Oliver 14. Maaliskuuta klo 1.11am
-------------------------------------------------------------------
Kävelimme Markuksen kanssa kohti hänen kotiaan. Olimme kävelleet ehkä kilometrin keskustasta pois päin ja vain jutelleet kaikkea mahdollista viimeisen ehkä tunnin. Okei aika hidasta kävelyä pakko myöntää, mutta tässä olisi koko yö aikaa.
"Ollaanko kohta perillä?" Kysyin yhtä kärsimättömänä, kuin pikkulapsi pitkällä automatkalla.
"Väsyttääkö pikku Oliveria jo?" Markus kiusoitteli.
Perhoset lepattelivat mahassani hänen sanoessaan minua pikku Oliveriksi. Se oli jotenkin vain niin söpöä. Yritin kuitenkin olla näyttämättä sitä, joten naurahdin vain.
"Haha noh jalat vaa vähä kipeet, mut haluisin vaa tietää et paljo tästä on vielä matkaa", lopulta vastasin.
"Noh tästä on kyl viel ehk vähä vajaa pari kilsaa mut sit ollaa peril", Markus kertoi.
Jatkoimme kävelyä ja aloin väsyä oikeasti. Markus ilmeisesti huomasi tämän, sillä hän alkoi hidastaa omaa kävelyään.
"Tuutko repparii, ku näytät väsyneeltä nii voin kantaa sut siin repparis tän loppumatkan?" Markus yhtäkkiä kysyi.
"Noh kieltämättä voisin tullakki", vastasin hieman salaperäisesti.
Pian hyppäsinkin Markuksen reppuselkään, mikä tosin oli hiukan hankalaa, sillä Markus on minua varmaan 30 senttimetriä pidempi.
Olinkin loppumatkan Markuksen reppuselässä, joka sitten nopeuttikin kummasti matkaa. Meillä oli super hauskaa loppumatka.
Kun olimme Markuksen kotiovella, hyppäsin reppuselästä pois. Markus kaivoi taskustaan kämpän avaimet ja avasi oven. Talo oli ihan perus kerrostalo yksiö ylimmässä kerroksessa. Tai siltä se ainakin näytti ennen kuin menimme sisälle taloon. Sisällä oli nimittäin älyttömän upeaa ja isot ikkunat olohuoneessa.
"Wow, asuks sä yksin täällä!?", Henkäisin ihastustuneena.
"Joo täällähän mä asun, sillä noh mun porukat on aika perseestä ja häippäs jo ajat sitte, mut sit myöhemmi ne yritti lahjoo mua rahalla, mut ne teki nii paskasti et en sit antanu anteeks...." Markus alkoi selittää ja huomasin pian hänen olevan itkukurkussa lattialla pää polviin painautuneena.
Menin varovasti istumaan Markuksen viereen ja silittelin hänen selkäänsä.
"Markus mä...mä oon pahoillani...en tienny tälläsestä...", Varovasti selitin.
"Oliver ei se mitään, ethän sä voinu tietää, muutenki me ollaan tunnettu ehk jotai kaks tuntia, joten sun ei tartte pyytää mitään anteeks, tärkeintä vaa et oot nyt tässä mun vieressä", Markus jatkoi itkun sekaisin sanoin nojautuen minua vasten samalla halaten minua vieläkin tiukemmin.
Siinä me sitten istuimme, minä lohduttaen itkevää Markusta silittelemällä hänen selkäänsä samalla kun halasin häntä tiukasti.
----------------------------------------------------------------------
Hehe lyhyt luku mut halusin jättää tähä kohtaa.
<3kirjoittaja🖤🥀
VOCÊ ESTÁ LENDO
I'm nothing but a slave of my misery|| In Finnish
Diversos*∆^VAROITUS^∆* Sisältää kohtia, jotka voi aiheuttaa ahdistusta, joten lukeminen omalla vastuulla!!♡:) Ethän kopioi hahmoja tai juonta!:) Kuvat on Pinterestistä, joten ei oo omia!:) ~Oliver on 15-vuotias hieman elämänsä kanssa hukassa oleva ja itseää...
