Sisälle jääneet Sanat.

169 8 3
                                    

Heräsin siihen että vieressäni ei ollut nallekarhuani jota halia. Hän oli tainnut lähteä jätkien kanssa olohuoneeseen viettämään aikaa. Päätin nousta ja ottaa puhelimeni mukaan. Päälleni laitoin jonkun Tommin hupparin, koska kukaan ei kieltänyt minulta sitä. Menin olohuoneeseen ja hain röökin sieltä jotta pääsen polttamaan aamu röökin. Poltin röökin ja menin sisälle ottamaan kahvia jota pojat olivat keittäneet meille. Menin olohuoneeseen jossa suunniteltiin biisille jatkoa ja mitä soittaisimme. No niin tänään päästään jo äänittämään musiikkia:). Aleksi totesi meille samalla kun hörppäsin kahvistani ja katselin poikien touhua. Kiva kuulla. Vastasin vain hänelle. Joo mul on sellanen fiilis että tänään tulee olemaan erittäin hyvä päivä meidän biisin kannalta. Joel totesi.

No joo, mut aloitetaan vaikka rummuilla äänitys jos se käy teille?? Aleksi ehdotti katsoen Tommia. Joo käyhän se mulle:). Tommi vastasi ja lähti kohti hänen rumpujaan. Hän oli lämmitellyt jo ranteesta samalla kun olimme jutelleet sitä sun tätä. Aleksi menee laittamaan äänitys tarvikkeet valmiiksi ennen kuin aloitamme. No niin Tommi soita jotain niin testataan näitä, että Kuuluu hyvin. Aleksi sanoi ja laittoi kuulokkeet päähänsä. Tommi alkoi soittaa rummuillaan jotain randomia ja Aleksi näytti vain peukkua. Nyt kaikkien pitäisi olla hiljaa ja kuunnella vaan kun he nauhoittavat ääniä. Aleksi laittaa äänityksen päälle ja näyttää peukkua merkkinä että hän saisi aloittaa. Tommi alkaa soittamaan rumpujaan. Hän näyttää nauttivan rumpujensa soitosta. Hän soittaa erittäin hyvin rumpujaan ja me katselemme hiljaa vieressä. Hän sai soitettua biisin rummuillaan. He ottivat vielä pari kertaa uudestaa vahinkojen varalta. Seuraavaksi vuorossa oli Olli. Hän meni basson luokse ja laittoi sen päälle. Aleksi laittoi taas kaikki äänitys juttunsa valmiiksi. Olli soitti balboaa pikku pätkän testaakseen että kaikki toimivat. Aleksi teki pari säätöä vielä ennen kuin alkoivat äänittämään nauhoja. Hän soitti todella hyvin bassoaan. He äänittivät niitä pariin kertaan ja kokeilivat monia erilaisia vaihtoehtoja hänen soittoonsa. Sitten oli minun ja Porkon kitaran soitto. Kummallakin oli omat mitä soitimme. Siellä oli suurin osa samaan aikaan,mutta siellä oli meille kummallekin pienet soolot biisissä. Meidät vietiin omille paikoillemme silleen, että meillä oli väliä, mutta kuulisimme toisemme soiton. Biisi alkaisi sillä että Porko aloittaa soittamaan ja minä yhdyn biisin soittoon hetken jälkeen. Aloimme soittamaan biisiä yhdessä Porkon kanssa. Porko aloitti pienellä soololla ja minä yhdyin hänen soittoonsa mukaan. Kaikki meni tosi hyvin. Soitimme biisiä kunnes tuli minun sooloni aika. Porko lopetti soittamisen ja minä jatkoin sooloani. Nautin tästä hetkestä kun kaikki kuunteli kerrankin minua vain ja ainoastaan minua. Soitin ja soitin niin kauan kunnes sinne oli merkattu että Porko tulisi mukaan soittoon. Soitimme biisin loppuun ja katsoimme poikia, jotka hymyilivät sekä taisivat olla ylpeitä meistä kahdesta. Soitimme biisin Porkon kanssa pariin kertaan. Sitten oli Joelin ja Nikon vuoro laulaa biisiin sanoja. He äänittivät monta kertaa ja säätelivät niitä edes takaisin. Pojat lauloivat biisin kokonaan ja sitten oli minun vuoro laulaa. Pojat antoivat