ikuisesti lähellä sydäntä

ensimmeinen mutta ei myöskään viimeinen

seuraavana päivänä lauantaina päätimme mennä moikkaamaan saran paria kaveria ja niin menimme järvenpään koululle, päätimme nostaa poski pusu levelin rimaa korkeamalle ja kuvata soundimme sillä levelillä, tämän kuvattua tämän kaverinsa vaan taputti meille ja en tiedä oliko se hyvä vai huono asia ehkä se pitää ottaa hyvällä.
tämä ilta olin vähän sekava ja tiedän suudelleeni tätä ainakin kaksi kertaa ja ensimmäisen aikana tuo vastasi minulle samalla mitalla, valvoimme hetken sen jälkeen ja lopulta nukahdimme

Sunnuntai 17.10
tänään oli se päivä kun tiesin että joudun jättämään tämän rakaan tänne ja lähtemään itse takaisin kotiin, bussi lähtisi kuudelta ja tiesin että leviäisin mutta en tiennyt miten pahasti.
rakastin hetkiä joita olimme viettäneet ja hetkiä jotka ovat vielä tulossa.
Oli aika lähteä kohti Helsinkiä sillä bussini lähtisi helsingistä, kävimme ostamassa kupla teet ja se koitui haastavaksi sillä myyjä ei puhunut suomea, eikä kyllä Saran vanhemmatkaan parasta englantia ouhuneet, mutta, lähdimme saran kanssa kohti vessoja ja päätimme ottaa vielä viimehetken ikuistuksen ja se ikuistus päätyi hetkelliseen suudelmaan, myönnän että nautin tuosta hetkestä ja toivoin sen jatkuvan ikuisesti mutta oli pakko mennä, teemme tuli sopivalla hetkellä ja lähdimme kävelemään kohti kamppia, kiertelimme Saran kanssa kaupoissa ja ostin tälle tuubin vihreää kirpeä töhnää. se oli ihan hyvää mutta ei ihan mun makuun.
kello läheni kuutta odotimme bussini tuloa, se saapui melkein heti, halasin saraa enkä olisi halunnut päästää irti mutta oli pakko , ennen kuin lähdin bussiin halasin tuon äitiä joka heippasi minulle, en voinut sanoa sanaa heippa suustani tiesin että kyneleet valuisivat kuin niagaranputoukset, astelin bussiin istuin penkille ja katsoin aseman ikkunaa jossa sara seisoi hetki sitten, en nähnyt häntä enään eikä hän minua, niagarat saapuivat silmiini katsoin kuvia ja tein tik tokin,kaksikin, kyyneleet valuivat melkein vähn päälle tunnin forssaan asti, forsassa ne vasta tyrehtyiväy mutta tulivat uudelleen takaisin, en päässyt niistä eroon, päästyäni kotiin menin melkein heti nukkumaan sillä kello oli lähelle kymmenen kun olin kotona, sammutin valot ja kapusin peiton alle, asetin kuvan tauluni reunaan ja katsoin sitä, silmäni vuosivat taas, en tiedä milloin mutta nukahdin kuitenkin hetken jälkeen.
kului pari päivää kunnes sain saralta viestejä ja soitin tälle mitä on tapahtunut
kuulin iloisen äänen, joka oli täynnä riemua, tämän äiti oli ostanut hänelle ja yhdelle ystävälle liput bc:n keikalle.
hetken kuluttua mietiskelyn jälkeen olin yllättynyt että minä olin se onnekas joka saisi toisen lipun, tiesin kyyneleiden tulevan en vain voinut päästää niitä sillä istuin autossa.

2vk myöhemmin
tänään koitti päivä jota pelkäsin jo viimeviikosta asti jouduin hyvästelemään sen, sen ihanan jonka kanssa elin 8vuotta, pyry se ihana karvainen jättilaismäinen koira joka oli kuin tuki aina kun sitä tarvitsi, nyt sitä ei enään ole, se on poissa, ikuisesti, en saanut tukea sarasta vasta kun päivän pari myöhemmin ja se oli hyvä asia sillä kukaan muu ei osaanut auttaa samalla tavalla kun hän, hänen lempeät ja rauhoittavat sanat veivät pois hetkellisesti mutta kuten sanonta menee aika parantaa haavat, niin se menee sillä oloni alkaa olla parempi ja alan lipsua irti sen suuresta ja pehmeästä tassusta, mutta joo tämä tarina olkoon tässä.

KIITOS; KIITOS SARA KAIKESTA MITÄ OOT MULLE ANTANU OON IKUISESTI SULLE VELKAA

Sarkkuli huudeil!
Et Nea rakas oo mulle mitään velkaa!
SELVENNYKSENÄ, SE MINNE KOULULLE MENIMME EI OLE JÄRVENPÄÄN KOULU KOSKA NIITÄ ON TÄÄLLÄ MONTA JA SE EI OLLUT MUN PARAS KAVERI, KETÄ MENIMME MOIKKAAMAAN!
Kuvasta, minkä Nea asetti taulun reunaan, se siis oli otettu minun polaroid kameralla:)
Kun olimme lähteneet siitä missä hyvästelin Nean, MINÄ aloin itkeä, MINÄ! Mä en itkenyt mun papan hautajaisissa, siitä voitte päätellä kuinka paljon mä itken. No, mä pillitin sen pitkän 20 min kävelymatkan helsingin keskustassa. Näin paljon tiktok tyyppejä, ja sain heiltä hieman...huolestuneita? Katseita, ja kyllä monilta muiltakin. Äitini itki myös, sillä Nea oli hänelle läheisin minun ystävistä. Nea ja äitini tuli hyvin toimeen. Kun pääsin autoon, autossa alkoi soimaan "kipua". Olin juuri saanut itkuni hallintaan kunnes kuulin sanat

Kaikki loppuu aikanaan
Ei ainakaan tää ei ainakaan tää
Kipuaa kipuaa kipuaa
Kaikki loppuu aikanaan
Ei kuolemakaa pidä mua paikallaan
Pelkää en siedä sitä tiedät sen
Mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen
Tahdon sinun päällyihini nukkumaan
Ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan

Ja jne. Aloin pillittää heti uudestaan.