älä valehtele sun tunteista

°12° mee pois

Mä istuin matematiikan tunnilla Antonin vieressä. Hänen mustelmansa olivat vielä aika näkyviä, mutta kumminkin haaleampia.

Mä en ollut vielä kertonut Antonille siitä kirjeestä ja kyllähän mä tiesin, että mun pitäis kertoa. Mä en vain tiennyt miten. Mun pitäisi loppupeleissä kertoa myös äidille, Vivianille ja todennäköisesti myös Emilille.

Mun mielestä oli vaan parempi kertoa Antonille ensin. Totuushan se oli, että se kirje oli saanut mun pään ihan sekaisin. Mä en enää tiennyt mitä uskoa. Jos isä kerran oli elossa, miksi tämä kaikki oli sitten tapahtunut. Ja missä ihmeessä isä sitten on.

Enkä mä voinut uskoa sitäkään, että isä oli kokoajan tiennyt minun olevan homo. Ei siinä mikään käynyt järkeen. Isä oli tiennyt jo ennen minua.

"Jupi, oks sulla kaikki hyvin?" Anton kysyi vierestäni ja sai mut hereille omista ajatuksistani.

"Ööh. Voidaanko me jutella välkällä?" mutisin ja käännyin katsomaan kelloa. Tunti loppuisi viiden minuutin päästä.

"Joo tottakai" Anton sanoi ja alkoi pakkaamaan meidän molempien reppuja.

Kun tunti vihdoin loppui, kävelimme yhdessä pukkarille. Istuimme perimmäiselle penkille ja Anton katsoi mua huolestuneesti.

"Tää liittyy iskään ja siihen kirjeeseen"

Anton nyökkäsi ja piti käsistäni kiinni. "Kerro rauhassa, ei oo mitää kiirettä"

"Iskä.. ööh se nainen sano, että isä on elossa. Ja nyt näyttäis hyvin vahvasti siltä et tää nainen puhu totta" Mutisin ja tuijottelin käsiämme.

"Tässä lue tää kirje" Ojensin isäni kirjoittaman kirjeen Antonille, joka alkoi varovasti lukemaan sitä.

Hänen ilmeensä vaihtelivat hämmentyneestä, ylpeään ja surusta onneen. "Se tiesi"

Mä nyökkäsin.

"Tiethän sä, että tää pitää selvittää. Mutta mä oon tässä sun tukena kokoajan". Mä nyökkäsin Antonin sanoille jälleen ja käperryin tuon pojan syliin.
_____

Koulu päivä oli kulunut nopeasti ja nyt mä istuinkin jo jätkien kanssa meillä. Anton läpräsi puhelintaan ja muut juttelivat jostain. Mä vaan istuin siinä ja tuijottelin seinää.

"Juppe, oks kaikki hyvin" Emil kysyi yhtäkkiä, jolloin käänsin katseeni häneen. Huomasin kaikkien tuijottavan mua huolestuneesti.

"Jooh, kaikki hyvin" mutisin ja jatkoin taas seinän katselua. Anton kumminkin nappasi mua ranteesta kiinni ja lähti kuljettamaan kohti mun huonetta.

Menimme huoneeseeni ja Anton istui mun viereen sängylle.
"Jupi, mä tiedän että tää liittyy siihen kirjeeseen. Haluutsä puhua siitä?"

Mä lösähdin sängylle makaamaan ja Anton tuli viereeni. Hän silitti hellästi tukkaani.

"Mua vaan pelottaa. Mä en tajua, et miks iskä ois kusettanu koko kuolemansa."

"Haluutko sä kuulla mun mielipiteen?" Anton kysyi varovasti ja mä nyökkäsin.

"Musta tuntuu että sun isällä on oikeesti ollu hyvä syy siihen"

"Mitä sä tarkoitat?" kysyin hieman vittuuntuneena. Eihän toi lause mikään paha ollut, mutta se vain jotenkin hittasi.

"Älä nyt käsitä väärin, mutta. Ööh..Ehkä se halus päästä pakoon teitä... tai siis"

"Mitä vittua sä selität?!" Mä huudahdin ja nousin sängyltä ylös. Anton näytti säikähtäneeltä ja yritti saada mua rauhoittumaan.

"Painu vittuun täältä"

"Jupi en mä meinannu sitä ni-"Anton sönkötti, mutta mä keskeytin sen.

"Mee pois, nyt" Mä huusin ja työnsin sitä ulos mun huoneesta.

"Jupiter anna mä selitä-" Se jatkoi, mutta mä pamautin oveni kiinni.

Lösähdin jälleen sängylleni ja purskahdin itkuun. Mua vitutti ja ahdisti niin paljon. Ei Anton edes sanonut mitään niin pahaa. Mua vaan alkoi vituttamaan. Vedin peiton kokonaan päälleni ja meinasin nukahtaa, mutta joku koputti oveeni.

"Jupiter, oks kaikki okei?" kuulin Emilin äänen kysyvän oven takaa.

"Joo on, jutellaa myöhemmi. Sä voit mennä kotii" Mutisin ja vedin peittoa paremmin päälleni.

"Ooks sä var-" Emil oli kysymyssä, mutta mä keskeytin sen.

"Joo oon, menkää ny vaa kotii" tuhahdin ja kuulin Emilin lähtevän ovelta. Hetken päästä kuulin ulko-oven kolahtavan ja pystyin jälleen taas olemaan yksin.

Kyyneleet pursusivat silmistäni ja tyynyni kastui läpimäräksi. Ajatella, että vielä kuukausi sitten en ollut itkenyt kolmeen vuoteen ja nyt minusta oli tullut hirveä itkupilli. En minä tämmöinen halunnut olla.

En mä ollut satuttanut itseäni ennen, mutta nyt mulla oli sellainen olo, että mun oli pakko tehdä jotain. Tai oikeastaan en halunnut vain satuttaa itseäni, halusin lopettaa tämän kaiken...

-----

FIRST OF ALL pahoittelut kun luvuissa kestää. TOISEKS pahoittelut että jätin tämmöseen kohtaan🥴
KOLMANNEKS hyvää kesälomaa kaikille, joilla se nyt alkaa❤

julkaistu: 4.6.2022