Look mom, I did it // Blind Channel

6. Lepopäivä

-Tommi-
Oltiin juteltu Ollin kanssa. Porko oli lähtenyt kotiinsa vaihtamaan puhtaita vaatteita ja sen sellaista. Olli teki meille parhaillaan ruokaa, kun taas itse istun sohvalla katsoen tv-tä. Salkkareiden uusintoja.

Olli kertoi ahdistuneen ajatuksesta että hän ei kestäisi jos rakastuu Aleksiin uudestaan, jonka jälkeen tämä lähtisi hänen elämästä, ja hän olisi taas pohjalla. Joutuisi käymään terapioissa ja joutuisi kuuntelemaan meidän jätkien lässytystä siitä kuinka 'kaikki järjestyy kyllä' ja 'sä oot vahva, älä luovuta'. Eihän kukaan sellaista halua, saatikka jaksa. Ahdistuksen jälkeen alkoi yliajattelu. Kuinka Aleksi vain leikkisi hänen tunteillaan. Aiheuttaisi Ollille sitoutumis- ja luottamusongelmia.

Sanoin Ollille että saisi luvan puhua Aleksin kanssa asiat läpi. Eihän he voi pitää mykkä koulua toisilleen kuin uhma ikäiset. Pää asia että tulisivat edes toimeen. Ilman itkemistä, yliajattelua saatikka paniikkikohtauksia.

<timeskip>

"Kiitos ruoasta. Mä taidan lähtee studiolle." Kiitän ja nousen pöydästä. "Mennäänkö samaa matkaa?" Tuo kysyy. "Sinä jäät tänne. Lepopäivä." Komennan.
"Mut-" "Äppäp! Ei muttia. Sä pysyt täällä. Piste." Sanon ja kävelen kohti eteistä. "Eikä pyörä lenkkejä tai kaupassa käyntejä. Katot Netflixiä, joogaat ja runkkaat. Kyllä sä selviät. Huomenna reenikselle sitte taas." Sanon samalla pukien kenkiä jalkaan.
"Näkemiin!" Huudan ja astun rappukäytävään.

-Aleksi-
Istun työtuolissani pitäen jalkoja pöydällä. Sylissäni on vihko, johon olen illalla/yöllä kirjoitellut mahdollisia lyriikoita. Tuolla tavalla tunteet pinnassa saikin hyviä alkuja. Tai inspiraatioita.
Kuuntelen kuulokkeistani slipknottia. Niin sanottua nuu metallia. Suljin silmäni ja uppouduin ajatuksiini.

Säikähdän kun joku napauttaa sormellaan minua olkapäähän. Avaan silmäni ja käännyn tuolillani samalla nostaen jalat pois pöydältä. Tommi.
"Päivää" tuo tervehtii. "Moi" sanon ja laitan musiikin pauselle. "Tiiätkö keitä muita on tulossa? Ja monelta. Kerkeisinkö käydä syömässä?" Kysyn.
"Etköhän sä kerkee. Kaikki muut on kait tulossa paitsi Olli." Tuo sanoo. "Onhan sillä muuten kaikki ok?" Kysyn samalla etsien puhelintani pöydältä, samoin lompakkoa. "On sillä jo parempi fiilis. Olis se tullu jo tänää tänne mut kielsin. Lepää nyt vaa rauhassa nii saa mieli vähä lomaa." Tuo vastaa. Päädyn vain nyökkäämään. En halua tunkeilla toisten asioihin. Olli kertoo kyllä itse jos vain haluaa.
————
Olen menossa kotiin rakkaalla autollani. Liikennevaloihin pysähdyttyä huomaan tutut kasvot suojatien toisessa päässä. Olli. Hymyilen tälle vähän. En saa kuitenkaan vastakaikua hymylleni. Tuo vain alkaa ylittää suojatietä. Tai ainakin luulin niin. Pian hän istuukin jo vieressäni pelkääjän paikalla. "Kyläänkö meinasit tulla?" Hymähdän. Tuo on vain hiljaa. Oonkohan mä oikee tyyppi tollaselle olotilalle? Eteenkään nyt. "Haetaanko ruokaa, himas on ehkä makaroonia." Kysyn tuolta. "Hae sä vaan, mä en tarvii" Saan vastaukseksi. "Mä tarjoon"

-Olli-

Avaan auton oven ja astun siinä ulos mäkki safkat käsissä. Taiteilen oven jalallani kiinni, josta saan Aleksilta naurahduksen. Älä sinä siinä yhtään ala kuule. Haluaisin puhua asiat läpi. Ei olisi kiva aloittaa töitä mykkäkoululla tai vittuilulla.

<><><><><><><><><><><>
Pyrin kirjottaa teille 400-700 sanan lukui, mutten aina siihen pysty🤧 haluisin kuulla sellast mp tässä vaiheessa. Lusikkalapsi on ainoo kuka tässä varmaa ees vastaa😪💅