minulle sanat joissa oli alle viivattu minun vuorot. Aloimme äänittämään lauluani poikien kanssa. Biisi kertoi siitä miten meillä kaikilla on niitä sanoja mitkä ovat jääneet sanomatta. Niitä sanoja mitä tekisi mieli sanoa joka pv. Niitä sanoja jotka kertoo rakkaudesta. Niitä sanoja jotka välittävät. Niitä sanoja millä on merkitys. Tämä biisi on omistettu niille jotka eivät uskalla sanoa mitä ajattelee ja niille joilla on paha olla täällä. Aloitan laulamaan ja saan laulettua sanani. Mä käyn röökillä niin laulan sit uudestaan. Hihkaisin pojille samalla kun menin ulos. Mua vaan vituttaa se miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Ne puhuvat paskaa ja pettävät. Ne sanat mitä mulle on sanottu yli 10v sitten soi vieläkin mun päässä. Ne huutelut, katseet, supinat ja se mitä ihmiset valehtelevat. Ne ihmiset jotka pyysivät kuvia ja halusivat tehdä sitä. He olivat valmiina tulemaan toiseen kaupunkiin. Hankkimaan nuorelle yn:ille röökiä ja tupakkaa siitä että ne sais 30min mut omakseen. Mä suostuin kerran... Se toi mulle röökiä ja alkoholia. Hän tuli eri kaupungista ja me tavattiin keskustassa. Hän vei minut vessaan mutta ennen kuin hän aloitti niin hän antoi kassin missä oli mitä minä halusin. Menimme vessaan, kassi oli lattialla ja olin hänen nukkensa 30min. Mä muistan se oli mua vuosia vanhempi. Silloin mä olin niin alhaalla siellä kuopassa, että mä en välittänyt. Se teki kaikkea kamalaa. Se käski mua nostamaan käteni ja istumaan pöntölle. Hän teippasi käteni yhteen ja jalat hän laittoi ympärilleen. Hän otti käteni ja laittoi ne seinään kiinni. Muistan vieläkin ne sanat "Vitun huora sä oot mun." Hän sanoi minulle ennen kuin aloitti. Hän oli teipannut suuni kiinni, että en pystyisi huutamaan. Hän teki mitä teki... Tämän jälkeen hän otti pääni ja sanoi että olen hyvä huora. Hän päästi minut teipeistä ja sanoi että menee edeltä ja että tulisin hetkeksi istumaan hänen kanssa. Puin päälleni ja menin. Hän antoi sen kassin minulla ja sanoi että haluaa tämän uudestaan 2vk päästä. Tätä toistui monia kymmeniä jos ei jopa satoja kertoja jos olisin sanonut tälle ei niin hän olisi tappanut minut. Kuitenkin hänet haastettiin oikeuteen. Ei HELVETTI!! Se oli se sama jätkä laivalla. Puhelimeni soi ja vastaan siihen. Hei poliisista päivää. Nuori nais ääni sanoo. Päivää?? Vastaan hänelle. Oletko yn?? Hän kysyy. Tottakai. Vastaan. Hyvä sinut on pyydetty oikeuteen todistamaan Terho Usvalaa raiskauksesta ja lähetämme tarkemmat tiedot sähköpostiin.Hän sanoi. Selvä, näkemiin. Vastasin hänelle ja suljin puhelimen. Ei helvetti se on se sama jätkä.

Rupean itkemään ja Kävelen jätkien luokse sisälle. Mitä kävi?? Olli kysyy ja hän katsoo minua kun silmistä tippuu kyyneliä. Se jätkä laivalta... Mä meen todistamaan sitä ja se on hyväksikäyttänyt mua satoja kertoja sekä ties monta kertaa muitakin... vastaan itku kurkussa ja menen halaamaan Tommia joka näyttää huolestuneelta. He koittivat rauhoittaa minua koko illan. Kerroin heille sen tarinan ja he järkyttyivät. He kysyivät miksi minä halusin röökiä ja alkoholia alaikäsenä. Selitin että olin niin väsynyt tähän touhuun ja elämään. Muistan sen kun illalla minä menen nukkumaan Tommin kainaloon ja hän kertoi minulle sitä kuinka paljon hän rakastaa minua<3.

Sori jätkät:)  (Yn And Blind Channel&lt;3)Onde histórias criam vida. Descubra agora