Sattumaako

6

Heräsin kun aamu aurinko paistoi sädekaihtimien välistä. Olin nukahtanut Niklasta vasten. Herätin Niklaksen ja menimme aamupalalle. "Huomenta" Sara toivotti meille kun menimme pöydän ääreen. "Huomenta" vastasin ja aloin tehdä itselleni voileipää. "Moneltako meillä alkaa koulu tänään" Niklas kysyi kun istui viereeni. "10.00." vastasin. "Mä kysyn Kiiralt moneltako niillä alkaa koulu" Niklas sanoi ja otti puhelimensa taskusta. Nyökkäsin ja söin viiemiset palat leipääni. Sara lähti olohuoneeseen ja jäimme kahdestaan. "Onks se tyyppi vastannu sulle" Niklas kysyi kuiskaten. Otin puhelimeni taskusta ja katsoin näyttöä. Nyökkäsin hiljaa ja aukaisin viestin. "Musta tuntuu ettei sillä oo mitään väliä kuka mä oon, koska nyt pojat leikitte vähän turhan vaarallista leikkiä, mutta se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, eikö?" luin kuiskaten Niklakselle. "Mennään mun huoneeseen" Niklas sanoi ja lähti kohti yläkertaan. Otin muutaman hölkkä askeleen jotta sain tuon kiinni. "Anna sun puhelin" Niklas sanoi ja pysähtyi ovensa eteen. "Miks" kysyin tuolta ja otin puhelimestani kiinni. "Anna nyt se puhelin" Niklas sanoi. Ojensin puhelimeni tuolle ja katsoin kun tuo meni huoneeseeni. Hetken päästä Niklas ilmestyi takaisin ja mentiin hänen huoneeseen. "Miks sä otit mun puhelimen" kysyi hiljaa. "Koska mä oon ihan hiton varma että joku salakuuntelee meitä sitä kautta, ei se muuten voi tietää mitä me tehdään millonkin" Niklas sanoi ja istui sängylleen. "Mut voihan se kuunnella sunki puhelimen kautta" sanoi ja katsoin tuota kyseenalaistavasti. "Mä jätin senkin sun huoneeseen" Niklas sanoi ja näytti tyhjiä taskujaan. Nyökkäsin ja aloin miettimään. "Ketkä on meidän pää epäilyt" kysyin katsoen Niklasta. "Ainaki Sara" Niklas vastasi ja alkoi miettimään. "Siin tais olla meidän epäilyt ainaki tähän asti" sanoi samalla kääntäen katseeni ikkunasta ulos. "Joo niin tais, mut toisaalta ehkä ei kannatakkaan olla montaa epäiltyä niin on helpompi keskittyä siihen yhteen" Niklas järkeili. 

Kävelimme kouluun Niklaksen kanssa. Matkalla emme puhuneet paljon, koska olimme molemmat hyvin ajatuksissamme. Avasin lukion oven ja menimme kolmoskerrokseen, siellä meillä on ensimmäisenä matikkaa. Taas inhokki ainettani. Tänään onneksi saimme mennä ulos tekemään tehtäviä. "Viedään puhelimet mun lokeroon" sanoin Niklakselle kun lähdimme ulos luokasta. Niklas nyökkäsi ja näin me teimme. Ulkona mentiin istumaan kauimpaan nurkkaan mikä löydettiin. "Ooks keksiny jotain uutta" Niklas kysyi ja pyöritti tennarinsa nauhaa sormiensa välissä. "Tavallaan joo, ku eiks oo aika outoo että se kirjekuori mikä oli siel kirjan välissä, niin se lappu oli nimetty meille, joten mistä se opettaja ties antaa sen kirjan mulle" pohdin ääneen. "Niin äikän opessa on myös jotain epäilyttävää" Niklas sanoi mietteliäästi. "Ei voi olla vaan sattumaa että se kirje oli just siellä mun kirjan välissä" sanoin ja katselin ympärilleni. Ympärillämme kaikki muut tekivät tehtäviä ja supisivat jotain. Ketään siellä ei kiinnostanut meidän juttumme, onneksi. "Äikän ope on pakosti auttanut sitä murhaajaa, koska ei tää voi olla sattumaa" Niklas sanoi. 

