin ensi rakkaus oli kitaristi hänen koulustaan. Tyttö oli pitkä, oranssit hiukset ja Hän oli silloin 14v ja he oli vielä erittäin nuoria. Hän rakastui tuohon kun tyttö oli soittanut kitaraa hänelle. He rakastivat toisiaan... porko sanoi. Mitä tapahtui?? Kysyin häneltä. Tuo tyttö puukotti muita ja sai luodista rintaansa. Hänellä oli napsahtanut jokin päässä ja hän oli ottanut veitsen millä hän alkoi puukottaa muita. Poliisit tulivat ja ampuivat naista rintaan Tommin edessä. Tommi juoksi tämän naisen luokse ja koitti auttaa häntä. Nainen sanoi tuolle hyvästit ja nukahti. Niin Tommin ensi rakkaus kuoli tuon käsille. Joonas kertoi. Mistä sä tiedät?? Kysyin nätisti tuolta jätkältä. No mä luin uutisen ja Tommi on itse kertonut siitä naisesta sekä tapahtumista. Porko totesi minulle.

Mennää sisälle juomaan kahvia ja syömään aamupalaa. Porko ehdotti ja lähdimme sisälle. Teimme itsellemme aamupalat ja otimme kahvia. Menimme syömään niitä olohuoneeseen. Tänään kuvaisimme vielä salissa jossain päin Helsinkiä jotain kohtauksia mitkä selviäisi myöhemmin meille. Sen tiesimme että pitäisi ottaa hienot sekä "huonommat" vaatteet mukaan ja että paikalla pitäisi olla klo 18. Laitan kyllä hiukset nutturalle ja otan harjan mukaan jos tarvitsee muuttaa housut tyyliäni. Meillä olisi 5h aikaa ennen kuin pitäisi lähteä kohti sitä paikkaa. Muut jätkät alkoivat heräillä pikku hiljaa heräillä uuteen aamuun ja tulla olo huoneeseen samalla kun minä ja porko hengailimme siellä sekä räkätimme yhdessä.

Kaikki olivat vihdoin heränneet. Meillä olisi aikaa 3h ennen kuin pitäisi lähteä kuvauksiin. Kävin katsomassa minulle ja Tommille paremmat vaatteet mukaan. Meillä oli jo vähän "huonommat" vaatteet päällämme. Päätin että ottaisin meikit mukaan varmuudella jos tarvitsisi. Harja myös, pari pompulaa ja laturi. Me olisimme sitten valmiita kun olisi aika lähteä. Menen takaisin olohuoneeseen ja istun Tommin viereen. Pojat käykää pakkaamassa kamat valmiiksi. Totesin heille. Kaikki lähtivät pakkaamaan. Tommikin meinasi ennen kuin sanoin tuolle että pakkasin hänellekkin tavarat. Me jäimme kahdestaan istumaan olohuoneeseen ja odottelemaan että pojat saisivat pakattua. Tänään ruoan tekee Olli ja Aleksi. He saivat pakattua ja pojat alkoivat tehdä ruokaa. He tekivät meille pastaa ja tomaattikastiketta. Söimme sen ja katsoimme jotain sarjaa. Kunnes tajusimme, että meidän pitäisi lähteä kohti tuota kuvaus paikkaa...

Sori jätkät:)  (Yn And Blind Channel<3)Where stories live. Discover now