Palava Sydän 4

30. Pilvillä tanssimista

Joonas pov.

Päätin tehdä extempore reissun kotiin, jos vanhempani suostuisivat näkemään minut. Olemme olleet perheeni kanssa riidoissa keskenään ties kuinka kauan.. en tiedä tarkkaa syytä mutta aina joku on vihainen jollekkin ja nyt kaikki on vihaisia toisilleen.

Pääsin tuon talon pihalle. Katson taloa ja silmäni alkavat vähän kostua. Kuivaan silmäni ja koon itseni kasaan.
Kävelen ovelle ja koputan siihen varovaisesti. Oven avaa äiti ja isä seisoo  noin metrin päässä takana.
"EIKÖ ME OLLA PUHUTTU TÄSTÄ ETTEI OLLA VÄLEISSÄ NIIN TÄNNE EI TULLA" Isä huusi.
"A-ante-eks" Sönkötän ja vajoan maahan pillittämään kuin joku vauva.
"Mä en jaksa tätä enää mä haluan pois ja tää on ihan hirveetä" Itken maassa.
"Joonas mikä on" kuulen huolestuneen äidin äänen. 
"Tule sisälle" Tuo jatkaa.

Isä nostaa minut maasta ja nyt istun sohvalla.
"Noniin joonas kerro kaikki" Isä sanoo.
"Bändi on hajonnut, kaikki on riidoissa, me ollaan riidoissa, ollilla ja aleksilla on toisensa, joel vetelee yksin iloisena ystäviensä kanssa, Tommi on kihloissa sen Juulin kans, Niko otti avioeron ja on nyt sala rakkaansa kanssa yhdessä onnellisesti ja mulla ei oo ketään oon aivan yksin eikä kukaan välitä musta. Mua käytetään vaan hyväksi tai sit vaan sen takia että ne sais julkisuutta" Sanon itkien.

Skip. Pari päivää.

Olin tullut takaisin kotiin ja nyt olen matkalla kauppaan. Syksyinen ilma viilentää sopivasti.

Saavuin kauppaan ja kävelen pasta osastolle hakemaan makaroonia.
Käännöksen kohdalla törmään johonkin.
"Anteeks, pitäs oppii kattoo eteen päin" sanon nopeasti ja katson kehen törmäsin.
"Joo ei se mitään" henkilö sanoo kehen törmäsin.
Huomaan tutut kasvot..
"Olli?" Sanon hiljaa.
"Joonas?" Kuulen tuon sanovan.
Tunnen silmieni kostuvan ja yritän estellä kyyneleiden tulemista.
Minusta on tullut hirveä itkupilli kaiken tämän jälkeen.
"Mitäs sä" Tuo kysyy.
"Ei mitään ihmeellistä, kaupas vaan" Vastaan yrittämättä kuulostaa itkuiselta.
"Mites sä ja aleksi" Kysyn.
"Ei mitään ihmeellistä, elämä on just mallillaan ja assukin viihtyy ja lucakin on mukava poika, ei varmaan tän huonommin voi mennä" Tuo sanoo.
"Haha joo kiva" Vastaan.
"Bändi ja tää meidän kuuden henkinen kaveruuden lopetus niin avas mulle et kavereita menee ja tulee mitä jäädä menneitä murehtimaan" Olli sanoo.
Tunsin nenässäni polttavan.
"J-joo a-aivan v-varmasti" sanon yrittäen estää murtumisen.
"Joonas? Onks kaikki hyvin" Tuo kysyy.
Meinaan murtua tuon lauseen kuultuani. Pidän kyyneleet vain sisälläni.
"J-joo on" Vastaan.
"Joonas mä tunnen sut me oltiin psrhaita kavereita" Olli sanoo.
Oltiin..
"Niin.. oltiin.. miks mä en kelpaa enää kellekkään tälläsenä kun mä oon? Miks mä en saa olla se sama entinen Joonas? Miks mun pitää vääntää muille aina teko pirteää hymyä. Mä en jaksa tätä enään mä en riitä kellekkään ei kukaan halua olla mun kans" sanon murtuen itkuun.
"Joonas mitä ihmettä kyllä sä riität mulle sä riität" Olli sanoo.
"Miten muka, ei me olla enää ees kavereita. Älä mielytä ihmisiä kun ne tietää että sä puhut paskaa. Sun elämäs on pelkkää pilvillä tanssimista, sä et ees käy töissä, Aleksi on sulle se pilvi se tekee töitä, elättää sua ja Aleksanteria, sitkun sun ja aleksin juttu on ohi, se pilvi murenee ja sä tiput sieltä alas. Maahan laskeudessa menee päiviä ja huomaat että tippumisen seurauksena sun sisäinen mieles on murskana, alat tajuamaan ettei kukaan välitä susta, ryhdyt itse tuhoiseksi, rypeät itse säälissä, alat melkein joka päivä pikku asioista itkemään koska sä oot sisältäs aivan loppu etkä jaksa enää. Sit tulee se joku entinen läheinen ihminen sanomaan sulle kuinka sä 'riität kaikille ja oot hyvä juuri omana itsenäs' ei se mene niin! Sä et oo mun pään sisällä, ajattelee mailmaa vähän laajemmalta kun oman pääkoppas sisältä" sanon tylysti ja ohitan tuon tönäisee olkapäälläni.
Tein loppu ostokset ja lähdin kotiin.

Sanoja 592