Angelboy (in finnish)

Movie {9}

-Zayn-
''Niall, kertoisitko nyt mikä on?'' kysyn rauhallisesti jo hetken kestäneen itkun jälkeen.

Niall irroittaa otteensa minusta ja menee hieman kauemmas. Itse en kuitenkaan päästä otettani blondista. Pyyhin toisella kädellä tuon kyyneliä pois ja asetan sen takaisin tuon alaselälle.
Niall on juuri sanomassa jotain, kunnes kuulemme, että joku asettaa avainta lukkoon. Ei mene sekunttiakaan, kun Niall on jo juossut omaan huoneeseensa.
Olen jo juoksemassa perään, mutta ovi aukeaa.

''Zayn? Mitä sä täällä? Miten sä pääsit sisään?'' Ed latelee ihmeissään kysymyksiä.

''Tulin kattomaan, ootko kotona ja Niall avas mulle oven.'' selitän valkoisen valheen nopeasti.

''Ai, irkku on kotona.'' Ed mutisee virnistäen. ''Mut oliko sulla asiaa?'' hän jatkaa kysyen.

''No ei oikeestaan, mut aattelin et voitas tehdä jotain. Siis jos sulla on aikaa.'' sanon.

''No mulla on itseasiassa tänään aika kiire. Lupasin viedä Eleanorin syömään puolen tunnin päästä.'' hän kertoo.

Eleanor on siis Edin tyttöystävä. En tajua, miten hän kestää Ediä. Kai hän on erillainen tyttöystävänsä kanssa. Ainakin toivottavasti.

''Aa, no okei. Joku muu päivä sitten.'' sanon ehkä liian helpottuneena. No, ei Ed näyttänyt huomaavan sitä.

Sanomme heipat ja lähden autolleni. Aijon tulla takaisin ja varmistamaan, että Niallilla on kaikki kunnossa. Miksi Edin piti juuri silloin tulla kotiin, kun Niall oli ehkä kertomassa, mikä tuota itketti? Osaan kyllä jotenkin arvata, että se saattaa liittyä Ediin. No, sen näkee sitten, jos Niall suostuu edes avaamaan oven minulle.

-Niall-
Kuuntelin salaa Zaynin ja Edin keskustelua. Luojan kiitos Ed menee syömään jonkun tytön kanssa. Varmaan tyttöystävän, en tiedä.
Olen järkyttynyt, että minä oikeasti itkin halatessani Zaynia. Miksi edes menin niin lähelle häntä? Kaikista kamalinta tässä on se, että se tuntui hyvältä. Tuntui hyvältä, kun sai tuntea jonkun läheisyyden. Se sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja suojeltuksi.
Se ei silti saanut paha oloni pois, kuin vain hetkeksi. Nyt kaikki paha iskeytyi mieleen.
Huomaan, etten vieläkään ole ottanut kenkiäni pois. Hups.
En niitä äsken kerennyt riisumaan, joten teen sen nyt. Huokaisten kaivaudun peiton alle. Kuulin Edin hääräävän ja kolistelevan jotain. Pian kuuluu, kuinka ovi käy ja tulee taas aavemmaisen hiljaista. Yllätyin, kun hän ei tullut huoneeseeni meuhkaamaan ja ilkkumaan. Se olisi aika tavallista arkea.

Olen juuri nukahtamassa, kun ovikello soi. Ihmettelen hetken, kuka siellä mahtaa olla, kunnes menen eteiseen. Nappaan matkalla Converseni mukaan ja laitan ne eteisen nurkkaan.
Emmin hetken avaanko ovea ollenkaan. Entä jos siellä on jotain Edin kavereita? Kaikesta huolimatta avaan oven ja sen takaa paljastuu tuttu nappisilmä. Puren alahuultani ja katson Zaynin rauhallisia kasvoja.

''Hei. Pääsenkö sisälle?'' hän kysyy rauhallisesti.

Nielaisen palan kurkustani ja nyökkään. Väistyn oven tieltä ja annan hänelle tilaa ottaa kengät ja takin pois.

''Ed kerkes jo lähtemään.'' kerron varovasti Zaynille.

''Itseasiassa mä tulin tapaamaan sua.'' hän sanoo ja katsoo silmiini.

Kavahdan hieman taaksepäin ja katson tuota suu auki. Zayn taids huomata pienen pelkoni.

''En mä aijo tehdä mitään pahaa. Ota ihan rauhassa.'' hän alkaa rauhoittelemaan.

Nyökkään ja rauhotun hieman. ''No, mitä asiaa sulla on?'' kysyn. Olen ihmeen rauhallinen, mutta kai se johtuu tuosta katseesta, joka porautuu syvälle sieluuni.