Novelli

Luku 1. (3. osa)

Astun ulko-ovesta kadulle. Yön viileys tuulahtaa vastaani saaden minut hytisemään. Aiemmin näkemäni nistikin on poissa, hänestä on jäänyt jälkeen vain tyhjä ruisku.

Kävelen kiirehtimättä hiljaisia katuja vailla määränpäätä. Annan jalkojeni johdattaa minua, ja huomaan suuntaavani automaattisesti kohti tuttua rantapolkua. Päätän kuitenkin jatkaa matkaa sen ohitse, sillä tiedän, etten ole jäämässä. Sen sijaan lähden kulkemaan kohti bussipysäkkiä.

Saavun nuhruisen katoksen luo, ja katson aikatauluja. Tähän aikaan valinnanvaraa ei ole paljon. Seuraavaan bussiin on vielä puoli tuntia, eikä sekään vie kauas. Huokaisen. En ollut suunnitellut ennen lähtöäni, minne menisin. Pohdin kuumeisesti, mitä teen seuraavaksi.

Alan kävellä kohti moottoritietä paremman suunnitelman puutteessa. Ehkäpä joku ottaisi yksinäisen tytön kyytiinsä. Tiedän kyllä, mitä vaaroja liftaamiseen liittyy, mutta vaihtoehtoja ei ole hirveästi. Täytyy vain pitää sormet ristissä ja toivoa, etten joudu ojasta allikkoon.

Päästessäni isommille teille alan nähdä vähäistä liikennettä. Aamuvarhaiseen tai yövuoroon töihin kiirehtivät perheenisät tuskin kuitenkaan olisivat oikea vaihtoehto minulle. Asiaa hankaloittaa myös se, että olen alaikäinen, joten en saisi ajoneuvoakaan mistään, saati pääsisi yksin ulkomaille. Ja vaikka ulkoisella olemuksellani ja tarpeeksi suurella määrällä itsevarmuutta menisin varmaan läpi täysi-ikäisestä, olen toistaiseksi vielä 17, joten minulla ei tietenkään ole ajokorttia eikä edes väärennettyjä henkkareita. Olen siis toistaiseksi umpikujassa.

Istun moottoritien laidalle käveltyäni sitä pitkin puoli tuntia. Autoja ajaa ohi harvakseltaan, mutten ole edes yrittänyt liftata vielä. Nojaan liikenneaitaan hampaat kalisten ja tuijotan pikimustaa taivasta mieli tyhjänä.

Kaivan röökiaskin esille ja poltan aikani kuluksi yhden. Sitten, hetken mielijohteesta kaivan muovikassista oluen ja korkkaan sen. Juon sen hitaasti tietäen, ettei turvallisuuteni suinkaan paranisi humalatilassa, päinvastoin. En kuitenkaan välitä, vaan juon tölkin tyhjäksi ja heitän sen taakseni ojaan.

Olen juuri alkanut harkita seuraavan juomista, kun kuulen taas pitkästä aikaa auton ääntä tieltä. Katsahdan ylös ja nousen seisomaan puistellen maantien tomua vaatteistani. Vedän henkeä, nostan peukaloni pystyyn ja jään odottamaan. Yllätyksekseni auto hidastaa kohdalleni, ja kävelen jännittyneenä sen luo.