Breath and you are dead || Blind Channel

19

Joonas

Vilkuilin hermostuneena studion ikkunoiden puolella sijaitsevaa seinäkelloa ja heiluttelin vuoron perään molempia jalkojani sohvan käsinojan ylitse. Joelin oli määrä saapua studiolle näillä minuuteilla ja pelkkä ajatus siitä sai mieleni hermoraunioille. Emme kuitenkaan olleet edes millään tasolla vakuuttuneita siitä, että Joel olisi ilmaantumassa. Kukaan ei ollut vaivautunut pyytämään käsiteltävän asian keskipistettä paikalle, joten jäimme sen haaveen varaan, että Joel muistaisi työpäivän ja olisi halukas näyttämään naamaansa...

Avaimen kääntyminen lukossa ja siitä seuraava oven avautuminen saivat kaikkien studiossa istuvien päät kääntymään eteistä kohti. Olimme kaikki varmasti jollain tasolla hermona, mutta minun hermoni liittyi tasoon, josta kukaan muu studiosta löytyvä ei ollut minua tai Joelia lukuunottamatta tietoinen.

Vaihdoimme tuttuun tapaan tervehdyksiä, vaikka varautunut ilmapiiri oli melkein käsin kosketeltavissa. Minä en henkilökohtaisesti uskaltautunut vilkaisemaan Joelin kasvoja, joten päädyin mutisemaan tervehdykset studion nahkasohvan kanssa.

"Miten menee?" Niko aloitti olevinaan luonnollisen keskustelun, mutta epävarmuus oli havaittavissa tuon kasvojen lisäksi myös tuon äänestä. Ei sillä, että me muut olisimme olleet erityisen rentoja tai normaaleja.

"Ihan hyvin", Joel vastasi olkia kohauttaen ja istuutui meidän muiden tapaan sohvalle Nikon viereen. Vedin kuin automaatiosta jalkojani lähemmäs rintakehääni ja sain Joelin huomion kiinnittymään itseeni. Väistin tuon katseen vilkaisemalla jälleen kelloa, vaikka olisin yhtä hyvin voinut vilkaista Tommin yksityisaluetta. Yhtä luonnolliselta se vaikutti.

"Kuule siitä eilisestä...", Tommi aloitti keskustelun hyppäämällä suoraan syvään päähän. Tuolla ei ollut tapana kierrellä asioita.

"Unohdetaan se. Se on ollutta ja mennyttä", Joel tokaisi ennenkuin Tommi sai asiaansa sanottua loppuun. Joel loi kaikille läsnäolijoille vuorollaan pikaisen hymyn vahvistaakseen viestinsä, mutta minä en ollut yhtään vakuuttunut. Olin pelottavankin hyvä tulkitsemaan tuon ilmeitä ja eleitä, eikä mikään niissä viitannut, että tuo olisi todellisuudessa halunnut kuopata asian. Paremminkin tuo kaivaisi ruumiin ylös haudastaan, kun vähiten sitä osasimme odottaa...

"Täydellistä. Joko me sitten alettais vihdoin töihin?" Tommi myhäili tyytyväisenä ja löi kätensä yhteen sanojensa päätteeksi. Tuo oli selvästi tyytyväinen, ettei asiaa tarvinnut vatvoa enempää ja muiden hymyt vahvistivat asian myös heidän osaltaan. Minua Joelin yhtäkkinen asenteenvaihdos lähinnä kylmäsi.

"Alotelkaa te. Mun pitää käydä vessassa", sanoin pikaisesti muiden hyväksyvien nyökkäilyjen perään. Aivoni olivat umpisolmussa eteisessä olevien kengännauhojeni tapaan, enkä kyennyt aukomaan niitä etenkään Joelin läsnäollessa.

Suuntasin pikaisesti askeleeni studion vessaan ja pystyin tuntemaan takaraivossani Joelin polttavan katseen niin syvästi, että omistaisin varmasti pian palovamman kyseisessä kehonosassa. Ei olisi ensimmäinen ruhje, mitä Joel minulle aiheuttaisi viimeisen 24 tunnin sisällä...

Lukitsin vessan oven mahdollisilta häiriötekijöiltä ja nojasin käteni huokaisten vessan lavuaariin. Tilanne ei ollut järjellä selitettävissä. En jaksanut ymmärtää Joelin ajatuksenjuoksua ja vielä vähemmän jaksoin uskoa, että tuo olisi jättänyt tatuointistudionsa eiliseen.

Napakka koputus oven takana sai minut hätkähtämään horroksestani ja Joelille kuuluva ääni sai niskavillani nousemaan pystyyn. Eikö se ollut pahoinpidellyt sitä tarpeeksi jo polttomerkkauksellaan?

***
Sanoja: 432

🙌🏻🙌🏻