Ruokatauolla menimme odottamaan Emilyä. "Pojat nyt on hätä tilanne" Emily sanoi. "Ota nyt ihan rauhassa ja kerro mitä on käynyt" Niklas sanoi ja otti Emilyn olkapäästä kiinni. "Kiira on kadonnut" Emily sanoi koittaen haukkoa happea. "Että mitä" Minä ja Niklas huudahdimme. "Mennään" Emily aloitti mutta Niklas laittoi kätensä tuon suun eteen. "Älä sano ääneen meitä salakuunnellaan" Niklas sanoi. Emily nyökkäsi ja otti paperi lapun taskustaa ja kirjoitti siihen "Mennään meille" tekstin. Nyökkäsimme Niklaksen kanssa ja lähdimme kävelemään.  

Emilyn ja Kiiran luona istuimme Emilyn huoneen lattialla. "Ootteks tehny katoamis ilmotuksen" Niklas kysyi Emilyltä. "Äiti ja iskä on poliisi asemalla tekemässä sitä" Emily sanoi ja istui myös alas. Puhelimeni värähti taskussani. Niklas sekä Emily kääntyivät minua päin. Otin puhelimeni taskustani hitaasti ja aukaisin juuri saamani viestin. "Se laitto kuvan Kiirasta" sanoin hiljaa. Emily repäisi puhelimen kädestäni ja jäi tuijottamaan sitä suu auki. "Voi vittu nyt ihan oikeesti" Niklas kirosi ja löi nyrkillään lattiaa. "Teillä on kuukausi aikaa löytää Kiira muuten Kiira on enää vain muisto" luin viestin ääneen. "Meiän on pakko lähtee nyt heti" Emily sanoi ja pomppasi ylös. "No mennään sitte" Niklas sanoi ja nousi ylös. "Mistä me alotetaan" Emily kysyi. "Ei mitään hajua" vastasin ja katsoin uudestaan viestit. "Ei näis oo mitään vihjeitä" sanoin ja laitoin puhelimen taskuuni. "Onneks rajana on vaan maapallo ja aikaa kuukaus" Niklas sanoi hymähtäen samalla kun lähti keittiötä päin. Puhelimeni värähti taas. Otin puhelimeni taskustani toistamiseen. "Nyt laitto kuvan" sanoin ja Emily ja Niklas tulivat molemmat katsomaan. "Mä tiiän missä toi talo on" Emily huudahti. "No mennään sinne sitte" sanoin ja lähdin Emilyn perässä eteiseen. Niklas otti keittiöveitsen ja tuli mukanamme ulos. 

Kävelimme viisi kilometriä hyvin reipasta tahtia, joten olimme ihan hengästyneitä kun olimme perillä. Talo oli autio, mutta silti ihan hyvässä kunnossa. Niklas avasi varovasti oven ja meni edeltä sisälle. "Onks tääl ketään" Niklas huudahti. "Tuskin, ei täällä oo asunu ketään varmaan 50 vuoteen" Emily sanoi ja jatkoi matkaa pidemmälle taloon. Menin viimeisenä ja varmistin ettei ovi mene lukkoon. "Ei Kiira kyl täällä oo" Niklas sanoi ja tutki keittiön kaappeja. "No oisko tääl ees jotain joka auttais meitä" kysyin. "Ehkä yläkerrassa on" Emily sanoi ja lähti sinne. "Oo varovainen ettet satuta ittees" sanoin tuon perään. "Mä huomaan kyllä miten sä välität Kiirasta, onks tunteita pelissä" kysyin Niklakselta joka kävi kolmatta kertaa läpi keittiön kaappeja toivoen että niistä löytyisi edes yksi vihje Kiiran katoamiseen liittyen. "Kyl niitä ehkä vähä on" Niklas vastasi hiukan punastuen. Hymähdin ja loin myös tutkia keittiötä. "Pojat tulkaa tänne" Emily huudahti yläkerrasta.