kliseen kasvattamat

Huurre | suurin niistä on rakkaus

Huurre Ruusu | suurin niistä on rakkaus
sisältövaroitus // hengellinen/uskonnollinen väkivalta ja trauma (kristinusko)

"Mitä se tarkottaa, kun on sateenkaaren väristä?"

Tuijotin äitiä ja kaipasin vastausta. Hän sekoitti salaattia kulhossa ja katsoi isään ennen minua. Jo siitä tiesin, että sitä ei olisi varmaan kannattanut kysyä. 

"Sateenkaaria on taivaalla sateen jälkeen", äiti sanoi.

"Juhliiko ne siellä telkkarissa sitten sitä että sade loppui?" jatkoin uteliaisuuttani.

Äiti laski kauhan vasten kulhon reunaa ja katsoi taas vain isään. Olisin halunnut, että hän olisi katsonut minua. En ymmärtänyt, mikä kysymyksessäni oli vikana, jos hän ei edes kertonut sitä. Joskus äiti oli outo ja epäselvä.

"Oletko sä jättänyt television päälle?" äidin ääni oli vähän pelottava.

"Sieltä tuli vaan uutiset. Luulisi nyt, että ne olisi turvallisia", isä vastasi.

"No tässä mätänevässä läpeensä syntisessä maassa mikään ei ole enää turvallista! Pitää jättää poika kohta kotiin ja teljetä huoneeseen ilman laitteita, ehkei se sieltä sitten saa niitä sairauksia."

"Kuka tulee sairaaksi?" minä piipitin.

Äiti vilkaisi minuun. Enää en halunnutkaan sitä. Äidin silmissä oli mörkö.

"Menepä sinä huoneeseesi siitä, Huurre."

Minä menin. Oven läpi kuului huutoa ja ärtyneitä valituksia. Istuin matolle ja suoritin päivän raamatunlukuhetken. Äiti sanoi aina, että koskaan ei jäänyt yksin, koska Jumala oli aina kanssani. Minä en tarkalleen tiennyt, kuka hän oli, mutta äiti ja isä sanoivat, että hän rakasti minua. Hän asui taivaassa ja katseli meitä, ja hänestä oli kirjoitettu kirjakin. Hänen oli oltava tosi hyvä ihminen.

-

"Joko sä olet menossa nukkumaan?" äiti tuli huoneeseeni kahdeksan aikaan samana iltana.

"En mä jaksa vielä. Ei väsytä."

"Kyllä sun pitää jo mennä nukkumaan."

"Miksi kun ei väsytä?"

"Huurre, nyt nukkumaan."

Minä en halunnut mennä, mutta äidin ilme oli tuima. Kömmin petiin, ja hän istahti peiton päälle. Mörkö ei ollut mennyt hänen silmistään. 

"Iltarukous."

Sitten hän ei pussannut minua, ei edes silittänyt. Hän vain toisti ristinmerkkiä ja kuiskasi ylimääräisen rukouksen. Se johtui varmaan siitä, että olin kysynyt sitä asiaa sateenkaarista tänään. Niin sen oli oltava. Jäin ajattelemaan sitä, enkä osannut mennä nukkumaan, joten nousin sängystä.

En mennyt heti valon sulkemisen jälkeen nukkumaan ainakaan viikkoon. Leikin leluillani, koska heillä oli paljon tehtävää ennen aamua. Sitten astuin muovikulhon päälle rasahtavasti. Kohta maailma oli pelkkää syttyvää valoa ja järkyttynyttä katsetta ja huutoa. Mikä suhun on mennyt mikset sä ole nukkumassa Jumalan tähden sinun kanssasi lapsi!

Äiti istui sänkyni vierellä kädet ristissä kunnes nukahdin. Ainoa ongelma oli se, etten nukahtanut. Äiti rukoili puolestani ja laittoi lisää enkelitauluja huoneeseeni. Hän puhui demonin karkoittamisesta ja rukoili. Minä en nukahtanut. Näin sarvipääihmisen pääni päällä ja vedin peiton silmille, ja äiti rukoili.

En vain nukahtanut. Parin viikon päästä äiti alkoi huutaa, että jos en nukkuisi, niin sitten minä joutuisin pois kotoa. En halunnut pois kotoa, ja niin minä yritin sulkea silmäni ja pitää ne kiinni. Uni ei tullut mutta kyyneleet tulivat kyllä, ja äiti huokaisi ja tuskastui ja lähti huoneesta, ja isä tuli sinne ja sanoi että nyt meidän lapsi on riivattu. Minä en ymmärtänyt, mitä se tarkoitti, mutta minua pelotti.