Järven Jäät

6

Sanaakaan ei ole enää sanottu. Sairaanhoitajalle tosin piti todistaa kaiken olevan kunnossa, mutta toisilleen he eivät ole puhuneet. He ovat vain istuneet hiljaisuudessa, Sakari Rissanen ja Nina Sivula lukien kahviosta löydettyjä lehtiä, kun ei parempaakaan tekemistä ole. He ovat asettaneet tuolinsa vasten seinää, kahden metrin rako välillään. Järvinen on puolestaan nukkunut kevyesti, pää käännettynä kohti peilaavaa ikkunaa, toinen käsi vatsallaan. Kello näyttää puoli kymmentä.
     Ovelta kuuluu koputus. Järvinen havahtuu unestaan, ja jokainen olettaa koputtajan olevan sairaanhoitaja.
"Sisään", Sakari pyytää.
     Ovi avautuu, mutta sen takaa heitä katsoo sairaanhoitajan sijaan mustiin vaatteisiin pukeutunut Jarkko Pasanen, vieressään yhtä synkkä Timo Partti. He astuvat sisään saappaat kolisten ja sulkevat oven hiljaa.
"Lähtekää vittuun täältä." Järvinen kääntää päänsä takaisin kohti ikkunaa.
-"Joo teitä ei kaivata tänne." Nina puristaa lehteänsä.
     Kaksikko vain seisoo paikoillaan, kädet taskuissaan. Jarkolla on yllään nahkatakki, ja pieni pipo.
"Iivon ei kannata luulla että tämä olisi vielä ohi."
-"Joopa joo, turpa kiinni! Lähtekää nyt jo helvettiin täältä!"
-"No, itseasiassa kenenkään teistä ei pitäisi luulla että tämä on ohi."
     Sakari nousee ylös, lyö lehtensä tuolille ja astuu yli puolta päätä pidemmän Jarkon eteen.
"Nyt annat mun kännykän ja avaimet takaisin tai saat turpaan!"
     Mies hymähtää.
"No yritä vaan, rääpäle. Kiva huivi sulla."
     Sakari puristaa kätensä nyrkkiin ja iskee sen Jarkon poskeen. Tämän kasvot eivät liikahdakaan. Hän tarttuu kiinni Sakarin ranteesta ja puristaa niin lujaa ettei sormia pysty enää liikuttamaan, ja viskaisee käden alas. Sakari hieroo rannetta.
     Jarkko avaa nahkaisen takkinsa vetoketjua, ja laittaa kätensä povitaskuun. Sakari ottaa heti askeleen taaksepäin, mutta kädessä onkin hänen oma puhelimensa.
"Soita teille taksi." Hän heittää sen ilman kautta Sakarille.
-"Anna mulle sitten mun avaimet!" Nina nousee ripeästi seisomaan.
     Iso mies katsoo häntä hetken, sitten kaivaa toisesta taskusta helisevän nipun avaimia. Hän heittää ne omistajalle, ja sulkee vetoketjun.
"Onko sulla röökiä?"
-"No miksi vitussa mä sitä sulle antaisin? Eikä mun merkki kuule ole millekään tytön tylleröille. Se on vähän kovempaa kamaa."
     Nina katsoo Timoa anovasti.
"Ei mulla mitään röökiä ole."
-"Vittu."
-"No voi voi. Ihan oma vikasi on kun aloit polttamaan. Pidä hauskaa sitten kun kymmenen vuoden päästä sä olet ryppyinen ja ruma."
     Sakarin nyrkki lyö hänen kasvonsa pois päin. Jarkko tarttuu taas samasta ranteesta kiinni ja katsoo suoraan silmiin. Sakari katsoo takaisin, ja vihaisesti.
"Mun naiselle ei puhuta noin."
-"Sä näytät hei vihaiselta supikoiralta jolla on sikotauti. Turha luulla että sä olisit jotenkin pelottava." Jarkko laskee käden alas, ja katsoo sitten Järvistä. "Ja Iivo lähtee kotiin täältä. Luulisi ettei muutenkaan huvita maksaa toisesta yöstä." Hän kääntyy ovea kohti laittaen taas kätensä taskuihin.
     Miehet astelevat ulos päin, mutta Jarkko pysähtyy vielä oven eteen.
