Rakkaat viholliset

5. Neuvosto

Babylonia

Shirin

Hänen korkeutensa, kuningas Darius, asteli hitaasti kohti pyöreää pöytää, jota ympäröivät neuvonantajat. Istuin tuolillani, yrittäen sulatella Sidonin tapahtumia. Gabriel rummutti hermostuneesti sormillaan pöytää.

– "Voiko joku Jumalan nimessä vihdoin selittää minulle, mitä hänelle tapahtui?!" Ääneni särähti särkyneesti hiljaisuuden keskellä, enkä voinut enää pidätellä itseäni. Huomasin rypistäväni mekkoni helmaa täysin voimin, pidättäen samalla henkeni.

- "Mitä hän näki, mikä oli niin kauhistuttavaa, että sai hänet täysin lamaantumaan?"

- "Shirin..." Gabriel aloitti, mutta sanat takertuivat hänen kurkkuunsa, ja hän jähmettyi paikoilleen.

.

.

.

Sidon

Banu

Olimme saapuneet hallintotaloon. Gabriel käveli minun ja Shirinin edellä. Joukot pysysivät takanamme. Rakennus vaikutti hylätyltä ja unohdetulta. Pölypallot muodostuivat nurkissa. Kynttilät olivat kuluneet ja sammuneet. Astuimme pääaulaan ja katselin tarkasti ympärillämme. Shirin suuntasi viestintähuoneeseen Gabriel hänen perässään. Hetken kuluttua Gabriel tuli seuranani

Saavuimme hallintotalolle. Gabriel käveli edellämme, minä ja Shirin hänen takana. Rakennus tuntui hylätyltä ja unohdetulta; nurkkiin oli kerääntynyt pölypalloja, kynttilät olivat palaneet loppuun ja sammuneet. Astuimme pääaulaan, ja silmäilin tarkasti ympärilleni. Shirin suuntasi viestintähuoneeseen Gabriel perässään. Hetken kuluttua Gabriel palasi takaisin luokseni.

- "Shirin tutkii papyruksia ja minä lähden etsimään sarpaatin"

- "Tuskin hän olisi täällä. Kaupungissa ei ole edes elonmerkkejä", vastasin

Gabriel nyökkäsi huomaamattomasti.

- "Pysy täällä lähellä. Jos näet jotain, ilmoita heti", hän sanoi ennen poistumistaan.

Pääaula oli tilava. Isot ikkunat avasivat maiseman Sidonin kaupunginaukiolla, jonka keskellä komeili iso monumentti. Tyhjää. Liikahdin kohti yhtä käytävää, ja askeleeni kaikuivat, kun kuljin syvemmälle.

Kävin jokaisen huoneen läpi, mutten löytänyt mitään huomiota herättävää. Tulostamme on kulunut jo jonkin aikaa ja yksinäisyys alkoi tuntua raskaan kiusalliselta. Aika tuntui venyvän epätodelliseksi. Shirin oli yhä viestintähuoneessa, kun näin kahden vartijan vartioivan tilan. Gabriel oli kadonnut jonnekin, ja tunsin, kuinka uuvuin tähän loputtomaan yksinvaellukseen. 

-"Gabriel?", kutsuin varovasti, ääni kantautui kumeasti tyhjässä tilassa. Ei vastausta.

-"Haloo?"

Kusipää. Ajattelin itsekseni. Jäät vielä käsiini, kun kehtasit jättämään minut tänne yksin harhailemaan? Seisahduin paikoilleni ja nostin katseeni ylös. Laskin katossa olevien viisikulmioisten kuvioiden määrää. Yksi, kaksi, kolme...mutta jokin ei tuntunut tavalliselta. Miksi matto, jonka päällä seisoin tuntui...näin kostealta? Käänsin katseeni hitaasti alas ja sydämeni jätti lyönnin väliltä. Maton reunus oli syvän punainen - veren värinen. Viiniä? Ei. Se ei ollut näin tumma. Verta?