Koputus.

183 6 2
                                    

Kop kop. Herään siihen kun joku koputtaa meidän oveen. Olin mennyt nukkumaan alasti joten minulla ei ollut mitään päälläni. Nappaan maasta kylpytakin ja laitan sen päälleni. Sidon sen kiinni ja menen ovelle. Hyvää huomenta rouva Lalli:). Nuori neiti sanoi. Hetkinen... Lalli?? No aivan sama. Hei vaan teillekin. Vastasin hänelle. Teille oli tilattu aamupala tänne huoneeseen. Hän sanoi. Aaa okei kiitos paljon mä voin viedä tuonne. Sanoin ja hän ojensi minulle aamupala laatikon. Kiitos paljon. Sanoin hänelle. Joo ei mitää. Hän vastasi ja laittoi oven kiinni. Vein laatikon pöydälle ja katsoin Tommia joka oli herännyt. Voi että rouva Lalli?? Kysyin ja katsoin häntä. Joo ajattelin, että sun on hyvä oppia sr sukunimi jo valmiiksi;). Hän sanoi minulle vittuillen. Meillä on 5h aikaa, että meidän pitää palauttaa avaimet ja lähteä jätkien luokse. Tommi jatkoi. No sitten aletaan syömään aamupalaa. Sanoin hänelle. Mutta sitä ennen minä kuitenkin puen päälleni. Jatkoin ja avasin laukun sängylle. Otin sieltä minulle ja Tommille samanlaiset vaatteet ja laitoimme ne päällemme.

No niin nyt katsotaan mitä on aamupalaksi. Totesin ja avasin laatikon mikä oli annettu meille. Tällä on kahvia, mehua, croisantteja, karjalanpiirakoita, lettuja, hedelmiä sekä vihanneksia. Sanoin samalla kun nostelin tavaroita pois. Tällä on myös lautasia, ruokailuvälineet ja mukeja. Jatkoin samalla kun laitoin viimeisetkin tavarat laatikosta. Ja tämä kuuluu tähän. Sanoin hauskasti samalla kun laitoin laatikon Tommin päähän. Hei älä nyt:). Hän sanoi ja otti sen pois päästään. Laitoimme aamupalan nätisti ja istuimme toisiamme vastapäätä. Odota mä otan tästä kuvan. Sanoin ja kaivoin puhelimen esiin. Hymyile:). Sanon lusikkakingille. No nii nyt tuli hyviä kuvia. Totesin hänelle. Nyt on mun vuoro ottaa susta kuvia. Tommi sanoi ja otti puhelimensa. Hän otti pari kuvaa ja hän lähetti ne minulle. Sen jälkeen aloimme syömään ja nauttimaan aamupalasta.

Hei meidän pitää lähteä 2h päästä. Tommi sanoi samalla kun me napostelimme herkkuja ja joimme kummatkin noccoa. Nii ei meillä ole vielä mitään kiirettä. Sanoin Tommille. Mä käyn röökillä. Totesin ja otin röökin mukaan. Astelin ulos ja istuuduin portaille. Sytytin röökin ja polttelin sitä siinä ilman kiirettä. Nautin maisemista ja mietin Tommia. Hän vain on niin ihana ihminen ja auttaa minua aina. Miettii sitä jos hän tietäis mun viiltelystä. Se varmasti auttaisi minua ihan sama mitä tapahtuisi. Rööki alkaa olla loppu ja heitän sen kauas lumeen. Päätän lähteä sisälle Tommin luokse.

2h päästä
No niin otappa kassi käteen ja sitten lähdetään. Tommi toteaa minulle. Ai saatana mun selkä on kipeä. Totean Tommille. Anna mä katon. Tommi sanoo. Nostan paitaa ja näen peilin kautta Tommin ilmeen. No mitä?? Kysyn Tommilta joka katsoo selkääni. No tota mä taisin onnistua eilen upottamaan mun kynnet sun selkään ja se näyttää kipeältä. Tommi sanoo. Sitten kun päästään studiolle niin laitetaan siihen jotain. Tommi jatkaa. Juu. Vastaan ja otan kassin kantoon. Kävelen autolle ja heitän sen taakse. Tommi tulee istumaan toiselle puolelle ja hän alkaa ajamaan. Hän ajaa sinne eiliseen respaan ja hän palauttaa sinne avaimet. Sen jälkeen lähdemme kohti studiota.

1h automatkan jälkeen.

Otin kassin takaata ja laitoin oven kiinni. Lähdin kohti ovea. Tommi otti avaimet ja avasi meille oven. Kävelimme sisälle ja otimme ulkovaatteet pois. Jahas Jahas mites kauppa reissu meni;). Joel sanoi vittuillen. Se tais vähän venähtää. Totesin jätkille. Onks kellään mitää rasvaa?? Tommi kysyi jätkiltä. On mulla, mutta mihin te tarviitte sitä?? Olli kysyi. Tommi käänsi katseensa minuun ja jätkät alkoivat tuijottaa minun kaulaani. Ei vittu ne fritsut. Joo mä haen ei tarvi selittää. Olli sanoi naurua pidätellen. Tossa olisi rasva. Olli sanoi ja antoi sen Tommille. Mä en jaksa mennä meidän huoneeseen. Sä voit rasvaa mun selän tässä. Sanoin Tommille ja kaatusin maahan. Jätkät nauroivat minulle. No nosta sit sun paitaa. Tommi sanoi ja nostin paitaa. Tommi istahti takapuoleni päälle ja alkoi rasvaa. VITTU SAATANA!!!! Pääsi suustani, koska tämä kirveli paljon. Ihan oma syysi on, että rasvaamme tässä sun selkää. Tommi sanoi. NIIN KENEN SYY!! Kukahan upotti kyntensä mun selkää?!?! Kysyin Tommilta. No niin rauhoittukaa. Porkon sanoi ja katsoi meitä. No nyt sä saat kyllä siitä hyvästä hieroa mun selkää. Totesin lusikka jätkälle. No hyvä on. Tommi sanoi ja hieroi minun selkääni seuraavat 30min samalla, kun kuuntelin jätkien keskustelua siitä miten parin pv päästä näkisimme Presidentin ja millaista kaikkien elämä ennen tätä oli. Kellään ei ole ollut helppoa.