"Ja mä en anna aikaa levätä." Hän avaa oven ja poistuu Timon kanssa pahaenteisesti. Ovi sulkeutuu.
-"Soita se taksi. Nyt heti, Rissanen." Järvinen nousee sängyltä ja ottaa yöpöydän päältä vaatteensa. Sakari avaa kännykkänsä, jonka akku on onneksi säilynyt, ja alkaa näpytellä sen näyttöä. "Ja mene sä katsomaan mikä auto niillä on, Nina. Rekisterikilpi, merkki, väri."
     Tämä jostain syystä tottelee ja poistuu huoneesta. Järvinen ottaa tiputusputkesta kiinni ja vetäisee sen irti ranteestaan. Hän puhaltaa ilmaa ulos suustaan heiluttaessa kättä, sitten alkaa riisua potilaan vaatteita. Sakari seisoo oveen päin nostaessaan kännykän korvalleen.

     Nina seisoo hiljaa nurkan takana Jarkon ja Timon istuessa mustassa autossaan. He kai puhuvat jostain. Pakkasta on varmasti jo kolme astetta, eikä hänellä edelleenkään ole takkia. Ulko-oven suunnasta kuuluu nopeita askelia, ja Nina kääntää päänsä katsoakseen juoksevaa Sakaria sekä kävelevää Järvistä.
"Se taksi oli ihan jossain lähellä. Ei kestä kauaa." Hän kurkistaa seinän taakse.
     Auto käynnistyy, ja peruuttaa pois parkkiruudusta. Kolmikko lähtee takaisin ulko-ovea kohti piiloon, Järvinen katsoen auton perään, ja joku vanhus tulee samalla ulos. He jäävät tuulikaappiin seisoskelemaan.
"Mikä oli rekisterikilpi?" Järvinen on jostain syystä hengästynyt.
-"BZE-834. Musta auto, mutta mä en tunnistanut merkkiä noin kaukaa."
-"BZE-834. Okei."
     Sakari kävelee avautuville lasioville, ja katsoo ulos. Auto on hävinnyt. Hän kävelee ulos, seinän vierestä kohti parkkipaikkaa Nina sekä Järvinen perässään, ja kuin käskystä taksi ilmestyy pimeydestä ajamaan heitä kohti. Se hidastaa päästessään parkkipaikan reunalle, ja pysähtyessään Järvisen käsi on jo takapenkin oven kahvalla. Hän käy varoen sisään. Sakari tulee perässä, mutta Nina kiertää auton ja käy toiselle puolelle istumaan.
"Aja aja aja", Järvinen hoputtaa heti. Kuski nostaa kulmakarvojaan sentin lähtiessään ajamaan. "Pitää löytää sellainen musta auto minkä rekisterikilpi on BZE-834. Se kääntyi tuosta risteyksestä oikealle."
     Kuski on selkeästi vähän ihmeissään poistuessaan parkkipaikalta ja ajaessaan kohti vihreitä liikennevaloja. Hän kääntyy oikealle, ja edessä ajaa kaksi muutakin autoa, mutta värit eivät täsmää.
"Vähän kaasua nyt. Ohita nuo."
     Nopeus ei muutu paljoa, mutta kuski vaihtaa kaistaa ja pujottelee kahden auton välistä eteenpäin. Kaukana edessä on musta auto.
"No niin, ajapa vähän lähemmäs että näkee sen kilven."
-"Mä en voi hei ajaa ylinopeutta."
-"Ei kukaan huomaa."
     Kuski pudistaa päätänsä. Edellä oleva auto näyttää ajavan samaa nopeutta.
"Onko tällä tiellä muuten muita liikennevaloja?"
-"On tässä yhdet, kohta."
-"Ei vittu." Järvinen hieroo otsaansa. "Toivotaan etteivät ne katso peileihin."
     Oranssit katuvalot lipuvat ohi. Sakari katsoo etupenkkiä hiljaa, Nina ulos ikkunasta kädet puuskassa. Järvinen tarkkailee mustaa autoa ja yrittää lukea sen rekisterikilpeä, muttei näkökyky riitä niin pitkälle.
"Mikä tämä homma siis on?" Kuski on sen verran hämmentynyt, että suomalaisenakin uskaltautuu kysymään asiasta.
