istuin puiston penkillä, hän tuli siihen
hän tapitti minua katseellaan,
josta huokui kiinnostus ja viisaus
hänen olemuksensa todellisuus, raukeus
höyhenpeitteensä pimeä yötaivas välkkyvine revontulineen
nokka tikari, jolla voisi sivaltaa
vahvat siipensä silta maailmojen välillä
henkäisin,
hänessähän oli kaikkeus
ja hetkeksi, näin luulen,
maailmamme kohtasivat,
hänen häpeilemätöntä olemustaan tuijottaessani, sydän
alkoi katumaan ahneuttaan
sitä, että oli koskaan -
hän levitti jylhät siipensä
silmän- siivenräpäys vain
hän oli jo omassa maailmassaan minä omassani
silta niiden välillä oli sortunut
YOU ARE READING
Runoja tuhosta & toivosta
PoetryRunokokoelma, joka kertoo tuhosta, rikkoutuneista yksilöistä ja planeetasta, kivusta jonka usein haluaisimme sysätä syrjään. Vastapainoksi toki jotain toiveikastakin, sillä kai täällä on muutakin kuin pelkkä pimeys. Aihe on melko laaja, joten runot...
