Seuraavana aamuna herään ja laittaudun valmiiksi koulua varten. Päätän tällä kertaa laittaa vaaleat hiukseni ranskanletille. Yritän etsiä piilolinssejäni kaikkialta, mutta en löydä niitä mistään. Etsin jopa kaikki keittiökaapit läpi, mutten vain onnistu löytämään niitä mistään. Lopulta luovutan, kun kello alkaa tulla aika paljon ja minun pitäisi lähteä kouluun. Joudun laittamaan mustasankaiset rillini päähän, vaikken yleensä pidäkään niitä muuta kuin kotona, sillä piilolinssit ovat mukavampia käyttää koulussa.
Minulla on ensimmäinen tunti saksaa ja sen jälkeen matematiikkaa Jennyn kanssa. Niiden jälkeen minulla on historiaa ja ruokatunti, jonka vietän Samin ja Jennyn seurassa. Niiden jälkeen minulla on vielä äidinkieltä, terveystietoa ja viimeiseksi musiikkia.
Terveystiedon tunnin jälkeen kerään kirjani ja lähden vaeltamaan musiikin luokkaa kohti. Toivon, että meillä on hyvä musiikin opettaja, sillä musiikki on lempi aineeni koulussa. Astelen musiikin luokkaan etsien tyhjää paikkaa katseellani ja huomaan sivusilmällä, että Luke, Michael ja Calumkin ovat täällä. Ilmeisesti meitä vuotta vanhempien musiikin tunnit ovat yhdistetty meidän kanssa, sillä Michael on meitä vuoden vanhempi. Katseeni löytää lopulta sopivan tyhjän sopen luokan etunurkassa. Kävelen sinne ja ennen kuin istuudun, niin varmistan, että paikka ei ole varattu lähellä istuvalta tytöltä, sillä en enää haluaisi sellaista tilannetta uudestaan, joka tapahtui ensimmäisenä päivänäni. Opettaja tulee luokkaan ja aloittaa tunnin:
"Tänään aloitamme uuden projetkin ja alamme luomaan omia kappaleita. Muodostakaa kolmen tai neljän hengen ryhmiä ja jakakaa keskenänne soittimet. Kirjoittakaa oma kappaleenne ryhmässä tai tehkää uusi tulkinta jostakin vanhasta, jos ei ole inspiraatiota uuteen. Kun kappale tulee valmiiksi, niin kuvatkaa videolle se ja ladatkaa se vaikka youtubeen tai muuhun sen kaltaiseen palveluun. Kappaleet esitetään myös täällä luokassa sitä mukaan, kun ne tulevat valmiiksi." Opettaja vaikuttaa mukavalta ja määrätietoiselta, mutta kuitenkin rennolta nuorelta naiselta ja tiedän heti, että pidän varmasti hänen tunneistaan. Muut oppilaat ovat muodostaneet jo ryhmät keskenään, mutta minä istun vielä yksikseni paikallani, sillä en tunne käytännössä ketään tästä koko luokasta. Katselen ympärilleni ja yritän löytää ryhmää, johon voisin mahdollisesti vielä mahtua. Näytän varmaan ihan eksyneeltä koiranpennulta katsellesani ympäri luokkaa.
"Hei Emily, tuu meiän kanssa!" kuulen tutun äänen huutavan luokan toisesta päästä. Katson ja näen Michaelin viittovan minua menemään sinne. Kävelen hitaasti heidän luokseen ajatellen, että mitäköhän tästäkin tulee.
"Milloin sä oot muute hankkinu silmälasit?" Calum kysyy, kun saavutan heidät.
"Nää on kyl aika vanhat, en käytä niit yleensä, mut hukkasin mun piilarit", vastaan pienen naurahduksen kera.
"Tää olis varmaa kannattanu kysyy ennen ku pyydettii sut tähän ryhmään, mut osaatko soittaa mitään tai laulaa?" Michael kysyy ja naurahtaa myös.