-"Sun täytyy vain seurata sitä autoa, jos se nyt on se mitä me etsitään."
-"Ja miksi?"
-"Sitä sun ei tarvi tietää."
     Punaiset liikennevalot loistavat horisontissa. Järvinen nojaa lähemmäs mustan auton hidastaessa edellä. Hän erottaa rekisterikilvestä muotoja, ei ihan kirjaimia. Lähestyessä niitä ne selkenevät, tummenevat, terävöittyvät, ja hän näkee lukea tekstin.
BLE-261
"Vittu! Mene viereen."
     Viimeisellä mahdollisella metrillä kuski ehtii kääntää auton toiselle kaistalle.
"Aja nyt."
-"Mä en myöskään voi ajaa punaisia päin."
-"Ei helvetti sun kanssasi. Lähde heti keltaisella tai saat turpaan."
     He odottavat valon vaihtumista aivan hiljaa. Se värjää osan auton sisätiloista punaiseksi, mukaan lukien kuskin kasvot. Valo muuttuu keltaiseksi, ja tämä painaa kaasua. Järvinen virnistää auton ohittaessa risteyksen keskustan valon vaihtuessa vihreäksi.
"Hyvä. Paina vain kaasua. Se auto ei voi olla kovin kaukana."
     Sakari kiristää sideharson solmua Ninan katsellessa kynsiään. Kipulääkkeiden vaikutus on alkanut hiipua. Tien toisella puolella kulkee kävelytie, sen takana puita sekä taloja siisteissä riveissä. Järvinen istuu huomattavassa etukenossa.
"Aja vähän kovempaa. Ei täällä ole ketään näkemässä."
     Kuski ei muuta ajonopeutta. Talot alkavat harventua.
"Jooko. Me voidaan maksaa vähän ekstraa."
-"Ja kuka niin sanoi?" Sakari havahtui penkin tuijottamisesta.
-"Minä."
     Mittari nousee viidellä kilometrillä tunnissa. Kävelytie loppuu bussipysäkkiin, ja puut väistyvät paljastaakseen tasaiset, kynnetyt pellot. Nopeusrajoitus vaihtuu sataankahteenkymmeneen, ja kuski ajaa heti kovempaa.
"Niin sitä pitää. Hyvä." Katsoessaan eteen Järvinen huomaa, kuinka kaukana horisontin ja sen valojen alla näkyy musta piste. "Hei, se on tuolla. Pidä siihen sitten aika reilu väli, ettei ne huomaa tämän olevan taksi."
     Nopeusmittari on juuri ja juuri yli sadankahdenkymmenen. Moottoritiellä ei ole ketään muuta kuin taksi ja musta auto. Se lähenee hyvin hitaasti, mutta varmasti. Peltojen ja tummien metsien välissä seisoo maataloja, tien vieressä kuivuneita ja jäätyneitä heiniä. Yön routa alkaa jo ilmestyä maahan.
     Mustasta autosta erottaa jo kaikki valot sekä kilven, muttei sen merkkejä. Nina yrittää nähdä minkä muotoinen se on, mutta valot nielevät koko auton taakseen. Taksikuski vilkaisee sivupeilistä taakseen, ja puristaa huulensa viivaksi painaessaan kaasua vielä vähän kovempaa. Järvinen hymyilee. Rekisterikilven teksti alkaa taas erottua tummina muotoina, jotka lähestyessään erkanevat toisistaan, ja muodostavat merkkejä. Järvinen nojaa niin lähelle tuulilasia kuin kylkiluunsa sallivat.
BZE-834
"Okei, okei okei, pidä siihen vähän enemmän etäisyyttä. Se on se oikea."
     Kuski näyttää helpottuneelta päästessään hidastamaan vauhtia laillisiin nopeuksiin. Järvinen istuu selkänojaa vasten, ja koskee murtuneita luitaan hellästi. Hän hengittää sisään hitaasti.
     Sakari ja Nina katsovat eri suuntiin, ulos omista ikkunoistaan. Auto humisee hiljaa. Sakari ei halua joutua ajattelemaan mitään. Hän ei halua selvittää mitään eikä tehdä valintoja, ei maksaa mitään tai tuntea fyysistä kipua. Hän haluaa pakoon todellisuutta, muttei halua kuolla vielä. Hän vain tarvitsee lepoa.