Näytän iloiselta,
kai koska vihdoinkin hankin uudet tapetit.
Ja seinissä asuu miljoonat muistot ja nyt ne on kai kadonneet,
tyhjät ja yksinäiset vuodet ja ajat jotka vietettiin
mun sängyssä loikoillen.
En tiedä mitä niistä mietin mut nyt ne on poissa,
ja tiiätkö, en tiedä mitä nyt teen mutta jos mä olisin sätkynukke,
mulla olis kahdet narut ja kaksi taiteilijaa,
mut niillä olis ihan eri päämäärät.
Toinen olis toivoton romantikko ja toisesta en sais selvää mut
en saa niitä eroon toistensa kurkuista.
Ja miten voin muuttaa niitä kahta tyyppiä
tehä niistä hyvät ihmiset
kun en oo itekkään hyvä ihminen?
Ja nää uudet tapetit, mä en edes tiedä
tykkäänkö niistä, mulla on kaksi paria silmiä ja ne
katsoo toistensa kanssa kieroon, en näe mitään
enkä saa katseitani erilleen.
Ja mun käskettiin pohtia
omaa identiteettiä kirjottajana
mut tuskin oon kirjottaja tai jos oon niin
se on koko minä enkä mä
pääse siitäkään eroon.
Työt kasaantuu ja runotiedostot kasaantuu ja
lukemattomat kirjat yöpöydällä kasaantuu ja
mun silmäluomet kasaantuu kiinni ja
mikään niistä ei lähde mua karkuun
vaikka miten jahtaisin.
Ainoo joka musta on päässyt irti on
se poika josta tykkäsin ja se tyttö jota rakastin,
ja just niistä mä en halunnu päästä eroon.
Ikkuna auki,
sydän auki.
Seinässä reikä,
sydämessä reikä.
YOU ARE READING
VIHA JONKA UNOHDIN
PoetryKolme vuotta ei ole pitkä aika elää. Kolme vuotta on pitkä aika istua kuopassa ja kyynelehtiä jo kadonneita. Niin aika määritellään, jos multa kysytään. (Runoja, koska vaikka kirjan sivut ja sanat loppuu niin tää viha on kuolematon. Ja koska kolme v...