"No oon soittanu kuus vuotiaasta pianoa ja kitaraa ja kyllä laulaminenkin onnistuu", vastaan ja naurahdan. Päädymme lopulta siihen jakoon, että minä ja Luke soitamme sähkökitaraa, Calum soittaa bassoa ja Michael rummutaa taustalla puulaatikkoa, jonka päällä hän istuu. Päätämme käyttää minun vihkoani kappaleen sointujen ja sanojen luonnostelemiseen, josta olen no sanotaanko vaikka, että en niin innoissani. Päätämme ensin keskittyä sanoihin ja rytmiin ennen kunnon nuottien ja sointujen merkitsemistä. Ensimmäinen vartti meillä menee oikeastaan vain siihen, että kiistelemme kappaleen aiheesta ja nimestä. Lopulta saamme päätettyä, että siitä tulee Tomorrow never dies. Sitten pojat alkavat kiistellä "bändimme" nimestä. Emme saa mitään päätöstä tehtyä, joten menemme vain suoraan kappaleeseen. Michael olisi halunnut kutsua meitä nimellä Bromance, mutta kukaan ei suostunut siihen ehdotukseen. Saimme kirjoitettua ensimmäisen säkeen valmiiksi, mutta kenelläkään ei ollut hajua, että miten kirjoittaisimme kertosäkeen, joten päätimme, että jokainen kirjoittaa kotona perjantaiksi sopivan. Menemme käytävälle koittamaan ensimmäisen säkeen laulamista kysyttyämme opettajalta luvan. Ensin sen lualaa Calum, sitten Michael ja Luke. Minun vuoroni on viimeisenä ja suljen silmäni, kun alan laulaa, sillä en pidä muiden edessä laulamisesta kovin paljon:
"Life can be so hard to breathe, when you're trapped inside a box,
you're waiting for a break to come, it always comes too late.
You're on the edge just stumbling and the road it starts to wind.
But every time a page is turned a change to make it right"
Lopetettuani kaikki ovat aivan hiljaa ja tuijottavat minua silmät apposen auki.
"En kai minä nyt noin huono ollut", vitsailen, mutta he pysyvät vain hiljaa.
"Ei vaan sä oot tosi hyvä. Tai parempi ku tosi hyvä", Luke sanoo lopulta. Punastun hieman ja sanon:
"Kiitti." Opettaja kurkistaa ulos luokan ovesta ja sanoo, että tunti on loppunut. Kävelen ulos koulusta mennäkseni kotiin, kun Luke tulee vierelleni.
"Voisitko olla tänään, niin voitaisiin viimeistellä se projetki?" poika kysyy saavutettuaan minut.
"Ööm, lupasin mennä Samin ja Jennyn kanssa shoppailemaan, ni en voi tänää, mut käyks huomenna?" valehtelen, sillä vaikka en enää suoranaisesti vihaakaan Lukea, niin en silti haluaisi viettää joka päivää hänen kanssaan.
"Ok", hän vastaa ja lähtee toiseen suuntaan. Huomaan pienen luokkaantuneen särähdyksen hänen äänessään, kun hän sanoo sen. Toivon, etten loukannut häntä hirveästi.
Kotona päätän kirjoittaa musiikin tunnilla tekemäämme kappaleeseen vihdoin kertosäkeen, mutta se on vaikeampaa, kuin luulin. Lopulta onnistun luonnostelemaan paperille sopivan kertosäkeen ja laulan sen kerran läpi yksinäni:
"Oh the sun will rise, like a flame ignites.
We're not done till we say it's over, we won't fade away.
Oh the sun will rise,
tomorrow never dies." Se ei ole paljon, mutta saa nyt luvan kelvata tällä erää ja sitä voi vielä muuttaa seuraavalla musiikin tunnilla. Minulla ei ole paljon tekemistä, joten alan ratkoa taas kadonneitten piilolinssien arvoitusta. Lopulta löydän niiden rasian ja ne rasian sisällä Princessin sängystä, mutta Princess on pureskellut ne niin huonoon kuntoon, ettei niitä voi enään käyttää. Hienoa! Joudun käyttämään silmälasejani ainakin loppuviikon, kunnes saan uudet, mutta onneksi viikkoa ei ole enään jäljellä kuin torstai ja perjantai koulussa.
A/N Päätin nyt sitte kirjottaa tänne loppuu välillä jotain. Sori tää kappale oli vähän lyhyempi täl kertaa, mut mul on nyt seuraavat kaks viikko peräkkäin sillee, et molemmil viikoil on neljä koetta, et tiedätte varmaa, mitä oon tehny. Meil on huomenna saksan koe ja meinasin kirjottaa vaiks kuinka monta kertaa tänne randomisti saksaa. Mutta nyt tärkeämpiin asioihin ASDKVKCL 5 SOS TULEE SUOMEEN HELSINKIIN KESÄLLÄ!!! Kuinka moni muu on menossa? Mä ainaki toivottavasti, jos saan liput, eli siellä nähdään tai ainaki jaetaan yhdessä kokemus, jos ei muuta!
