älä valehtele sun tunteista

°17° venaa tässä

VIIMEINEN LUKU

Jupiter

Oli kulunut kolme viikkoa siitä, kun suutelin Antonia. Teemu oli tullut mun ovelle eilen ja me oltiin erottu. Tai se oikeestaan jätti mut ja tiedän kyllä että ansaitsin sen. En pitänyt mun tekoja itsekkään oikeina. Ei pettäminen oo ikinä okei.

Muita mä en oo nähnyt ollenkaan. Emil oli käynyt monta kertaa mun ovella mutten ollut avannut sitä. Mun puhelin oli ollut lipaston laatikossa kolme viikkoa. Mun oli tapana paeta asioita, tiesinhän mä ettei se mitään auttanut, mutta en vain ikinä
tiennyt mitä muutakaan tehdä.

Olin katsonut koneeltani jatko opintojen tulokset. Mä pääsin lukioon. Se oli 50 kilometrin päässä. Oltiin Emilin kanssa haettu sinne, koska oltiin päätetty se jo seiskaluokan ekana päivänä.

Mä olin jo alkanut pakkaamaan kamoja muuttoa varten. Muutettaisiin Emilin kanssa yhteiseen kämppään elokuun alussa. Siitä olis vain viis kilsaa meidän koululle.

Havahduin ovikellon soimiseen. Olin ehkä vältellyt ihmisiä jo tarpeeksi, joten päätin mennä avaamaan.

Mä en kumminkaan olettanut että oven takana olisi juuri hän.

"Anton?" mä sanoin hämmentyneenä ja päästin sen sisälle. Oudointa tilanteessa oli se, että hän itki. Anton itki tosi harvoin kenenkään näkyvillä.

Anton romahti mun syliin. Mä vaan pitelin sitä mun halissa. Se itki ja itki ja itki. Mä talutin sen mun huoneeseen ja vetäisin sen mun syliin.

Jossain vaiheessa Anton nukahti. Mä vaan silitin sen hiuksia ja mietin että mikä sitä vaivas.

Kului ehkä kolme tuntia. En ollut hirveän tietoinen kellosta. Mulla ei nimittäin ollut semmosta mun huoneessa ja mun puhelin oli edelleen lipaston laatikossa.

Olin käynyt päässä jo kaiken mahdollisen mitä Antonille olisi voinut käydä. Huumejutuista sen isään.

Anton alkoi kumminkin heräilemään. Hän avasi varovasti silmänsä ja kun huomasi minun olevan siinä vieressä, hän peruutti kiinni seinään.

"Ju-Jupiter" Anton sanoi värisevällä äänellä. Ihan kun sitä ois pelottanut, että mä rikon sen.

"Mä oon tässä ei oo mitään hätää" sanoin rauhoittelevasti ja vetäisin jätkän takaisin mun haliin.

Hetken päästä se rauhoittui kokonaan.

Me katsottiin toisiamme silmiin ja oltiin hiljaa. Ei mikään kiusallinen hiljaisuus vaan semmoinen romanttinen. Ei, ei romanttinen. Kaverillinen?

"Mä tykkään susta, oon aina tykänny" Anton kuiskasi hiljaa.

Mä olin todella hämmentynyt. Ensin se tuli tänne itkien ja sitten kertoi että se tykkää musta. Kaiken lisäksi ne tutut kipinät valtasi mun kehon.

Mä kutsuin niitä Anton kipinöiksi.

"Mun pitäs varmaa mennä" Anton sanoi nopeasti ja oli jo lähdössä. Mulle iski paniikki, en halunnut että se lähtee ja mä tosissani rakastan sitä.

"Mäkin tykkään susta" totesin ja vetäisin sen takaisin sängylle.

"Hitto" se murahti ja suuteli mua. Tätä tunnetta mulla oli ikävä. Antonin kädet pyörittivät mun hiuksia samalla, kun minun kädet vaelsivat tuon paidan alle.

Me suudeltiin pitkään. Todella pitkään. Lopulta me säpsähdettiin siihen, kun ovikello soi.

"Mä meen avaan, venaa tässä" totesin ja painelin ovelle.

En hirveästi yllättynyt, että oven takana seisoi mun parasystävä.

"Vitun idiootti, mä oon ollu huolissani" Emil murahti ja halasi mua. "Kolmeen viikkoon et oo sitte voinu näyttää yhtään elonmerkkiä"

"Sori Emppu, oli paljo mietittävää" naurahdin ja lähdin kävelemään Emil perässäni mun huoneeseen. "Silti sä olisit voinu ilmottaa, olin susta iha hiton huolissaan" Emil tivasi ja jatkoi mun seuraamista.

Anton istui mun sängyllä ja Emil katsoi tilannetta järkyttävästi kun hyppäsin Antonin viereen.

"Mitä mä oon missannu?" Emil kysyi hämmentyneenä ja istui mun pelituoliin.

"Aika paljon kaikkee" Anton mutisi ja veti mut kainaloonsa.
Mulla oli tosi turvallinen olo siinä. Sain niitä tiettyjä kipinöitä, joita kutsuin Anton kipinöiksi ja perhosia vatsaan. Miten en ollut ikinä Teemun kanssa tajunnut, että jotakin puuttuu, vaan tajuan sen nyt vasta kun olen Antonin kanssa.

"Voisko jompi kumpi kertoo koko jutun" Emil kysyi, jolloin mä sitten aloin kertomaan, koko jutun alusta loppuun. Siitä mitä Teemun kanssa oli käynyt, tähän hetkeen.

Emil oli aika pitkään hiljaa kuin miettien mun sanoja ja sanoi sitten "wow, en ihan olettanut tollasta mutta joo käy järkeen, hyvä et löysitte toisenne jos se tekee teidät onnelliseks"

Me vain hymyiltiin Antonin kanssa.

Elokuun 2 pvä

Kesä oli mennyt ihan hiton nopeasti ja olin tehnyt vähän kaikenlaista, mutta enimmäkseen vain hengaillut Antonin ja muiden jätkien kanssa. Oltiin käyty huvipuistossa ja Virossakin yhessä. Se reissu oli hemmetin hauska.

Mutta tänään olisin kumminkin muuttamassa Emilin kanssa. Anton ja mä oltiin sovittu että nähään aina viikonloppuisin ja lomalla. Kyllä mekin selvitään kun kunnolla yritetään. Kohta alkais lukio stressi ja kaikki muu semmonen, mutta nyt oltaisiin vaan rauhassa pari päivää muuton jälkeen.

————

sanoja: 708
julkaistu: 15.1.2023

mä oon todella pahoillani että tässä luvussa on kestänyt puol vuotta ja myös siitä että tää kirja loppuu nyt ja kiiitooss kaikille jotka on tätä lukenu❤️❤️

Mulla on myös muita kirjoja joten tsekkaa mun profiili🥰