Hei Tulkaa tänne niin kuvataan video missä mainostetaan tätä meidän tulevaa biisiä. Totesin jätkille ja otin puhelimen esiin. Kaikki keräätyivät minun taakseni. Moroo!! Huusin videon alkuun. Nyt ois sellanen juttu että on 2pv että tulee uusi laulu ulos. Joel sanoo. Älä missaa tätä ja ole linjoilla klo 00. Niko jatkaa. Ja nyt on semmonen, että meidän bändi on saanut lisäystä. Aleksi sanoo minun takaatani. Kyllä yn on tullut bändiin mukaan ja teidän on annettava hänelle iso käsi. Tommi sanoo pääni yläpuolelta. Kyllä tämä on hänen ensimmäinen biisinsä IKINÄ. Porko toteaa. Joten olkaa linjoilla 2pv päästä 00 nähdään silloin♡. Sanon ja suljen videon. Julkaisen sen blindchannelin storyyn ja laitan puhelimen pois. Hei haluatteko tänään ruoaksi Tortilloita?? Tommi ehdottaa jätkille. Joo käy mä voin käydä Alen kanssa kaupassa. Joel sanoo. No tuokaa kanaa, jauhelihaa, kurkkua, tomaattia, salaattia, salsaa, ananasta ja jotain juotavaa vaikka:). Sanon Joelille joka kirjoittaa kaiken ylös. Sit voitte tuoda jotain herkkuja,noccoa ja bisseä. Jatkan ja näen Joelin iloisen ilmeen kun sanon bisseä. No niin Taavetti sitten lähetää. Joel sanoo ja lähtee laittamaan ulkovaatteita. Joo joo rauha hoksu. Allu sano ja lähti myös. Pian he lähtivät jo ulos.

30min skip
No niin me tultiin jo. Joel sanoo ja kantaa ostoskasseja keittiöön. Menen keittiöön purkamaan kasseja. Jätin kaikki tortilla aineet pöydälle, koska alkaisimme tekemään ruokaa heti. Sain laitettua ja menin käymään olohuoneessa. Kuka tulee auttamaan ruoan kanssa?? Kysyin jätkiltä. Mä voin tulla vuorostani. Olli sanoo ja nousee sohvalta. Kävelemme keittiöön. Haluatko sä leikata vihannekset vai paistaa jauhelihan ja kanan?? Kysyn Ollilta. No mä voin hoitaa vihannekset jos sä vaikka paistat ne. Olli sanoi ja se kävi minulle. Pyydä multa apua sitte jos tarviit. Sanoin Ollille samalla kun otin paistinpannut. Toiseen menisi kana ja toiseen jauheliha. Laitoin ne hellalle ja aloin ottamaan puuhaarukkaa. Otin yhden puuhaarukan, koska minä voin sekoittaa samalla kumpaakin. Otin kana paketin ja avasin sen sekä kaadoin pannulle. Sen jälkeen avasin jauhelihan ja kaadoin senkin paistinpannulle. Aloin sekottelemaan niitä ja katsoin Ollia jolla meni ihan hyvin. Laita ne vihannekset sitten kuppeihin. Totesin Ollille joka nyökkäsi minulle. Sekottelin niitä ja otin mausteet. Laitoin maustetta niihin ja sitten sekottelin niitä siinä vähän aikaa. Sitten ne alkoivat olla valmiita joten otin niille jätti lautaset ja kaadoin siihen. Kaikki alkoi olla valmista ja me Ollin kanssa veimme ne keittiön pöydälle. No niin pojat syömään. Tänään me syödään sitte pöydässä:). Totesin jätkille.

Ai että te onnistuitte hyvin:). Joel totesi syötyään. Kyllä tänään oli todella hyvää. Porko myönsi. No Kiitos tää ei olis ollut yhtä hyvää ilman Ollia. Sanoin ja näin tuon miehen kasvoilla pienen hymyn. Mutta nyt on niin, että muut hoitaa tiskit ja pöydän siivoamisen. Totesin jätkille. No Tommi ja Ale voi siivota pöydän jos mä ja Joel tiskataan. Niko ehdotti ja se kävi kaikille. Pojat alkoivat hommiin ja mä kävin hakemassa bissen. Mä avasin sen ja menin olohuoneeseen Ollin seuraksi. Sitten kun jätkät oli saaneet tehtyä kaiken juhlimme vain koko loppu illan.


Apua Presidentin tapaaminen lähestyy:)

Sori jätkät:)  (Yn And Blind Channel<3)Donde viven las historias. Descúbrelo ahora