S-marketin takana on pimee kuja,
muistan kun käveltiin sitä pitkin tammikuuussa
eikä nähty mihin astuttiin.
Mut kesäisin näkee mitä sillä kujalla on,
penkki pitkässä heinässä ja
monta niin syvää kuoppaa et pyörä jäis jumiin,
isän vanha koulu ja
kirjasto, jota ei oo olemassa.
Jostain sieltä mä sain sen idean.
Ja jossain välissä
me ei enää koskaan kävelty siitä yhdessä.
Se kirjasto lakkas olemasta joskus seitkytluvulla,
luulisin. Luulisin,
et me seurattais sen jalanjäljissä jos oltais kirjastoja,
mikä on tosi outo ajatus mut
luulen et mikä vaan paikka sillä kujalla lakkais
olemasta ennemmin tai myöhemmin.
Isän vanha koulu ja
sen vanhat rengaskeinut.
Se kaheksankyt senttiä levee sänky ja
se tummunu porttikongi jonka läpi juostiin
pakoon
joitain muita
joitain tuttuja ja tuntemattomia ja
pakoon meitä
itsejämme.
Ne nojatuolit jotka joku oli hylännyt
sisäpihalle,
en tiedä pelastiko ne meidän henget mut
ne pelasti mut kun piilouduttiin niiden taakse
ja sain kyykkiä ihan sun vieressä,
niin kuin ennen.
YOU ARE READING
VIHA JONKA UNOHDIN
PoetryKolme vuotta ei ole pitkä aika elää. Kolme vuotta on pitkä aika istua kuopassa ja kyynelehtiä jo kadonneita. Niin aika määritellään, jos multa kysytään. (Runoja, koska vaikka kirjan sivut ja sanat loppuu niin tää viha on kuolematon. Ja koska kolme v...
