Ville Valo Loophole [Suomeksi][completed]

Kirkkaampi kuin yksikään valo

Taksimme kaartaa pienen syrjäisen ravintolan pihaan. Ville kuiskaa kuljettajalle jotain ja nousee autosta ennen minua. Hän kävelee auton ympäri avatakseen minulle oven. Nousen matalan Mersun pehmeältä nahkapenkiltä kolean kosteaan säähän. Viinin hellä jälkimaku väreilee suussani kun kävelemme Villen kanssa rinnakkain kahvilaan.

Astumme tummasta tammiovesta piskuiseen, mutta trendikkääseen saluunaan. Vaikka kahvila sijaitseekin keskellä ei mitään, mutta kun astuu sisälle, voi melkein kuvitella olevansa Helsingin ydinkeskustassa. Katosta roikkuvat lamput luovat hailakan valaistuksen tummien seinien imiessä suurimman osan niiden tuottamasta valosta itseensä. Tarjoilutiskin takaa meitä tervehtii blondi nainen. Vastaamme Villen kanssa hänen tervehdykseensä.

-Sä voit mennä jo pöytään istumaan, Ville kehottaa minua ja viittoo pöytiin päin.

Nyökkään hänelle vastauksen ja valitsen istumapaikaksemme ikkunapöydän. Näen, kun Ville puhuu blondille tarjoilijanaiselle jotain, mutta en tänne asti kuule mistä he puhuvat. Hetken päästä nainen poistu tiskin takaa keittiön puolelle ja Ville kävelee pöytämme luo ja istuu alas. Ikkunasta tulviva valo korostaa hänen teräviä kasvonpiirteitään ja saa hänen silmänsä näyttämään vieläkin kylmemmiltä.

Korot kopisevat laminaattilattiaan, kun sama blondi tarjoilijanainen tuo eteemme punaviinipullon ja viinilasit. Hän kaataa lasimme puolilleen ja poistuu taas. Kilistämme laseja jo toisen kerran Villen kanssa. Tällä aikaa blondi tarjoilija on kerennyt hakemaan jostain lasisen vaasin ja ruusukimpun. Hän laskee vaasin pöydälle ja asettaa verenpunaiset kerrotut ruusut siihen pystyyn. Tarjoilija vinkkaa minulle silmää ja poistuu sanaakaan sanomatta. Kuulen villen kuiskaavan hänelle kiitoksen. Ville laskee kätensä pöydälle ja minä tarun niihin. Pitkään vain tuijotamme toisiamme silmiin niihin hukkuen.

-(Y/N), tiedän, että en ole ollut sua kohtaan kovinkaan ystävällinen, Ville pitää tauon ja kääntää mietteliäästi katseensa ulos ikkunasta.

-Se ei johdu siitä, etten pitäisi susta, päin vastoin, Ville huokaisee ja kääntää katseensa taas minuun.

Sydämeni hakkaa ja käteni hikoavat. Mutta tämä ei johdu paniikista. Tämä johtuu Villestä. Villen ei tarvitse sanoa sanottavaansa loppuun. Tiedän mitä hän haluaisi sanoa. Tiedän mitä hän tarkoittaa. Uppoan hänen sinisiin silmiinsä, jotka nyt loistavat kirkkaampana kuin yksikään valo tämän maan päällä.