luku 2.

1.4K 38 0
                                    

"Eikö niiden pitäis olla jo täällä?" Miisa sanoi kärsimättömänä kurkkien ikkunasta ulos. 

"Kyllä ne kohta tulee älä nyt hermoile kulta pieni" Louis huikkasi keittiöstä popcornien paukahdellessa mikrossa. 

Miisan vanhemmat olivat lähteneet yöksi pois, joten Miisa ja hänen poikaystävänsä Louis olivat päättäneet järjestää illanvieton parhaiden ystävysten kesken. He odottivat Harrya, Kaislaa, Lauraa, Liamia, Sannaa, Zaynia ja Niallia. Harry ja Kaisla ovat seurustelleet heistä kaikista pisimpään, eli kaksi ja puoli vuotta. Lauran ja Liamin seurustelusuhde on vielä aika tuore, mutta heidän tähän mennessä kolme kuukautta kestänyt suhteensa on hyvällä pohjalla ja he ovat todella läheisiä keskenään. Sanna, Zayn ja Niall ovat vielä sinkkuja, mutta tyhminkin tietää että Sannan ja Zaynin välillä on seurustelun esteenä ainoastaan aloitteen tekemisen vaikeus. Niall on ainoa sinkku, mutta se ei todellakaan johdu hänen ulkoonäöstään tai luonteestaan, hän vain pitää suurimmaksi osaksi tyttöjä hyvinä ystävinään ei enempää. Miisa ja Louis ovat olleet yhdessä vuoden ja kaksi kuukautta. He ovat kaikki keskenään parhaita ystäviä.

"Nyt tuli Harry ja Kaisla!" Miisa intoili nähdessään ystävänsä ikkunasta. Hän kiiruhti ovelle. Louis tuli hänen perässään. Harry ja Kaisla tulivat sisälle taloon.

"Täällä on teitä odotettu kuin pikkulapsi joulupukkia" Louis sanoi nauraen ja kietoi kätensä Miisan ympärille. Miisa tökkäsi kultaansa hellästi kylkeen ja näytti tälle kieltä. 

"Hah, mä olin jo kauan valmis mutta kyllähän naiset tiedetään, ei löydy sopivia vaatteita ja hiukset on aina huonosti" Harry sanoi kiusoitellen. Kaisla mulkaisi Harrya ja he molemmat alkoivat nauraa.  Ovikello soi ennen kuin Harry ja Kaisla olivat kunnolla ehtineet edes takkejaan riisua. Miisa avasi oven ja siellä oli Laura, Liam, Sanna, Zayn ja Niall. 

"Tervetuloa ihanaa nähdä teidät!" Miisa hihkui innoissaan. 

"Sinä se vaan jaksat olla iloinen meidän näkemisestä vaikka siitä ois tunti kun viimeks nähtiin" Sanna nauroi ja halasi Miisaa. 

Koko porukka oli viimein päässyt peremmälle ja he istuivat olohuoneen suurella sohvalla. 

"Me ajateltiin, että voitaisiin katsoa elokuva jos kaikille vain sopii?" Miisa ehdotti heti alussa. Kaikki nyökkäilivät ja mumisivat jotain myöntäviä vastauksia.

"Mitenkäs Sanna ja Zayn, tai siis miten teillä menee?" Harry kysyi. Kaikki katsoivat ensin Harrya ' oliko pakko?' ilmeellä, ja sitten kaikkien katseet kääntyivät Sannaan ja Zayniin jotka punastelivat sohvan nurkkapaikalla.

"Siis miten niin?" Sanna kysyi yrittäen kuulostaa tietämättömältä.

"Mitä miten niin? Siis joko te nyt olette yhdessä?" Harry jatkoi. Harry on porukan ajattelemattomin. Hän ei yleensä paljon pohdi mitä sanoo.

"Ei me olla. Kyllä me sitten ilmoitetaan jos jotain ilmoitettavaa on" Zayn sanoi hiljaisella äänellä. Kaikki nyökkäiliävät jälleen. 

"Tuota.. Minulla saattaisi olla jotain kerrottavaa..." Niall aloitti. Kaikkien päät kääntyivät häneen yllättyneinä.

"...Tehän tiedätte että käyn siellä kahvilassa töissä nykyisin. Tänään sinne sitten tuli tyttö joka osui heti silmääni. Todella kaunis. Hänen hiukset oli tosi söpösti sekaisin huonon sään takia. SItten vein hänelle hänen tilaamansa laten, mutta hän läikytti sitä päälleen vahingossa ja siinä kun autoin häntä pyyhkimään sotkun, minusta tuntui että tässä tytössä on jotain ihan erilaista kuin kenessäkään muussa" Niallin lopetettua selittämisen, kaikki istuivat aivan hiljaa. Yhtäkkiä Louis rikkoi hiljaisuuden.

"No mutta sehän on hienoa! Juttelitko sä sen tytön kanssa sitten? Annoitko puhelinnumeron vai mitä?" 

"Ei kun toin sille uusia papereita niin kirjoitin yhteen niistä ja ehdotin että tapaisimme huomenna uudestaan kahvilassa" Niall kertoi.

"Wau, mä en tiennytkään että sustakin löytyy noin romanttinen puoli! Toi oli just joka tytön unelma. Ihan kuin jostain elokuvasta" Kaisla sanoi ja katsoi Niallia ihaillen. Niall hymyili tyytyväisenä ja hänen katseestaan saattoi jopa huomata että tämä tyttö on jotain todella erilaista ainakin hänen mielestään. 

"Millon me nähdään se tyttö?" Miisa kysyi. Louis katsoi häntä hölmistyneenä.

"Eihän Niall edes tunne sitä tai tiedä tuleeko se tyttö huomenna sinne kahvilaan, että odotetaan ihan rauhassa että ne edes tutustuisi ensin jooko?" hän sanoi sitten. Miisa näytti ensin pettyneeltä, mutta sitten hän sai idean. 

"Mennään kaikki huomenna sinne kahvilaan tavallaan niin kuin oltaisiin ihan sattumalta tultu samaan paikkaan samaan aikaan että sitten me nähdään se  tyttö!" Kaikki pyörittelivät silmiään ja naurahtelivat Miisan idealle. Pian Miisa itsekin tajusi että idea oli ehkä maailman huonoin ja että ehkä on parasta antaa Niallin tutustua tähän 'mysteeri tyttöön' ensin itse ja sitten vasta esitellä se ystäville.

"Joo joo okei mutta heti sitten jos tutustut siihen paremmin, tuot sen näytille" Miisa sanoi luovuttaen. 

"Tottakai. Mutta ensin toivotaan että se tyttö edes ilmestyisi sinne kahvilaan huomenna" Niall sanoi ja hymyili. 

"Katsotaanko nyt vaikka sitä elokuvaa ja jutellaan sitten lisää?" Sanna ehdotti. Idea oli kaikkien mielestä todella hyvä. Miisa otti hyllystä elokuvan "Love Story" ja laittoi se pyörimään. Palatessaan takaisin sohvalle Louisin viereen, Miisa ei voinut olla huomaamatta kuinka Zayn hivutti kätensä varovaisesti Sannan käteen. Tyytyväisenä Miisa istahti sohvalle Louisin kiertäessä kätensä hänen ympärilleen. Kun elokuva alkoi, Miisasta tuntui yhtäkkiä siltä kuin koko elämä olisi jotain rakkaus tarinaa ja se jos jokin sai hymyn huulille.

Just friends?Where stories live. Discover now